Bluestocking

14.9.2018 minja koskela

Kuukautismyönteisyys on askel kohti globaalia tasa-arvoa

Yhteistyöpostaus: Plan International Suomi

Kun kuukautiseni ensimmäisen kerran alkoivat, sain äidiltäni pienen summan rahaa. Se oli äitini tapa osoittaa, että kuukautisia ei tarvitse hävetä. Vaikka kehon muutokset olivat murrosiässä usein aika ahdistavia ja kuukautiseni olivat varsin kivuliaat, ei niihin missään vaiheessa liittynyt erityisesti häpeää. Kouluterveydenhoitajalta sai aiheesta tietoa hyvissä ajoin, kaverilta kehtasi lainata tamponin ja e-pillerit auttoivat koviin kipuihin. Vasta myöhemmin ymmärsin, että tilanne ei ole kaikkialla maailmassa ihan samanlainen.

Intiassa vain 12 prosentilla niistä, joilla on kuukautiset, on mahdollisuus käyttää hygieniatuotteita. Afrikassa joka kymmenes joutuu keskeyttämään koulunkäynnin kuukautisten ajaksi. On myös yleistä, että tytöt eivät ole tietoisia kuukautisten olemassaolosta ennen niiden alkamista. Esimerkiksi Intian Maharashtrassa vain 37 prosenttia tytöistä oli kuullut kuukautisista ennen kuin ne alkoivat heillä itsellään. Kun tietoa ei ole saatavilla, kasvaa kuukautisiin kohdistuva tabu ja häpeä – toisin sanottuna kuukautisstigma.

Kuukautisstigma liittyy laajempaan sukupuolten epätasa-arvoon, mikä on johtanut siihen, että naisiin liitettyjä ominaisuuksia pidetään vähempiarvoisina ja ääritapauksessa jopa likaisina: Esimerkiksi Nepalin maaseudulla chaupadi-käytäntö, jossa naiset eristetään kuukautisten ajaksi erilliseen majaan, on edelleen voimissaan, vaikka se kiellettiin lailla vuosi sitten. Indonesiassa sen sijaan on yhteisöjä, joissa kylpeminen, hiusten huuhtominen ja ruoan valmistaminen muille ihmisille on kuukautisten aikana kielletty. Myös Vanha testamentti kieltää koskemasta naiseen kuukautisten aikana. Joihinkin ihmisiin kuukautisstigma osuu tuplana: Esimerkiksi transmiehet saattavat kokea häpeää kuukautistensa lisäksi siitä, ettei kuukautisia liitetä heidän sukupuoleensa.

Kuukautisstigma vähenee, kun sukupuolten tasa-arvo kasvaa, mutta stigmaa on vähennettävä myös tietoisesti, jotta kuukautiset aletaan nähdä globaalisti luonnollisena asiana. Kuukautisstigman globaali murtaminen tarkoittaa naisten ja tyttöjen lisääntyviä seksuaali- ja terveysoikeuksia, tyttöjen mahdollisuutta keskeytyksettömään koulunkäyntiin ja sitä, että kuukautisia aletaan pitää tavallisena ruumiintoimintona riippumatta siitä, kenen kehoa ne koskettavat. Käytännössä tämä voidaan tehdä esimerkiksi jakamalla tietoutta kuukautisista, helpottamalla kuukautissuojien saatavuutta ja pitämällä huoli, että kuukautiset eivät estä kenenkään koulunkäyntiä tai arkirutiineita.

Miten kuukautisstigman vähentämiseen sitten voi vaikuttaa? Yksi tapa on liittyä Planin tyttösponsoriksi, jonka tavoite on kuukausilahjoituksin raivata esteitä niiden tieltä, joille sellaisia on erityisesti kasaantunut. Tyttösponsorien lahjoitusten turvin jaetaan kehittyvissä maissa hygieniatarvikkeita, rakennetaan kouluihin kunnollisia, lukollisia vessoja ja puhutaan kuukautisista kaikkien sukupuolten kanssa ennakkoluulojen rikkomiseksi.

Toinen tapa on levittää kuukautismyönteisyyttä ja rikkoa tabut. Sillä kun kuukautismyönteisyys leviää, ei kuukautisia enää nähdä esteenä, vaan normaalina osana elämää.

Seuraa Minjaa somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER

Hyvinvointi Terveys Uutiset ja yhteiskunta

8.9.2018 minja koskela

#OnkoPakkoJaksaa (ei ole)

Viime helmikuussa osallistuin Trendin ja Lilyn #Uraoivallus-kamppikseen kirjoittamalla oivalluksen, josta olen edelleen ylpeä: (työ)elämässä laiskottelu on välttämätöntä. Kerroin tekeväni toista vuotta putkeen kahta duunia 50-50 -diilillä (opetin musiikkia yläkoulussa ja lukiossa ja tein samaan aikaan väitöskirjaa). Kirjoitin tuolloin näin: “Molemmat työni ovat minulle intohimoja. Se on sekä hyvä että huono asia. Hyvä siksi, että työn tekeminen on useimmiten kivaa. Huono siksi, että teen töitä usein iltaisin ja viikonloppuisin, en ole käytännössä koskaan lomalla enkä aina erota vapaa-aikaa työstä.”

Juu, en ollut enkä erottanut. Nimittäin kuukausi tuon tekstin julkaisemisesta istuin hysteerisesti itkien työterveydessä ja sopersin lääkärille, että en jaksa enkä suoriudu. Soimasin itseäni ja ajattelin että senkin tekopyhä vääräleuka, mitäs menit sellaisia laiskotteluoivalluksia kirjoittamaan, eläisit kuten opetat niin ei oltaisi tässä.

Minulla oli ollut hirvittävä vuosi. Yksityiselämäni oli sangen sekavaa, perhepiirissäni oli ikäviä tilanteita ja kahden työn tekeminen toista vuotta putkeen oli minulle liikaa, kuten se olisi kenelle tahansa. Lääkäri kirjoitti minulle viikon sairaslomaa. Viikon päästä itkin vastaanotolla uudestaan ja minulle määrättiin jälleen viikko lepoa.

Kahden viikon jälkeen palasin töihin, vaikka ei olisi pitänyt. Uupumukseni ei ollut kadonnut mihinkään, motivaationi sen sijaan oli. Tiesin, että olisin saanut pidemmän sairasloman, että töihin paluu oli typerää ja että niin ei olisi pitänyt tehdä, mutta en osannut muutakaan. #Uraoivallus-tekstissäni kirjoitin, että loppuunpalamisesta on tullut Y-sukupolven sukupolvikokemus. Siitä on tullut sukupolvikokemus, koska meihin on iskostettu, että on pakko jaksaa. Meistä on tullut pärjääjäsukupolvi, koska meillä ei ole vaihtoehtoja. Jaamme kokemuksen epävarmuudesta ja pelkäämme, että jos emme jaksa, pätkätyösuhdettamme ei jatketa tai väitöskirja ei etene ja rahoitus katkeaa tai että yrittäjältä katoavat työt, asiakkaat ja rahat.

Niin että onko pakko jaksaa? Ei pitäisi olla, koska jatkuva jaksaminen ei ole inhimillistä. Mutta koska elämme jaksaa-jaksaa-painaa-painaa-ole-paras-versio-itsestäsi -ilmapiirissä, on sen uskominen liki mahdotonta. Samaan aikaan sosiaaliturvaa heikennetään, irtisanomisia halutaan helpottaa ja palkkoja alennetaan. Kaikki tämä kasaa paineita sukupolvelle, joka on paineistettu ensin ysärilamassa ja sen jälkeen finanssikriisissä.

Yhteiskunnallista ilmapiiriä ja tervettä työkulttuuria tehdään muovaamalla rakenteet, jotka luovat toivoa. Tiedän, että parhaimmillani olen tosi hyvä, mutta viimeistään viime kevät opetti, että joskus elämän käänteet eivät kannattele. Opin myös, että heikkona oleminen on inhimillistä ja ihan tosi okei. Jatkuvan epävarmuuden, pelottelun ja ruoskimisen sijaan haluan sellaiset yhteiskunnalliset rakenteet, jotka tukevat minua silloin, kun olen parhaimmillani, mutta nappaavat minut, jos en jaksakaan.

Koska aina ei ole pakko jaksaa.

Seuraa Minjaa somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER

Suhteet Oma elämä Mieli Raha