Viime aikoina

olen lukenut lähinnä äänikirjoja (se on lukemista!) lenkkeillessäni sekä yliopistolla tenttikirjoja. Kirjallisuudesta sain hetkeksi pienen yliannostuksen, kun sain kandini vihdoin kirjoitettua ja palautukseen – pieni paussi harrastuksesta oli kesän myötä siis paikallaan. Nyt loppukesästä sekä alkusyksystä olen saanut taas jotain iloa lukemisesta. Itselläni usein harrastaminen menee vähän ryppäissä ja joskus jopa rakkaasta tekemisestä voi kaivata taukoa. Yliopistolle palauttuani ja kesätöiden loputtua aloitin pienen herättelyn kirjoihin paluuseen tarttumalla Aino Frilanderin Los Angeles -esseet -kokoelmaan. Tällä kertaa tartuin teokseen oikeastaan selvittämällä mitään etukäteen, mikä on joskus virkistävää: ei tarvitse tutustua muiden mielipiteisiin ennen lukemista, jotka vaikuttaisivat omaan suhtautumiseen. Frilanderin teos on kanneltaan kaunis ja sisällöltään kiinnostava, eikä lukukokemus jättänyt ihan kylmäksi tällä kertaa!

Laitoin jo pitkän aikaa sitten Aino Frilanderin Los Angeles -esseet -teoksesta varauksen lähikirjastooni. Sitä saikin odotella hetken, sillä jonossa oli muutama muukin. Tietääkseni myös painokset on myyty aika tehokkaasti (melkein) loppuun, joten jonkinlaisesta ajankohtaisesta teoksesta taitaa olla kyse! Itse on pakko myöntää, että visuaalisena ihmisenä ja pastellinpunaisten värien ystävänä myös kaunis kansi houkutteli teoksen pariin. Grafiikkojen työllä on siis myös kirjoissa väliä, vaikka sisällöllä pitäisi olla suurempi merkitys…

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Kosmos, 2023. 172 sivua.

Oli myös ilahduttavaa huomata, että kannen lisäksi sisältö oli tällä kertaa mieleen. Los Angeles -esseet jakautuu kuuteen esseeseen, jotka kirjailija on kirjoittanut asuinaikanaan Los Angelesissa. Vaikka kaupunki ei olisi tuttu, on se ainakin joskus yltänyt puheissa korviin asti populaarikulttuurin kautta: onhan se oikea filmitähtien mekka. Itse tiedän aika vähän Yhdysvalloista mielenkiinnon puutteen vuoksi, eikä se ole itselleni ehkä ensimmäisenä ”bucket listillä” matkustelun suhteen, mutta jonkinlaiset perusteet on kaupungista on piirtynyt muistiin, esimerkiksi ikoniset Hollywood-kirjaimet. Tarttuessani teokseen olin jollain tasolla ehkä vähän utelias lukemaan paikasta ja siellä olemisen kokemuksista, sen ollessa itselleni kuitenkin jollain tasolla myös vieras, tuttuudestaan ja siihen kohdistuvista ennakkoluuloista huolimatta. Millaista jenkkien länsirannikon kauniilla rannoilla elämä oikeastaan on?

Pidin esseekokoelman monipuolisuudesta: se käsitteli sekä taidetta, elämää kaupungissa, rasismia ja yhteiskunnallisia ongelmia sekä kulttuuria. Kirjan nimeä kantava Los Angeles yhtenäisti teoksen teemaa, vaikka jälkikäteen ajateltuna yksittäisten tekstien aiheet tuntuivat poukkoilevan joskus vähän mielivaltaisesti. Esseissä olen aina pitänyt kuitenkin tekstin mahdollisuuksista pomppia aiheesta toiseen: siitä, että on mahdollisuus vähän haahuilla ennen pointtiin menemistä. Essee on tunnetta, siinä esimerkkien sekä kuvailun kautta päästään kokonaisuuteen vasta tekstin loppupuolella. Vaikka lukukokemuksena aina keskellä tekstiä olikin vaikeuksia hahmottaa esseen pointtia, se jollain tasolla kuitenkin punoutui kokonaisuudeksi loppuun päästyä. Ja se on onnistuessaan kaunista, ihanaa. Mielestäni Frilander ylsi tässä johonkin sellaiseen kirjoitustyyliin, mistä pidin. Ajoittain vieraat aiheet eivät estäneet tekstistä nauttimista.

Mielestäni kaupungin sijaan

tai ohessa teoksessa roolin saivat liikkuminen ja tanssi, korona ja siihen liittyvä eristäytyminen (Frilander asusti Los Angelesissa mm. keväällä 2020), romanttiset suhteet ja rakkaus sekä rasismin rooli Yhdysvalloissa. Erityinen essee minulle oli Kylpemisestä, jossa Frilander käsittelee korealaisia kylpylöitä Los Angelesissa. Kylpylät yhdistyvät esseessä soljuvasti osaksi taidehistoriaa, naisten asemaa sekä historiassa että nykyajan kauneuskaupungissa, oman kehon kömpelyyttä ja sopeutumishalua. Sekoitus on kiinnostava ja innostava ja yhdistelmänä sellainen, joka toimii ehkä jopa vain esseissä. Rakastan tämänkaltaista polveilevuutta, sitä, ettei koskaan lukiessaan tiedä, mihin esseen lopulla päädytään. Tekstissä kuvailtu kylpyläkulttuuri on asia, minkä toivottaisin tervetulleeksi kotiin Suomeenkin lämpimin sylein.

Etäisemmäksi esseistä jäi ehkäpä viimeinen tanssista kertova essee Soolovariaatio. En itse ole koskaan harrastanut tanssia (tai oikeastaan kauheasti mitään yksilö- tai joukkuelajeja) kiinnostuksen puutteen vuoksi, enkä ihan samaistu kehon tarpeeseen purkaa liikettä musiikin tahtiin. Ihmiset olemme erilaisia, itselleni ehkä paineiden purkaminen saattaisi tulla juoksun tai meditoinnin kautta. Kaikille löytyy siis jotakin. Rasismia käsittelevä essee Koskeeko tämä minuakin oli vaikuttava ja henkilökohtainen otos, mikä tempaisi viimeistään kirjan mukaan. Asia jäi tosin aika pintakäsittelyksi, mutta aion jatkossa lukea aiheesta enemmän muutenkin, tosin ehkä rasismia kohtaavien kirjoittamana. Frilander käsitteli esseessä omaa rooliaan aiheesta kirjoittamisessa: miten olla ”alley” tekemättä rasismista kuitenkaan osaa hänen, valkoisen naisen, tunteita? Miten ottaa kantaa ottamatta liikaa tilaa? Jos rasismista haluisi lukea tarkemmin, suosittelisin mieluummin Reni Eddo-Lodgen Miksi en enää puhu valkoisille rasismista -teosta. Tällä hetkellä luen myös Amia Srinivasanin Halun politiikkaa, jossa käsitellään myös rasismia vähän rakenteellisemmin. Tosin Frilanderin yksittäinen essee ei ole ihan vertailukykyinen tieteellisemmin kirjoitetun tekstin kanssa, joten ehkä siihen tulisikin suhtautua sillä tavoin: osana käsittelyä kirjailijan kokemusta Yhdysvalloissa, hämmennystä valtion erosta omaan kotimaahan.

Lyhyt ja nopeasti luettu Los Angeles -esseet oli hyvä startti alkavalle lukusyksylle. Esteettisesti miellyttävät esseet saivat hetken aikaa päällä ollutta lukujumia selvitettyä ja toivon, että tämä draivi jäisi päälle.