Kesän aikana luetut kirjat

Kesä on vierähtänyt aivan älyttömän hurjaa vauhtia ohi, mutta allekirjoittanut on aivan älyttömän onnellinen alkavasta syksystä, arjesta ja pimenevistä illoista – ainakin toistaiseksi. Mulle kesä oli kiireistä ja tekemisen täytteistä aikaa niin muuton kuin kouluasioiden järjestämisen kanssa, enkä millään malttanut istahtaa tietokoneen ääreen. Nyt mun vahingossa alkanut epävirallinen sometauko on tullut tiensä päähän, sillä sormet ihan syyhyivät päästäkseen tänne kirjoittamaan uusia juttuja!

Vaikkei kesän aikana ehtinyt koneella istumaan, ehdin sentään jonkin verran lukemaan! Varsinkin alkukesä oli itselle suotuisaa aikaa ja nautin hyvästä lukudraivista. Sain useampia kirjoja luettua ja vielä useamman kuunneltua. Kaikista en kuitenkaan jaksanut tänne blogiin yksittäistä postausta väsäämään, joten päädyin tekemään pienen yhteenvedon parissa osassa. Palataan hetkeksi siis takaisin hellepäiviin, sillä vuorossa on kesän aikana luetut kirjani!

Alla olevat kollaasit on tehty puhelimella Unfold -sovelluksen avulla, kuvat omiani.

Eeva Kilpi – Se mitä ei koskaan sanota

WSOY 1979

Tämä oli minulle ensimmäinen Eeva Kilven teos, joka eksyi luettavakseni itseasiassa vähän puolivahingossa. Etsin alkukesästä vähän kevyempää luettavaa ja juhannusta varten novellikokoelma tuntui hyvältä ratkaisulta. Kilpi käsittelee taitavasti ihmissuhteiden vaikeutta ja kauneutta, vähän tosin surullisuuden kautta. Rakkaus ja se, miten sitä ei koskaan sanota ääneen kirjan nimenkin mukaan kiertää teemana läpi teoksen. Henkilökohtaisesti ajateltuna, novelleihin olisi voinut lisätä enemmän myös positiivisia ajatuksia rakkaudesta, mutta nyt mentiin pitkälti sen mahdottomuuden puolella. Ehkä se oli osittain myös sukupolvikokemus, enkä ollut ihan teoksen kohderyhmää ikäni puolesta. Alku oli vahva ja tykkäsin kovasti Kilven tavasta kirjoittaa, joten ei ole ihme hänen olevan yksi suomen suosituimmista kirjailijoista ja runoilijoista. Loppua kohden aloin vähän turtua ja kirjan olisi voinut tiivistää lyhyemmäksi. Novelleista en tiedä, mutta Kilven runoja aion ehdottomasti lisätä lukulistalleni – jos niistä löytäisin enemmän itselleni sopivaa luettavaa.

3/5 tähteä

Tommi Kinnunen – Lopotti

WSOY 2016

Kinnusen Neljäntienristeys oli keväällä oma henkilökohtainen täysosuma tarinansa puolesta, joten kaikki kirjailijan muutkin teokset lensivät samantien lähikirjastoni lainauslistalle. Rakastan Kinnusen tapaa kirjoittaa ja kertoa tarinoita! Kuitenkin päädyin ehkä lukemaan Lopottia vähän liian pian edellisen jälkeen, sillä vaikutelma oli vaisumpi kuin edellisellä kerralla. Lopotti jatkaa samaa tarinaa Neljäntienristeyksen jäljiltä, mutta vähän eri näkökulmasta. Helenan tarina iski samaan kultasuoneen kuin edellinenkin, mutta Tuomaksen tarina jäi jotenkin itselleni vaisuksi kokemukseksi, eikä onnistunut koskettamaan niin syvältä. Kirja viihdytti ja paikoitellen pisti ajattelemaan, muttei päätynyt yhtä rakastetuksi kuin Neljäntienristeys.

4/5 tähteä

Annastiina Storm – Kerro, Kerro

Kustantamo S&S, 2019

Stormin teos Kerro, kerro oli itselleni spontaani laina kirjastosta, itseasiassa Kirjagramista bongattua. En etukäteen tiennyt teoksesta oikeastaan pinnallista raapaisua enempää, mutta kaipasin jotain ylläriä kaunokirjallisuuden saralta. Kirjan päähenkilö Aliisa lähtee selvittämään kuolleen äitinsä menneisyyttä tämän nuoruuden maisemiin, toivoen saavansa selvyyttä myös omaan historiaansa. Kirja yhdistelee realismia sekä vähän omaan silmään turhaan absurdia tarinan kuvausta sadun kautta, jäljitellen klassikkotarinaa Lumikki & Seitsemän kääpiötä. Oma mielipiteeni kirjasta jäi vähän negatiivisen puolelle, sillä henkilökohtaisesti en pitänyt liiemmin kirjailijan tyylistä sekoitella todellisuutta mielikuvitukseen, sillä jälki oli paikoitellen aika sekavaa ja vaikeasti seurattavaa – ainakin allekirjoittaneelle. Loppuun asti jaksoi tämän lukea, mutta uutta lempparia tästä ei kyllä syntynyt.

2/5 tähteä.

Tommi Kinnunen – Pintti

WSOY 2018

Kesän aikana tuli ainakin luettua Kinnusen teokset läpi! Kolmesta kirjasta Pintti oli itselle vaikein lähestyttävä – johtuen varmasti erittäin alhaisesta kiinnostuksestani lasin valmistusta ja tehdaselämää kohtaan. Kyseessä on surumielinen teos sodan jälkeisestä ajasta, kolmen sisaruksen elämästä pikkukaupungissa, jossa ainut mainitsemisen arvoinen asia tuntuu olevan lasitehdas. Itselle teos aukesi kunnolla vasta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen, jonka jälkeen ahmin koko kirjan miltei kerralla loppuun. Siinä oli siis hetkensä, vaikkei se Kinnusen parhaimmistoa ollutkaan. Pitkät selvitykset lasin valmistuksesta olivat paikoitellen itselleni liikaa – kiinnostus ei millään jaksanut riittää. Arvostan kovasti kirjailijan tekemää taustatyön määrää, joka oli paikoitellen erinomaista, mutta harmikseni se ei paljoa juonen kulkua edistänyt. Tämän jälkeen kaipasin totisesti vähän iloisempaa luettavaa, mielellään sellaista, joka ei sijoittuisi sodan ajan Suomeen.

3/5 tähteä

Anu Kantola ja Hanna Kuusela – Huipputuloiset: Suomen rikkain promille

Vastapaino, 2019

Tartuin Huipputuloisiin tietäen, että tulisin provosoitumaan. Täytyy nostaa hattua Kantolalle ja Kuuselalle, sillä en olisi itse edes tiennyt, miten kovasti meidän hyvinvointivaltio tätä teosta tarvitseekaan. Kirja koostuu suomen rikkaimpien ihmisten haastatteluista, josta ollaan koottu eri näkemyksiä, miten rikkaat muuttaisivat Suomea. Samalla silmiä avaava kuvaus jopa arjesta vieraantuneiden ihmisten välillä törkeistäkin kannanotoista (mieleen jäi erityisesti se, miten yksi rikkaista piti Pohjois-Korean hallintoa hyvänä johtajuutena…) . Haastattelijat ja kirjan koonneet Kantola ja Kuusela olivat jakaneet aihepiireittäin haastattelujen tuloksia ja yhdistelleet niitä eri sosiologian tutkimuksiin sekä ihan verotiedoista löydettyihin faktoihin. Itseäni hirvitti erityisesti vallan jakautuminen sekä näkymätön puuttuminen poliittiseen toimintaan, sillä kyseinen ajatus rikkoo monella tapaa mielestäni demokratian onnistumista. Itse suurena hyvinvointivaltion kannattajana osa rikkaiden ajatusmaailmoista tuntui välillä jopa pelottavalta dystopialta.

Summa summarum: ehdottoman tärkeä, vaivaannuttava, provosoiva ja ajatuksia herättävä teos. Rakastin tätä ja suosittelen jokaiselle luettavaksi.

4,5/5 tähteä

Neil deGrasse Tyson – Tähtitiedettä kiireisille

Aula & co, 2018

Fysiikka oli kouluaineista ehdottomasti se, mikä meni yli hilseen omien aivojen kapasiteettini kanssa. Tämän kirjan kirjastosta lainatessani olin hieman ironinen, mutta kuitenkin kiinnostunut. Voisiko olla mahdollista, että yksi maailman tunnetuimpia fyysikoita saisi tämän blondin tajuamaan, miten meidän maailmamme toimii? Vastauksena voin kertoa, että ehkä jotain sinne päin. Tyson on koonnut, jos ei minun mielestäni niin ainakin jonkun muun mielestä, tähtitieteen perusteet yksien kansien väliin myös maallikolle ymmärrettävässä muodossa. Mulla on avaruudesta puhuttaessa välillä niin pieni, mitätön ja avuton olo, sillä tunnen sen suuruutta miettiessäni itseni niin auttamattoman yksinäiseksi. En tiedä, olenko tunteeni kanssa yksin, mutta oman suhteellisuutensa tajuaminen suhteessa universumin kokoon, tuntuu kuin kutistuisi kasaan. Asiat kyllä kiehtoivat, mutta tämän teoksen jälkeen päädyn jättämään tähtitieteen aiheena itselleni  lähinnä Netflix -dokumentteihin ulottuvaksi. Suomeksi: ei tästä alaa itselleni tule, mutta onneksi on näitä pieniä taskukirjoja kaltaiselleni uteliaalle.

Riikka Pulkkinen – Totta

Otava 2010

Totta kertoo tarinaa Elsasta ja hänen perheestään. Elsa on kuolemassa ja saattohoidon aikaisessa surussa muistellaan nuoruutta ja menneisyyttä. Tarina nivoutuu yhteen historian kanssa, missä Elsan mies Martti muistelee hairahdustaan muutamien vuosikymmenten takaa. Olin kuullut etukäteen ylistäviä ja paljon kehuvia sanoja kyseisestä kirjasta, joten innostuin lukemaan – pitihän yksi Pulkkisen teos saada luettua! Rehellisesti sanottuna en kykene samaistumaan hehkutukseen, mutta siinä oli koukuttavuutta. Tarina on mielestäni suhteellisen rumaa ja kauheaa – sekä samalla niin inhimillistä ja sydäntäsärkevää. Realismi elämän päättyvyydestä sekä perheen surusta oli minulle tämän kirjan parhaimpia osia, helposti samaistuttavissa. Martin haaveilu teinitytön kanssa puuhailusta tosin meni itseltäni lievästi sanottuna inhon puolelle, mikä voi olla tarkoituskin.  Ehdottomasti kiinnostuin Pulkkisesta kirjailijana ja aion lukea häneltä lisää.

3,5/5 tähteä