Kun viime viikolla kuulin, että Arto Nyberg on kutsunut ohjelmaansa Lauri Törhösen, jonka parikymmentä naista on kertonut häirinneen heitä seksuaalisesti, olin skeptinen. En ihan ymmärtänyt, että miksi MeToo-kampanjaan pitäisi osallistua nostamalla keskiöön häirinnästä vahvalla näytöllä osoitetun miehen tunteet. Päätin kuitenkin katsoa ohjelman. Tässä referaatti, niin muiden ei tarvitse:

Törhönen tulee sisään studioon. Hän kättelee Nybergiä ja kahta muuta miesvierasta ja sanoo, että nyt hän on sitten häirinnyt miehiäkin. Epäselväksi jää, onko Törhösen tarkoitus kättelyvertauksella vähätellä a) omaa toimintaansa, vai: b) häirintää ylipäänsä. Kotisohvalta käsin kättelyn rinnastaminen seksuaaliseen ahdisteluun näyttäytyy nimittäin lähinnä arrogantilta.

Sitten Törhönen sanoo, että hän ei voi sanoa että olisi häirinnyt eikä että ei olisi häirinnyt, koska on niin paljon harmaan sävyjä siinä häirinnässä. Olen kirjoittanut harmaan sävyistä häirinnässä aiemmin täällä. Se onkin jännää (not), että seksuaalinen häirintä tuntuu näyttäytyvän “harmaan sävyinä” ainoastaan niille, jotka puhuvat häiritsijän teoista, eivät häirityn kokemuksesta. Newsflash: Häiritylle tai ahdistellulle kokemus ei ole koskaan “harmaa”. Se on niin kirkas, että se ei hevillä himmene. Harmaasta alueesta puhuminen vähättelee häirittyjen kokemuksia. Siksi en sitä osta.

Törhönen sanoo, että on käyttäytynyt “tyhmästi” temperamentinsa ja ammattinsa vuoksi ja että siitä käytöksestä on joku voinut häiriintyä. Tässä on kaksikin seikkaa, jotka minua vaivaavat. Ensinnäkin, temperamentti tai ammatti ei tee kenestäkään ahdistelijaa saati anna synninpäästöä ahdistelusta. On olemassa sellaisia asioita kuin ammattietiketti ja fyysinen koskemattomuus. Molempien noudattaminen on täysin mahdollista. Myös samanaikaisesti. Toiseksi, jos sanotaan että “joku häiriintyy” käytöksestä, siirretään vastuu häirinnän uhrille. Tällainen retoriikka on tuttua muun muassa nonapologyista, joissa pyydetään anteeksi sitä että joku loukkaantuu eikä sitä, että itse tuli loukanneeksi. Ei jatkoon.

Törhönen kertoo myös, että MeToo:n vuoksi maailmassa on 2,5 miljoonaa miestä jotka on joutuneet takautuvasti miettimään “nykyisten standardien” mukaan että mitä häirintä on ja onko siihen itse tullut syyllistyttyä. Asiahan on sillä lailla, että mitkään standardit eivät ole koskaan tehneet seksuaalisesta häirinnästä tai ahdistelusta hyväksyttyä. Se, että loukkaavien tekojen hyväksymättömyys tulee joidenkin miesten tietoon vasta MeToo:n myötä kertookin enemmän kyseisistä miehistä kuin standardeista.

Että ihan jo tämän perusteella palauttaisin kernaasti keskustelun siihen, missä MeToo:ssa oli alunperin kyse: naisten aiemmin vaiettuihin kokemuksiin ja häirinnän lopettamiseen. 

Seuraa Bluestockingia somessa: Facebook + Instagram + Twitter!