Eilisiltana istuin läppärillä ja tuijotin epäuskoisena The Guardian -lehden julkaisemia kasvokuvia. Kuvissa esiintyvät 25 valkoista amerikkalaismiestä olivat hetkeä aiemmin päättäneet kiristää Alabaman aborttilainsäädäntöä. Jatkossa nainen ei saisi aborttia, vaikka raskaus olisi alkanut raiskauksesta tai insestistä. Sen sijaan abortin suorittanut lääkäri voitaisiin tuomita elinkautiseen vankeuteen.

The Guardianin mukaan Alabaman laki tulee vaikuttamaan erityisesti mustiin ja köyhiin naisiin, jotka tarvitsevat abortin keskimääräistä todennäköisemmin, mutta joilla on keskimääräistä vähemmän mahdollisuuksia hakeutua toimenpiteeseen osavaltion ulkopuolelle. Toisin sanottuna Alabamassa 25 valkoista, hyvätuloista miestä teki päätöksen, josta kärsivät etupäässä rodullistetut, pienituloiset naiset. Näin abortista – joka on keskeinen osa globaalia seksuaaliterveyttä – ollaan tekemässä luksustuotetta, johon on mahdollisuus vain varakkailla.

Kun kirjoitin Ennen kaikkea feministi -kirjaani luvun abortista, oli sen työstäminen yksi kirjaprosessin raskaimmista vaiheista. Abortti on kysymys, jossa valkoisen cis-miehen mielipiteenvapaus asetetaan jatkuvasti vastakkain kohdullisten ihmisten kehollisten oikeuksien kanssa. Sellaisen diskurssin perkaminen oli raskasta ja vastenmielistä. Miesten mielipiteenvapaudesta tuli keskeinen poliittinen kysymys myös Suomessa, kun miespuolueenjohtajat riensivät ulkoministeri Timo Soini tueksi eduskunnan luottamusäänestyksessä, joka järjestettiin Soinin aborttivastaisten lausuntojen vuoksi viime syksynä.

Konservatiivimiesten näkökulmasta abortti on kysymys, jossa miehellä pitää olla mielipiteenvapaus, mutta ei vastuuta. Vaikka hedelmöittymiseen tarvitaan munasolun lisäksi siittiöitä, en ole koskaan kuullut miehiltä edellytettävän naisten tavoin juridista vastuuta maissa, joissa abortti on kielletty. Näin ei tapahdu, koska pohjimmiltaan aborttilainsäädännön kiristäminen on kysymys, jolla pyritään näyttämään kenellä on valtaa ja ketä halutaan kontrolloida. Puheet elämän suojelusta ovat bluffia, sillä tilastojen mukaan 22 000 naista kuolee laittomiin abortteihin vuosittain. Siksi abortin puolustaminen on elämän suojelua, ja siksi pro-life -liike on ainoastaan harhaanjohtavasti nimetty konservatiivikerho.

Nykyisissä aborttikeskusteluissa on siis pitkälti kyse valtaprojektista. Keskustelujen nykykehitys on maailmanlaajuinen ja pitkälti oikeistopopulismin elvyttämä. Oikeistopopulismin nousu on nähty myös Suomessa, jossa Perussuomalaiset ovat viimeisten kyselyjen mukaan suosituin puolue. On siis turha kuvitella, että Suomi olisi aborttivastaisten äänenpainojen ulkopuolella – saihan Timo Soinikin lopulta luottamusäänestyksessä eduskunnan enemmistön puolelleen.

Mutta kyllä meistä abortinpuolustajistakin lähtee ääntä. Ja vaikka omani särkyykin ajoittain, koska aihe on niin hirveän raskas, niin tiedän, etten jää yksin. Joukossa on voimaa, ja siihen luotan.

Sillä tässä kamppailussa emme saa antaa periksi.

Seuraa Bluestockingia somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER

Viime viikon maanantaina Sussexin herttuapari eli herttuatar Meghan ja prinssi Harry saivat esikoisensa. Kaksi päivää myöhemmin pari astui kameroiden eteen esittelemään vastasyntynyttä. Yllättäen päivän suurin uutinen ei kuitenkaan vaikuttanut olevan vauva, vaan Meghanin ulkonäkö. Vastasyntyneen sijaan media näet keskittyi ihmettelemään Meghanin vatsaa.

Suomessa Ilta-Sanomat lähestyi asiaa uutisoimalla, että kun “juuri synnyttänyt herttuatar astui kameroiden eteen”, oli “yksi vaiettu asia kaikkien huulilla”. Selatessa juttua eteenpäin selvisi lukijalle, että “vaiettu asia” oli Meghanin “synnytyksen jälkeinen vauvavatsa”. Jutussa ihasteltiin “rehellistä ja aitoa esiintymistä”, joka on “sulattanut ihmisten sydämet”. Lehdistö ympäri maailmaa tiesi kertoa, että Meghan on esimerkkinä monille nykyisille ja tuleville äideille, joiden tulee voida kantaa itsensä ja kehonsa rohkeasti riippumatta sen mittasuhteista.

Äkkiseltään viesti saattaa kuulostaa edistykselliseltä: eikös tässä nimenomaan liputeta normatiivisten kehoideaalien rikkomista? Nopeasti tarkasteltuna kyllä. Asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen. Näennäisfeministinen voimaantumisjournalismi tuppaa näet unohtamaan yhden asian: tehtaillessaan juttuja naisen synnytyksen jälkeisestä vatsasta, asettaa se jälleen kerran naisen vartalon suurennuslasin alle ja julkisen kommentoinnin kohteeksi. Voimauttavaa? I don’t think so.

En pidä edistyksellisenä enkä feministisenä sitä, että mediassa kirjoitetaan läjäpäin juttuja vastasynnyttäneen naisen kehosta. Ymmärtääkseni Meghanilla ei ollut juurikaan vaihtoehtoja: kuninkaalliset esittelevät vauvan, kun vauva on syntynyt. Piste. En tiedä, millaista on astua miljoonäyleisön eteen kaksi päivää synnytyksen jälkeen, mutta en usko, että se on varsinaisesti piknik. Kameroiden eteen astellaan, olipa vatsa palautunut tai ei. Ja koska herttuatar ei itse ottanut vatsaansa puheeksi eikä sitä erityisesti esitellyt, ei sen kommentoinnin pitäisi olla kenenkään muunkaan asia.

Minusta on suoraan sanottuna kyllästyttävää, että naisen kehosta tulee statement joka kerta, kun se ei ihan justiinsa mahdu sille asetettuihin odotuksiin. Siksipä edistyksellistä ja feminististä olisi jättää kommentointi sikseen.

Myös silloin, kun kyseessä on herttuatar.

Seuraa Bluestockingia somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER