Minja Koskela & Elina Tuomi – Toisin tehty: keskusteluja koulusta

Minja Koskelalta lisää feminististä kirjallisuutta? Kyllä kiitos! Kuullessani ensi kerran kirjasta Toisin tehty tiesin, että sen haluisin lukea. Mielessäni olen pyöritellyt mahdollisuutta pedagogisiin opintoihin ja  sitä kautta avautuvaa maailmaa äidinkielen opettajaksi, joten ammattikirjallisuus on aina tervetullutta. Vaikken alasta olekaan varma, on silti miellyttävä ajatus perehtyä kouluun, sen maailmaan ja opettajuuteen – myös näin opiskelijanäkökulmasta.

Toisin tehty on Minja Koskelan sekä Elina Tuomen yhteistyössä tehty esseekokoelma keskittyen suomalaiseen opettamiseen, opettajien työoloihin sekä oppilaiden hyvinvointiin. Esseet ovat aiheinaan toisistaan erillisiä, jokseenkin ne on jaettu omiin päälukuihinsa aiheen perusteella: opettajat, oppilaat tai koulun kulttuuri. Esseet ovat tiiviitä tietopaketteja, joista asia tulee selkeästi lukijalle ilmi. Se, mistä tässä erityisesti pidin, oli sen selkeys myös maallikkolukijalle, sillä jokainen aiheesta kiinnostunut voi siihen tarttua, myös ilman mahdollista akateemista taustaa. Tämä on ehdotonta plussaa erityisesti silloin, kun teoksessa on puhuttu esimerkiksi sosioekonomisista eroista oppilaiden välillä ja sitä kautta jatko-opintoihin hakeutumisen epätasa-arvosta. Minusta on arvokasta, miten tehdään selkeälinjaisia, tasa-arvoon tähtääviä keskustelunavauksia, joiden tarkoituksena on olla kaikille luettavissa ilman suomi-akateemikko-suomi -sanakirjoja.

Minja Koskela & Elina Tuomi – Toisin tehty: Keskusteluja koulusta

Kustantamo S&S, Helsingissä 2020

Pyydetty arvostelukappale

206s

Itse olen opettajasuvusta, sillä omien vanhempieni lisäksi perheestäni löytyy myös muita opettajia. Lapsuuteni arjessa oli ollut mukana myös koulun opettajanäkökulma, vaikkakin tosin tietenkin rajattu sellainen. Koen tietynlaista vetoa alaa kohtaan ja näin popularisoitu teos kiehtoi, sillä koin sen olevan helposti lähestyttävämpi, kuin esimerkiksi muut akateemiset tietokirjalliset teokset. Odotukseni teosta kohtaan olivat aika pienet, mutta uteliaat. Koen kuitenkin saavani tältä, mitä toivoinkin: kattavan, mutta tiiviin tietopaketin koulun sisästä ja sen ongelmista, mihin voimme jokainen yhteiskunnassa olevana siihen vaikuttaa.

Pidin teoksen selkeälinjaisuudesta, hyvästä yläotsikkorajauksesta sekä suorasta tekstistä, josta tuli suoraan käsiteltävä asia ilmi. Esseet olivat aiheiltaan hyvin rajattu ja niissä rajauksissa myös pysyttiin, mikä on oleellista, kun lyhyistä tekstipätkistä kyse. Teos on nopealukuinen ja siihen on helppo palata tarvittaessa sisällysluettelon kanssa, jos haluaa jälkikäteen etsiä jotain tiettyä aihetta. Vaikka kirjojen sisältö on minulle aina pääasiassa, en voinut olla ihailematta kirjan taittoa, hah! Arvostan selkeälinjaista minimalismia ja tämä tarjosi myös sitä.

Ajankohtaiset aiheet puhuttivat,

sillä teokseen oli sisällytetty myös korona-arki ja opettajien kohoavat uupumustilastot. Oli mielenkiintoista lukea opettajan näkökulmaa koronaetäilystä, kun itse olen ollut nyt koko syksyn etäopiskelemassa myöskin (tosin taidan olla vähän Tuomen oppilaita vanhempi…). Uupumuksesta aiheena en oikein tiedä, mitä ajatella. Koen, ettei se ole sidottuna pelkästään opettajien ammattiin, vaan muillekin aloille. On tärkeää ottaa opettajien jaksaminen huomioon, mutta tekstistä tuli välillä olo, kuin kyseessä olisi vastakkainasettelua muun maailman kanssa. En tiedä, onko tällä tarkoitus korostaa eroa muihin ammattikuntiin vai kiinnittää huomio siihen, että ”kyllä meilläkin on”. Joka tapauksessa, oma mielikuvani ei ottanut väistyäkseen lukemisen edetessä. Uupumus on kuitenkin alasta huolimatta kasvava ammattitauti ja sen niputtaminen yhteen ammattiin ei ole ollut ehkä tarkoituksenmukaista. Oli kuitenkin kiehtovaa tietää, mitä opettajuuden taustalla saattaa olla, jota esimerkiksi en ole omassa lapsuudessani omista vanhemmistani aistinut kotonani: miten siis ajat muuttuvat! Nämä ovat tärkeitä asioita ottaa esille, myös tässä teoksessa.

Kuitenkin, koulussa ollaan oppilaiden oppimisen vuoksi. Koin osittain, että toinen pääluvuista, oppilas-luku, jäi jollain tasolla pintapuoliseksi raapaisuksi. Sillä sitä se jollain tasolla onkin, jos yrittää saada koko maan lasten kirjon yksiin kansiin esseiden muodossa. Kumpikin kirjoittajista on teksteissään yrittänyt ottaa esiin erityisesti rasismin, väkivallan sekä lasten väliset luokkaerot. Kuitenkin tässä kohtaa minun piti muistuttaa itseäni tämän teoksen tarkoituksena olevan keskustelunavaus, ei asian ratkaisu. Muutokset kuitenkin tapahtuvat pikku hiljaa ja opettajien koulutuksen kehittämistä feministisempään pedagogiikkaan. Koenkin, että tässä aiheessa olisi hyvä saada aihetta myös ammattikunnan ulkopuolelle puheenaiheeksi, sillä politiikassa näitä asioita olisi hyvä ottaa esille. Toki kuitenkin siten, että muutoksissa voitaisiin ottaa myös huomioon koulujen sekä opettajien kannanotot. Toivon, että tulevaisuudessa voimme pikku hiljaa kohentaa erilaisten lasten mahdollisuutta saada se sama hyöty koulussa, kuin mitä muillakin on.

Viimeiseksi,

mieleni täytti tätä lukiessa se, miten isosti arvostan (yksilölle) ilmaista koulua sekä niitä mahdollisuuksia, mitä laadukas varhaiskasvatus sekä peruskoulu voi yksilölle tarjota elämässä. Olen ollut usein aika sellainen ”open tyttö”, varmasti osittain kotitaustani vuoksi, mutta aikuistuttuani olen oppinut jotenkin erityisesti tajuamaan sen, miten iso lahja se oli lapsena saada se mahdollisuus käydä koulua, riippumatta taustastani ja vanhempieni varallisuudesta. Mietin tämän luettuani sitä, miten perustavanlaatuinen se arvo minulle onkaan. Jos jotain haluan elämässäni puolustaa ja vaalia, on se meidän tasa-arvoon pyrkivä, hyvinvointiyhteiskunnamme koululaitos. Jos jokin edistää koko kansan ja valtion hyvinvointia, on se koulu. Ja sen perustaa ei tule missään nimessä huonontaa, vaan vaalia.