5 X tehokas tapa tappaa keskustelu

Silloin tällöin törmää argumentteihin, jotka toimivat lähinnä keskustelua tyrehdyttävästi. Olen koonnut tähän viisi yleisintä kuulemaani lainia, joita yhdistää se, että vedetään mutkat suoriksi, ja joiden jälkeen keskustelun jatkaminen on haastavaa. Eli – täältä pesee – top 5 keskusteluntappajaa:

 
Maassa maan tavalla.” Tämän helmen kuulee useimmiten niin sanottujen maahanmuuttokriitikkojen suusta silloin, kun halutaan alleviivata, että ’suomalaiset’ tavat olisivat ylivertaisia. Tutkimus ja esimerkiksi Unescon laaja dokumentti kulttuurien moninaisuudesta ovat kuitenkin sitä mieltä, että demokratia lisääntyy vuorovaikutuksessa, johon jokainen lähtee samalta viivalta. Kuten myös siitä, että kulttuurit muodostuvat ihmisten välisessä kanssakäymisessä, jossa kompromisseja on tehtävä puolin ja toisin. Also, ‘suomalaisuus’ sinänsä pitää – ja on aina pitänyt! – sisällään erilaisia kulttuureja.
 
Miehet/naiset nyt vaan ovat sellaisia.” Itse asiassa kaikki miehet tai kaikki naiset eivät ole samanlaisia. Meitä kasvatetaan sukupuoliksi, mutta kasvatuksesta juontuvat erot ovat harvoin sellaisia, joihin ei voisi itsereflektiolla vaikuttaa. Jos yksi mies tai yksi nainen käyttäytyy huonosti, kyse on useimmiten siitä, että kyseinen yksilö on ikävä tyyppi kuin siitä, että hän edustaisi kaikkia miehiä tai naisia.
 
Niin se markkinatalous vain toimii.” Markkinat eivät ole luonnonlaki, jotka noudattaisivat muusta yhteiskunnasta irrallista logiikkaa. Markkinoihin vaikutetaan lainsäädännöllä jopa sellaisissa konteksteissa, jotka pitävät itseään vapaiden markkinoiden edelläkävijöinä (miettikää vaikkapa Trumpin asettamia teräs- ja alumiinitulleja). Markkinat eivät ole koskaan kokonaan vapaat valtioiden säätelystä. Siksi on yksinkertaistettua väittää, että ne toimisivat itsenäisinä ja se on justiinsa niin.
 
Feminismi on mennyt liian vaikeaksi.” Ihan niinkuin kaikkia muitakin poliittisia ja ideologisia suuntauksia, myös feminismiä täytyy seurata, jotta pysyy sen kehityksen perässä. En ole koskaan kuullut minkään muun liikkeen tai ajatuksen yhteydessä pidettävän validina argumenttina sanoa: “En tiedä, on mennyt liian vaikeaksi.” Feminismistä irrottautuminen näennäisen vaikeuden vuoksi on mielestäni tylsämielistä, etenkin, kun ‘vaikeus’ tarkoittaa tällä hetkellä sitä, että yhä useampi ihminen pyritään ottamaan feministisessä keskustelussa huomioon.
 
*Minkäänlainen solvaaminen tai henkilökohtaisuuksiin meneminen.* Jossain vaiheessa putosin kärryiltä siinä, miten moninaisin solvauksin minua on internetissä kutsuttu. Aika usein ne liittyvät seksuaalisuuteen tai naiseuteen. Keskustelu voi minusta olla kiivasta ja tiukkasanaistakin, mutta itse pyrin pitämään huolen, että kritisoin sitä, mitä on sanottu sen sijaan että kritisoisin puhujan henkilökohtaisia ominaisuuksia. Jälkimmäinen on harvoin rakentavaa, loukkaavaa sen sijaan kyllä. 
 
Seuraa Bluestockingia somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER

suhteet oma-elama uutiset-ja-yhteiskunta ajattelin-tanaan

Case Herra Heinämäki eli herkkähipiäiset valkoiset ihmiset

Kuluvalla viikolla Yle päätti siirtää Herra Heinämäki -sarjan Yle Areenasta Elävään arkistoon. Syynä oli sarjan hahmo, joka pitää päässään intiaanipäähinettä ja esiintyy siis alkuperäiskansaa edustavana hahmona. Päätöksestä seurasi kiivasta keskustelua ja tuohtumusta. Sitä pidettiin jopa liioiteltuna ja naurettavana. Kritiikin sisältö kuului jotakuinkin niin, että senkin herkkähipiäiset puolestaloukkaantujat ja valittavat vähemmistöt, kasvattakaa paksumpi nahka.

 

En aivan ymmärrä sitä kohua, joka lastenohjelman hyllyttämisestä syntyi. Ensinnäkin on hämmentävää, että päätöstä kannattavia pidetään herkkänahkaisina loukkaantujina, kun suurimman älämölön ovat itse asiassa nostaneet ne, jotka eivät pidä vähemmistöjen stereotyyppista esittämistä vuonna 2018 lainkaan ongelmallisena. Toiseksi, juuri siitä on kyse: kulttuuristen sterotyyppien uusintaminen valtaväestön toimesta on loukkaavaa ja yksinkertaistavaa. Jos vähemmistöille annetaan tilaa ainoastaan karikatyyreina, on representaatioiden ohuudesta syytäkin huomauttaa. Demokraattisessa yhteiskunnassa jokainen ihminen ansaitsee samastumispintaa muunakin kuin sketsihahmona. Tämä olisi erityisen tärkeää pitää mielessä, kun kohderyhmänä ovat lapset.

 

Seuraava vasta-argumentti onkin, että entäpä sitten perinteet ja suomalainen kulttuuri? Ajatus tuntuu olevan, että jos ‘meiltä’ viedään perinteet niin ‘suomalainen kulttuuri’ kuolee. Minulla ei ole mitään perinteitä vastaan, mutta ajattelen, että perinteet sinänsä ovat heppoinen argumentti. Ja jos perinteet rakentuvat oletukselle kansallisvaltiosta, jossa pääosaa näyttelee valkoinen valtaväestö, niin lähtöasetelma on ongelmallinen.

 

Suomalaisen yhteiskunnan arvopohja on yhdenvertaisuudessa ja demokratiassa. Ja mikäli nykyiset perinteet sysäävät ihmisiä marginaaliin esimerkiksi ihonvärin, kulttuuritaustan, sukupuolen tai seksuaalisuuden perusteella, sotivat ne tätä arvoperustaa vastaan. Silloin on syytä pohtia, olisiko perinteitä syytä muokata sellaisiksi, että ne puhuttelisivat muitakin kuin valkoisia (tai muilla tavoin etuoikeutettuja) ihmisiä. ‘Suomalainen kulttuuri’ ei ole monoliitti. Muiden kulttuurien tavoin se on muovautunut ja muovautuu ympäröivän yhteiskunnan mukana. Mikäli kulttuurista katoaa jotain, joka loukkaa osaa väestöstä, saamme todennäköisesti tilalle jotain sellaista, mikä sitoo meitä edemmän yhteen. Varsin kohtuullinen diili, mielestäni.

 

Tutkimuskirjallisuudessa puhutaan usein ykseydestä moninaisuuden sisällä. Mielestäni se on hieno ilmaisu kuvaamaan sitä, miten moninaisen yhteiskunnan sisällä voidaan käydä kulttuurista vuoropuhelua. Mutta siihen vuoropuheluun on lähdettävä samalta viivalta eikä oletuksella, että valkoisella valtaväestöllä tulee olla oikeus määrittää, miten ketäkin esitetään ja mistä kukin saa pahastua. Rakkaat valkoiset ihmiset: aina ei ole kyse meistä. 

 

Ei tälläkään kertaa.

 

Seuraa Bluestockingia somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER

kulttuuri suosittelen uutiset-ja-yhteiskunta