Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

”Maria kääntyi selälleen ja kengät korot kopahtivat lattiaan. Hän katseli lyhdyn valossa katon poikittaisia takkihirsiä ja mustia kattolautoja. Silmäluomet tuntuivat raskailta. Paarmuska ojensi Rietiltä jäänyttä vedenloppua Marialle juotavaksi. Itku palasi aaltoina.” (Ote teoksesta)

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

WSOY 2014

334 s.

(Huom. sisältää juonipaljastuksia!)

Minulla on ollut Kinnusen kaikki teokset lukulistalla jo toista vuotta, mutta tarttuminen niihin on ollut jostain syystä haastavaa. Lisäksi odotin, että saan tämän lainaan lukemista varten, joten odotus on venynyt vähän pidemmäksi, kuin oli tarkoitus. Se odotus oli kuitenkin vaivan arvoista, sillä se palkittiin kun tämä yksilö yllätti odotukset kyllä moninkertaisesti.

Neljäntienristeys on romaani perheestä, jonka elämää seurataan usean sukupolven ajan. Jokaisen perheenjäsenen kertomus täydentää toisiaan ja saa ymmärtämään sattumusten sarjan, joka selittää tarkkanäköisesti käsiteltävien ihmissuhteiden välisen monimutkaisuuden. Puhumattomuus on johtanut siihen, miten tunteet eivät tule kuulluksi ja odotukset elämästä ovat aiheuttaneet suuria pettymyksiä.

Itse tykästyin heti ensimmäisessä luvussa esiteltyyn Mariaan. Vanhat kätilötarinat 1900-luvun vaihteesta vaikuttivat ja kauhistuttivat samaan aikaan, joka sai tämän milleniaalin miettimään omaa asemaansa, miten helpolla sitä itse on tähän asti päässyt. Tarina siis tempasi mukaansa heti alkuun. Myöhemmin esitetty Lahja-tytär ei vaikuttanut aluksi, mutta tämän miehen Onnin ja miniän Katariinan tarinat kyllä veivät jälleen mennessään ja saivat aikaan sen, että vielä romaanin viimeisillä sivuilla ahmin yhtä kyytiä. Perhe käy läpi monia asioita, niin sodat kuin kohtaavat kuolemat ja perheriidat. Kaikilla on vaikutukset perheen sisäiseen dynamiikkaan. Jokainen on kokenut asiat eri tavalla ja osalla on traagiset seuraamukset.

Tämänkaltaiset kirjat ovat aivan parhaita, mitä ei malttaisi laskea käsistään mennäkseen nukkumaan, enkä ole pitkään aikaan lukenut oikeasti viiden tähden teosta. Oli ihanaa muistuttaa itseään, miltä se tuntuu, kun romaani tempaa mukaansa. Aloitin tämän vähän sillä mentaliteetilla, että ”luen tuosta nyt muutaman sivun kokeiluksi kun on hetki aikaa”. Sitten havahduin pari tuntia myöhemmin, että olinkin ahminut vähän enemmänkin, kuin ne pari sivua. Hupsista!

Kirja oli helppolukuinen ja nautin erityisesti Kinnusen kirjoitustyylistä ja vivahteikkaasta tekstistä. Olisin voinut lukea pidemmänkin teoksen, mutta jälkikäteen ihailin myös kirjailijan osaamista karsimisessa – informaatiota tuli juuri oikea määrä eikä mitään turhaa, vaikka olisin voinut lukea varsikin Marian elämästä vähän pidempäänkin. Tämä oli hyvää tasapainoa mun tietokirjaputkelle, kun meinaa unohtaa miten rentouttavaa hyvä kaunokirjallisuus parhaimmillaan on.

Tuli yhtäkkiä kiire kirjakaupoille ostamaan Lopotti sekä Pintti.

Lopputulos: 5/5 tähteä