Bluestocking

6.7.2017 minja koskela

On vain yksi ääripää

”Kun olosuhteet muuttuvat, ilmaisunkin pitää muuttua.” Näin totesi kesäkuussa juuri Perussuomalaisten puheenjohtajaksi valittu Jussi Halla-aho. Samassa yhteydessä hän kieltäytyi irtisanoutumasta aiemmista blogiteksteistään, joissa muun muassa toivoi vihervasemmistolaisten naisten tulevan raiskatuksi. Halla-aho ei siis kumonnut aiempia puheitaan, mutta penäsi ‘uutta ilmaisua’: Raiskauspuheet kun eivät edustustehtäviin valittua parlamentaarikkoa imartele, vaikka ne provokatiivisen bloggarin suuhun istuisivatkin.

On ilmeistä, että Halla-ahon ilmaisu on saanut uusia, niin sanotusti poliittisesti korrekteja sävyjä tämän lähdettyä aktiivisesti mukaan valtakunnan politiikkaan. Mutta vaikka Halla-aho ei enää käytäkään sellaisia ilmaisuja kuin “Afrikan sarven ihmissaasta”, on hän kuitenkin esimerkiksi esittänyt kansalaisjärjestöille sakkoja, mikäli nämä jatkavat pakolaisten pelastamista hukkumiselta Välimerellä. Kun Halla-ahon ilmaisu muuttui, mutta sisältö pysyi, tuli rankoista puheistaan tuomion saaneesta bloggarista niin kutsuttu nuiva maahanmuuttokriitikko. Eikä Halla-aho ole ainoa.

Keskustelua maahanmuutosta ja moninaisuudesta käydään tällä hetkellä ympäri maailmaa pitkälti oikeistopopulistien luomilla pelisäännöillä. Jenkeissä puhetta johtaa Donald Trump, länsinaapurissa Ruotsin demokraatit, Ranskassa Marie Le Pen (jonka vaalitappioa voi tosin pitää pienenä toivonkipinänä) ja meillä vastikään kahteen leiriin jakautunut Perussuomalainen puolue. Keskustelun säännöt on kirjoitettu populistisia periaatteita mukaillen hyvin simppelisti. Yritäpä siinä sitten yksinkertaisissa kehyksissä keskustella monivivahteisista poliittisista kysymyksistä kuten kotoutumisesta, kielen oppimisesta, eri kulttuuriryhmien välisestä dialogista tai banaalista nationalismista.

Sosiologit, kuten Giddens (2009)* ja Bauman (1997)**, ovat osoittaneet, että yhteiskunnan moninaistuminen lisää – paradoksaalista kyllä – myös yhteiskunnan polarisoitumista. Maahanmuuttokeskustelu on tästä konkreettinen esimerkki. Mutta vaikka polarisoitumisella viitataan usein kahden eriävän mielipiteen väliseen kärjistyneeseen tilanteeseen, ei maahanmuuttokeskustelun polarisoituminen kuitenkaan johdu “kahdesta ääripäästä”. Kyllä siihen ikävä kyllä riittää yksi niin aggressiivinen ja yksioikoinen ääripää, että niille, joita itse kutsun tolkun ihmisiksi, ei jää juuri muita vaihtoehtoja kuin nousta vastustamaan rasistista älämölöä sen sijaan, että voitaisiin ensisijaisesti keskittyä muokkaamaan keskustelukulttuurin kehyksiä. Keskustelun ulkopuolelle jää ihmisiä, jotka eivät uskalla sanoa mitään, koska pelkona on, että Suomen Sisu ja Hommaforum pistävät nettimyllyn pyörimään tai Suomen vastarintaliikkeen aktiivijäsen potkaisee rasisminvastustajan hyppypotkulla katukivetykseen.

Olen suorastaan ymmälläni siitä, miten yksikään suomalainen puolue tai poliitikko ei ole pyrkinyt haastamaan keskustelun kehystä tai edes huomauttanut siitä, miten mahdotonta sen sisällä on tehdä kaikkien tarpeet huomioivaa ja intersektionaalista politiikkaa. Sen sijaan jopa Pekka Haavisto lähetti medialle Vihreiden puoluekokouksessa pitämän puheensa kirjallisen version, jossa mainittiin “kaksi ääripäätä”. Haavisto pahoitteli asiaa myöhemmin, mutta eeppinen moka oli jo tapahtunut. Rasismin vastustamista kun ei voi missään olosuhteissa nimetä natsisimiin verrattavaksi “ääripääksi”.

Nyt kun Perussuomalaiset ovat jakautuneet kahtia ja sotekin on tuuliajolla (mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että hallitus on jokseenkin hampaaton), olisi muilla puolueilla tuhannen taalan paikka luoda maahanmuuttokeskustelulle kokonaan uusi perusta. Esimerkiksi sellainen, joka tukeutuisi aiheeseen liittyvään tutkimukseen tyhjänpäiväisten tolkkuvaatimusten ja suvakkihuuteluiden sijaan.

Samalla toivoisin, että jos polarisaatio nostetaan pöydälle, niin puhuttaisiin myös siihen johtaneista syistä: Ongelma ei ole kahdessa ääripäässä, ainoastaan yhdessä.

Toista ei ole olemassakaan.

Seuraa Bluestockingia Facebookissa täältä! Facebookissa voit myös osallistua keskusteluun omalla nimelläsi ja profiilillasi.

*Giddens, A. 2009. Sociology. Sixth Edition. Cambridge: Polity Press.

**Bauman, Z. 1997. Sosiologinen ajattelu. Translation: Jyrki Vainonen. Tampere: Vastapaino.

Hyvinvointi Mieli Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta

3.7.2017 minja koskela

Tinderistä, deittailusta ja feminismistä

Ikuisuudelta tuntuneen kolmen viikon jälkeen blogiloma on ohi! Ennen lomaa lupasin avautua politiikasta, väikkäriprosessista ja Tinderistä. Aloitan viimeisestä, koska – let’s face it – se kiinnostaa kuitenkin eniten!

Olen ollut sinkkuna vähän vajaat neljä kuukautta ja Tinderissä suunnilleen saman ajan (jep – olen vikkelä!). Reippaassa kolmessa kuukaudessa ei tokikaan ehdi kartuttaa valtaisaa treffikokemusta, mutta siinä määrin Tinder on suomalaista deittailukulttuuria uudistanut, että keltanokkanakin olen muutamassa kuukaudessa käynyt suunnilleen yhtä monilla treffeillä kuin tähänastisen elämäni aikana yhteensä. Väitän Tinderin vaikuttaneen deittikulttuuriin myös muilta osin, sillä ihmisten tapaaminen ja treffien sopiminen vaikuttaa nykyään olevan helpompaa myös livenä – kyllä vain, treffiseuraa voi someaikanakin löytää muualta kuin deittisovelluksesta! Jossain määrin deittailu saisi kuitenkin feministin näkökulmasta vielä uudistua. Esimerkiksi seuraavilta osin:

Feminismi biotekstissä. Kun aloitin Tinder-gamen, kirjoitin biotekstiin olevani tutkija, opettaja ja feministi. Muutamakin Tinderissä pidempään viihtynyt kaverini oli kuitenkin sitä mieltä, että f-sana saattaa olla monille ihan fiksuillekin tyypeille too much, niin ikävää kuin se onkin. Epäilin, mutta tein kuitenkin pienen testin ja vaihdoin eräänä iltana feministin tilalle olevani kiinnostunut yhteiskunnasta, politiikasta ja tasa-arvosta. Ja ta-daa! Seuraavana aamuna olin saanut viisi uutta mätsiä ja kolme viestiä eri tyypeiltä. Ylipäänsä mätsien määrä nousi huomattavasti (joskin parhaat hetket olen viettänyt niiden tyyppien kanssa, joiden kanssa olen mätsännyt silloin, kun feministi-sana on ollut pelissä mukana). Conclusion: feministit, meillä on vielä hommaa. Paljon!

Mansplainaus treffeillä. Puhdasoppinen miesselitys sujuu jotakuinkin näin (true story): Mies toteaa sivulauseessa vasemmistolaisten olevan ‘väärässä’. Kun sitten kerron kuuluvani vasemmistoliittoon, aloittaa dude polveilevan yksinpuhelun siitä, mikä vasemmistolaisessa talouspolitiikassa on vikana. Kyseessä ei ole keskustelunavaus, sillä jäbäleisson latoo asiansa spleinauksen konseptia erinomaisesti mukaillen: pitää monologin, ei kysy mielipidettäni ja paketoi puheensa toteamalla, että politiikka saattaa olla “vähän vaarallinen” puheenaihe ja että se ei oikeastaan edes ole hänestä kovin kiinnostavaa. Sikälikin jännä statement, että omassa Tinder-biotekstissäni on yhtenä avainsanana ‘politiikka’, ja treffit oli sovittu sovelluksen kautta. Maksan laskuni ja poistun. Toisia treffejä ei tullut. Vinkki: splainaus ei kiinnostaa ketään koskaan, treffeillä mahdollisesti vähiten ikinä.

Kuka maksaa laskun? Tämä on kiinnostavaa! Nimittäin omilla treffeilläni – poikkeuksetta – mies on joko maksanut tai tarjoutunut maksamaan ensimmäiset juomat. Siis siinäkin tapauksessa, että seisomme vierekkäin tiskillä ja olen kaivanut esille lompakkoni ja sieltä pankkikorttini. (Olen kirjoittanut laskunmaksudilemmasta aiemmin täällä.) Pienen kaverigallupin tulos kertoo, että aina näin ei tapahdu, mutta että ilmiö on yleinen. Ikävä kyllä taitaa olla niin, että joissain piireissä elää edelleen ajatus, jonka mukaan miehen kuuluukin maksaa ja että se on jopa hyvän käytöksen mittari. Mutta siksipä juuri pidänkin tärkeänä rikkoa oletusta siitä, että dudet tienaa enemmän anyway, eli menköön kaljat heterotreffeillä poikien piikkiin. Itse olen ratkaissut tilanteet siten, että tarjoudun maksamaan seuraavat, mikäli juttu luistaa. Kaverini vinkkasi, että toinen hyvä keino on astella tiskille ensin ja hoitaa oma tilaus alta pois. Oluttuopin maksun pohtiminen saattaa tuntua nillittämiseltä, mutta asetelma, jossa mies automaattisesti maksaa naisen juomat on siinä määrin perinteinen ja historiallisesti latautunut, että soisin pääseväni maksamaan oman bisseni ilman kuka-maksaa-laskun-tanssia vielä tämän vuosikymmenen aikana.

Blogin kommenttiboksi on toistaiseksi suljettu (kiitos anonyymien trollien!), mutta kuulisin kernaasti lisää treffistooreja Bluestockingin Facebook-sivulla, jonne myös tämä teksti on jaettu. Tervetuloa keskustelemaan!

Suhteet Oma elämä Raha Ajattelin tänään