Kun feministi katsoi telkkaria

Televisiosta tulee tosi paljon hyviä ohjelmia. Yksi menee jotakuinkin näin:

 

Nainen (huom: AINA nainen) on rupsahtanut. Koska hän on rupsahtanut, on hän myös onneton. Niinpä hänet täytyy korjata. Onneksi on asiantuntijoita, jotka tietävät, että naisen tarvitsee vain tulla kauniiksi ja hänestä tulee taas onnellinen. Asiantuntijat tietävät myös, mikä näyttää oikeasti hyvältä. Nimittäin toisin kuin joskus on väitetty, kauneus ei suinkaan ole moninaista. Se on oikeastaan harvinaisen suppea ja suoraviivainen asia.

 

Aluksi rupsahtanut nainen laitetaan lasikoppiin julkiselle paikalle. Hänen käsketään näyttää mahdollisimman apealta ja huonoryhtiseltä. Lasikopin ohittavia ihmisiä kehotetaan sanomaan rupsahtaneesta naisesta ikäviä asioita. Sellaisia, että nainen näyttää vanhalta ja hänellä on ruma tukka ja varmaan kurja elämä. Sitten nainen otetaan pois lasikopista. Hänet istutetaan studion sohvalle ja käsketään katsomaan videotallenteelta, miten ilkeitä asioita hänestä on sanottu. Reipas juontaja katsoo naista säälien ja odottaa, että nainen itkisi vähän. Sitten juontaja lohduttaa, että kohta kaikki on paremmin, kun asiantuntijat korjaavat naisen. Nainen nyökyttelee. Hän on valmis remonttiin.

 

Ensin stailisti haukkuu kaikki naisen vaatteet. Sitten hän vie naisen shoppailemaan. Stailisti sanoo, että kaikkien naisten täytyy opetella käyttämään korkokenkiä. Ja että pitsi ei sovi lihaville. Sitten stailisti etsii naiselle vaatteet, joissa nainen näyttää mahdollisimman laihalta. Stailistin taustalla näkymätön miesääni sanoo, että vaatteilla voi luoda illuusion laihuudesta. Siten nainen ja kaikki katsojat saadaan ymmärtämään, että laihuudesta tulee hyvä mieli.

 

Sitten juontaja vie naisen kauneuskirurgille. Kauneuskirurgi kertoo, että naisen posket ovat valahtaneet. Niihin täytyy laittaa ainetta, jota kauneuskirurgi kutsuu kollageeniksi. Kauneuskirurgi ottaa ison ruiskun ja pistää sillä kollageenia naisen valahtaneisiin poskiin. Kauneuskirurgi antaa naiselle peilin ja kysyy, että eikös olekin parempi nyt, olet varmaan jo vähän onnellisempi. Juontaja hymyilee naiselle rohkaisevasti ja nainen nyökkää.

 

Nainen pääsee myös kampaajalle. Kampaaja on keksinyt naiselle uuden hiusmallin, mutta vielä tärkeämpää on jutella kampaajan kanssa elämänmuutoksesta. Kampaaja kysyy, mikä on ollut muutoksessa parasta. Nainen sanoo, että hän on kasvanut henkisesti. Kampaaja nyökkää tyytyväisenä ja jatkaa hiusten värjäystä, joka vaikuttaa hiusjuurten kautta ennen kaikkea sisäiseen kauneuteen.

 

Suoraan kampaajalta nainen viedään kosmetologille. Kosmetologi kertoo, että yksinkertainen arkimeikki syntyy 39:llä eri tuotteella.

 

Enää stailattu, meikattu ja puunattu nainen ei ole rupsahtanut. Pirtsakka juontaja vie naisen Helsingin keskustaan ja kysyy ohikulkevilta ihmisiltä, eikö nainen näytäkin ihanalta ja ikäistään nuoremmalta. Ihmiset ovat otettuja juontajan huomiosta ja vastaavat myöntävästi. He kehuvat naista, joka on iloinen ettei joudu enää lasikoppiin.

 

Lopuksi nainen pyörähtelee kameralle ja näkymätön miesääni kertoo, että nainen on nyt paljon kauniimpi kuin aiemmin. “Mutta ulkonäkö ei ole tärkeintä, koska onnellisuus tulee sisältä. Kaikken tärkeintä on matka omaan itseensä ja sisäinen kasvu”, miesääni sanoo viisaasti. Kamerat sammuvat. Jälleen on yksi nainen pelastettu vanhenemiselta.

 

*Katsoja jää tuijottamaan lopputekstejä hämmentyneenä ja miettii, miksi omistikaan television.*

 

Hyvinvointi Hyvä olo Suosittelen Höpsöä

#lääppijä, tuo naisten tuntema ilmiö jo ennen vuotta 2015

8.1. 2016 The Telegraph -lehti julkaisi uutisen, joka oli otsikoitu: “Unprecedented sex harassment in Helsinki at New Year, Finnish police report.” Jutussa Helsingin apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki kertoo, että ennen turvapaikanhakijoita ja vuotta 2015 naisten seksuaalinen ahdistelu kaduilla ja puistoissa on ollut tuntematon ilmiö, jonka vasta muista kulttuureista tulevat miehet ovat tuoneet tullessaan. Väite on monestakin syystä täysin järjetön ja vailla totuuspohjaa.

 

Helsingin Sanomat uutisoi vuonna 2014 (siis jo ennen syksyn 2015 pakolaiskriisiä, toim. huom.) Suomen olevan naisille EU:n toiseksi väkivaltaisin maa. Uutinen kertoi EU-tutkimuksesta, jonka mukaan 47 prosenttia suomalaisista naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen. Suomi on saanut naisiin kohdistuvan väkivallan laajuudesta useita kansainvälisiä huomautuksia jo vuosikymmenien ajan: esimerkiksi YK:n CEDAW-komitea antoi vuonna 2014 Suomelle huomautuksen naisiin kohdistuvan väkivallan laajuudesta. Lähisuhdeväkivalta jyllää suomalaisissa kotitalouksissa ja naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseen resurssointi on kansainvälisestikin tarkasteltuna riittämätöntä. Seksuaalisesta ahdistelusta muiden kulttuureiden syyttäminen onkin absurdia jorinaa, sillä naisiin kohdistuva väkivalta on ollut vuosikausia syvällä myös suomalaisessa kulttuurissa.

 

Siitä, miten pitkät perinteet naisten ahdistelulla Suomessa on, voi lukea Twitteristä aihetunnisteella #lääppijä. Aihetunniste on saanut suomalaisnaiset kertomaan avoimesti seksuaalisesta häirinnästä, jonka kohteeksi olemme joutuneet niin työpaikoilla, kodeissa kuin baareissakin. Ja jopa kaduilla ja puistoissa, vieläpä ennen vuotta 2015, vaikka apulaispoliisipäällikkö muuta väittääkin. Itse asiassa en tunne yhtäkään naista (itseni mukaan lukien), jota ei oltaisi koskaan ahdisteltu fyysisesti tai verbaalisesti. Naisasialiitto Unioni tiivistää Facebookissa: “Seksuaalista häirintää keskimäärin 5-vuotiaasta asti kokeneen suomalaisen naisen, ja toki myös poliisin omien tilastojen ja uhritutkimusten näkökulmasta [Koskimäen Telegraphissa esittämä] väite on pöyristyttävä. Meillä onkin poliisille vain yksi kysymys: kuinka te kehtaatte?”

 

Seksuaalista häirintää ikänsä kokeneet naiset olisivat voineet kertoa poliisipäällikölle, että raiskaus ja seksuaalinen ahdistelu on sukupuolittunutta, ei rodullista väkivaltaa. Se, että valkoinen mies sanoo kansainvälisessä mediassa olevansa huolissaan turvapaikanhakijoiden aiheuttamasta naisiin kohdistuvasta turvallisuusuhasta kertoo, ettei hän itse asiassa tiedä (eikä häntä ole myöskään kiinnostanut ottaa selvää) naisten kokemuspiiristä juuri mitään. Li Andersson tiivistää somessa seuraavasti: “- – – seksuaalisen ahdistelun kuvaileminen uudeksi ilmiöksi antaa viestin siitä, että viranomaistahojen käsitys ihmisten turvallisuudesta rakentuu kantasuomalaisen heteromiehen asemasta käsin.” Olisinkin suonut apulaispoliisipäällikkön kuulleen naisten kokemuksia ennen haastattelua.

 

Koko viime syksyn velloneen turvapaikanhakijakeskustelun erityispiirteenä oli, että naisiisn kohdistuva väkivalta ja ahdistelu on otettu vakavasti vasta, kun sillä ollaan voitu perustella maahanmuuttovastaisia ja rasistisia lausuntoja. Jos samalla vimmalla oltaisiin lisätty vaikkapa turvakotien määrää, olisi Suomi aika paljon parempi paikka kaikille naisille ja maahanmuuttajille.

 

Lopuksi: naisiin kohdistuvasta häirinnästä voi puhua myös ilman maahanmuuttokeskustelua. Mitä jos kokeiltaisiin?

Suhteet Oma elämä Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta