Viis sukupuolesta – pätevyys ratkaisee!

”Feministit, ne on sitten vainoharhaista porukkaa: näkevät salaliittoja sielläkin, missä nuorehko mies ohittaa professorihaussa kolme varsin meritoitunutta naishakijaa. Mikseivät ne (me!) tajua, että ei sukupuolella ole mitään väliä? Että pätevyys ratkaisee? Vähänkö sille nuorehkolle miehelle varmaan tuli paha mieli, kun somessa sanottiin yhteiskunnallisten rakenteiden suosivan häntä. Mikseivät feministit ajattele miesten tunteita?”

 

Suurin piirtein tämän tasoista argumentaatiota olen saanut seurata tapauksesta, jossa 36-vuotias latvialaismies Davis Simanis valittiin Aalto-yliopiston elokuvaohjauksen professoriksi kolmen erittäin pätevän naishakijan ohi. Elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Saara Cantell nosti asian ensimmäisenä esiin avoimessa Facebook-päivityksessään, jonka jälkeen Simanisin valinta nousi laajempaan keskusteluun. Tänään Simanis on ilmoittanut, että ei ota professuuria vastaan. “Tuntuu epämukavalta ottaa työ vastaan sellaisen keskustelun jälkeen”, Simanis sanoo YLE:n uutisessa.

 

Lienee sanomattakin selvää, että valintapäätös ei ole ollut Simanisin vallassa eikä häntä voida siitä myöskään asettaa edesvastuuseen. Kellä tahansa on oikeus hakea avoimia työpaikkoja. Koska hakuprosessin tulos ei ole hakijan käsissä, on Simanisia turha syyttää (mitä kukaan ei tosin ole käsittääkseni tehnytkään). Toivoisin olevan yhtä selvää, että hakuprosessit – ja etenkin vastuullisten positioiden hakuprosessit – ovat suopeampia joillekin ihmisille kuin toisille. Näin totesi muun muassa professori Alf Rehn, joka valittiin virkaansa 31-vuotiaana, ja jonka mukaan samanikäisellä naisella ei olisi ollut professuuriin mitään asiaa, koska valtasuhteet. Maailmassa, jossa naiset jäävät edelleen kotiin hoitamaan lapsia, miehet tienaavat naisia enemmän ja pörssiyhtiöiden hallituksissa on enemmän Juha-nimisiä miehiä kuin naisia, on sukupuolella toden totta väliä. Lasikatto ei ole kuvitelmaa: tunnen alle kolmekymppisiä miehiä, jotka tekevät kandidaatin tutkinnoilla töitä, joista samanikäiset maisterinaiset voivat vain haaveilla. Tilastojen mukaan miehet ja naiset saavat eri määrän palkkaa jopa samasta työstä. Jos sanotaan, että pätevyys ratkaisee, sukupuoli ei, vihjataankin itse asiassa implisiittisesti, että naiset eivät ole yhtä päteviä kuin miehet. Ja se on kuulkaa aika ikävä vihjaus.

 

Olen ymmärryksessä, että Simanisin valintapäätös on poikinut Aalto-yliopistolle kirjallisia oikaisupyyntöjä. Onkin ikävää, että valintapäätöstä ei käsitelty uudelleen virallisten valitusten kautta. Pidän ymmärrettävänä Simanisin päätöstä vetää hakupaperit ulos ennen virallista selvitystä, mutta olisin toivonut asian käsitellyn perinpohjaisesti myös virallisia reittejä. Tällä hetkellä Simanisista maalataan nimittäin ikävien akkojen marmatuksen uhria ja feministejä syytetään mukavan miehen somelynkkaamisesta. Sanon vielä kerran: kukaan ei ole syyttänyt valinnasta Simanisia, vaan keskustelua on käyty työelämän naisia syrjivistä mekanismeista. Ikävä kyllä sille keskustelulle on näemmä tilausta tulevaisuudessakin.

kulttuuri suosittelen uutiset-ja-yhteiskunta tyo
Kommentit (13)
  1. Missä on mun etuoikeudet?
    30.5.2016, 12:26

    —Toivoisin olevan yhtä selvää, että hakuprosessit – ja etenkin vastuullisten positioiden hakuprosessit – ovat suopeampia joillekin ihmisille kuin toisille.—

    Totta. Hakuprosessit ovat erityisen suopeita mm. supliikeille, komeille, suhteita omaaville ja niitä käyttäville, isokokoisille, karismaattisille ja sopivan sukunimen omistaville miehille.

    En näe kovin suurta yhteyttä tämän ihmisryhmän ja tavismiehen välillä. Feminismi ei tule saamaan mitään aikaiseksi niin kauan kuin valitus ja toiminta on suunnattu tavismiehiä vastaan, sen sijaan että se suunnattaisiin oikeasti etuoikeutettuja vastaan (eli edellisessä kappaleessa kuvattua ryhmää, jota voitaisiin varmaan patriarkaatiksikin kutsua).

  2. Mä oon myös huomannut tämän! Toivottavasti asiaan tulisi joskus muutos.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *