Kun naisten ääniä vihdoin kuullaan eli #MeToo A-studiossa

“Haluaako omaan tarinaansa liittää sitä, että olen seksuaalisen häirinnän jatkuva kohde. Sitä ei välttämättä halua kertoa itselleen, miksi sen haluaisi kertoa jollekin muulle.”

Mari Mantela, ohjaaja

 

Eilen Yle julkaisi tiedon, jonka mukaan elokuvaohjaaja ja professorina työskennellyt Lauri Törhönen on elokuva-alalla toimiessaan syyllistynyt törkeässä mittakaavassa naisten systemaattiseen seksuaaliseen häirintään. Asiasta keskusteltiin eilen A-studiossa. Vihdoin. Aiheestahan ei ennen lokakuussa alkanutta MeToo-kampanjaa olla juurikaan puhuttu.

 

Seksuaalista häirintää on ollut aina. AINA. Siitä huolimatta naisten kokemuksia ei tähän saakka olla kuultu eikä niitä olla kuunneltu. Naisten vaikenemisella on syy. Niille, jotka seksuaalista häirintää, ahdistelua tai väkivaltaa kohtaavat, teema on henkilökohtainen ja kipeä. Näin kertoo esimerkiksi Heli Sirviö, jonka opiskelijakaveri teatterikorkeakoulusta opiskeluaikana raiskasi.

 

“Nää on häveliäitä asioita puhua, ne on kivuliaita ja ne on rumia asioita, ja niistä ei voi näteillä sanoilla puhua. Ei tää oo mitenkään eheyttävää, tää on ihan persettä että tästä joutuu puhumaan.”

Heli Sirviö, näyttelijä-tuottaja

 

Myös rakenteet, joita voi kutsua esimerkiksi patriarkaatiksi, ovat osaltaan tehneet sen, että puhuminen on jokseenkin mahdotonta. Seksuaalisen häirinnän laajuus kertookin jotain hyvin paljastavaa yhteiskunnastamme. Elokuva-alalla naiset ovat toistuvasti joutuneet töihinottotilanteessa pelkäämään tulevansa kohdelluksi epäasiallisesti sukupuolensa vuoksi. Lisäksi Harvey Weinsteinit ja Lauri Törhöset ovat vuosikymmeniä saaneet toikkaroida menemään. Heidän toiminnastaan ovat tienneet monet eikä kukaan ole tehnyt mitään. Mutta nyt riittää.

 

“Tää on kaikkien meidän yhteinen asia johon meidän kaikkien pitäis puuttua.”

Pamela Tola, näyttelijä

 

MeToo on rikkonut hiljaisuuden ja tuonut aiheen näkyväksi. Valta on tähän saakka suojellut niitä ahdistelijoita, jotka ovat korkean positionsa vuoksi saaneet rellestää vapaasti. Mutta myös ääni on valtaa. Ja Me Toon ääni on ihan helvetin kova.

 

Koska meitä on ihan helvetin paljon.

 

(Sitaatit A-studion ohjelmasta.)

 

Seuraa Bluestockingia somessa: Facebook, Instagram, Twitter!

 

Suhteet Oma elämä Leffat ja sarjat Uutiset ja yhteiskunta

Vähemmistövitsit eivät naurata. Edes Putouksessa.

Sisältövaroitus: Transfobia

Kuinka moni tuntee taisteluhelikopterivitsin? Jos ei ole tuttu, niin pähkinänkuoressa se menee näin: Ihminen sanoo, että sukupuolijako mies-nainen ei vastaa hänen sukupuoltaan. Välittömästi jostain saapuu miesasia-aktivisti, joka lohkaisee, että hahhah, minäkin olen kuule aina ajatellut, että en ole ihminen vaan taisteluhelikopteri. Tämän “vitsin” ydin on siinä, että jos ei ole mies eikä nainen, niin ei ehkä ole edes ihminen. Tai tarvitse tulla ihmiseksi kohdeltuna.

 

Voisi ajatella, että tämän tyyppinen retoriikka ja ala-arvoinen vitsihuumori olisi ensisijaisesti marginaalisen ja verrattain aggressiivisen netin trollikerhon hommaa. Mutta ei, vastaavaa kuulee ihan suomalaisessa prime time -televisiossa. Esimerkiksi Putouksessa, jonka viime lauantaisessa sketsissä vitsailtiin vastasyntyneellä, jonka vanhemmat eivät halunneet olettaa lapsensa sukupuolta genitaalien perusteella. Ja koska genitaalien perusteella ei voi päätellä sukupuolta, päädyttiin sketsissä sitten pohtimaan, että jos ei sukupuolta kerta voida päätellä perustuen sukuelimiin, niin ehkäpä tämä “lapsi” ei olekaan ihminen lainkaan vaan kyseessä saattaa ihan yhtä hyvin olla esimerkiksi eläin. Tai huonekalu.

 

Ja kuulkaa, jälleen loppuu feministiltä huumorintaju. Se loppuu useimmiten siihen, kun vitsaillaan vähemmistöjen kustannuksella. Tässä YleX:n kolumnissa selitetään, miksi punch down eli vähemmistöpositiossa olevien ihmisten asemalle naureskelu valtapositiosta käsin ei ole hauskaa: Se ei ravistele vallitsevia tottumuksia tai hierarkioita, ainoastaan pönkittää niitä. Oivaltavan huumorin keinoin voidaan kyseenalaistaa vallitsevia normeja ja jopa niitä tapoja, joilla valtaa jaetaan. Vaihtoehtoisesti voidaan pyrkiä vähemmistöjen kustannuksella naurattamaan niitä, joilla menee hyvin jo valmiiksi. Putouksen sketsi upposi juurikin jälkimmäiseen kategoriaan.

 

Siksi minua ei naurata.

 

YleX:n kolumnissa sanotaan näin: “Fiksu huumori on tietoinen siitä, millaisesta valta-asemasta käsin se toimii.” Putouksen valta-asema on kiistaton: sen katsojaluvut ovat isot ja sen sketsit saavat näkyvyyttä parhaaseen katseluaikaan. Näin ollen Putouksessa kerrottu vitsi sukupuolivähemmistöistä on omiaan normalisoimaan vähemmistöihin kohdistuvaa huumoria ja toimii siten sortoa vahvistaen. Mielestäni ei ole kohtuuton vaatimus, että sukupuolivähemmistöjen ei tarvitsisi kuunnella itseensä kohdistuvia vitsejä lauantai-iltana kotisohvalla (eikä tietenkään missään muuallakaan). Se sijaan olettaisin, että tuotantotiimeissä otettaisiin huomioon, että kaikki ihmiset eivät sovi normatiiviseen muottiin. Ja että juurikin se muotti vaatisi ravistelua, eivät sen ulkopuolelle jäävät ihmiset.

 

Seuraa Bluestockingia somessa: Facebook, Instagram & Twitter!

Hyvinvointi Hyvä olo Suosittelen Ajattelin tänään