Rupi Kaur: milk and honey

”a daughter should

not have to

beg her father

for a relationship”

Rupi Kaur: milk and honey

Andrews McMeel Publishing, 2015

204s

Runoteema jatkuu, sillä seuraavana Hosseinin jälkeen on vuorossa paljon huomiota ja kehuja herättänyt Rupi Kaur’n teos milk and honey (suom. maitoa ja hunajaa). Itselleni oli jo alusta selvää, että haluan lukea Kaur’n teokset nimenomaan englanniksi, sillä käännettyyn runouteen oli jotenkin henkisesti kovin rankkaa tarttua. Olen ollut valintaani tyytyväinen, sillä vaikken kovin vahva lukija olekaan englanniksi, niin runot menee kyllä kuin vettä vaan!

Teos on jakanut runot neljään eri kappaleeseen niiden teemojen mukaan: the hurting, the loving, the breaking ja the healing. Tykkäsin jaottelusta erittäin paljon, sillä oli mielestäni suhteellisen helppoa päästä oikeaan tunnelmaan, kun sama mielenmaisema oli peräkkäisillä sivuilla, eikä tarvinnut aina etsiä oikeaa tunnelmaa.

Ja sitten rehellinen tunnustus: olin jo ennen lukemista asennoitunut lukevani hömppää. Sen jälkeen, kun kirja on tullut ulos, kehujen lisäksi olen kuullut myös kritiikkiä kyseisestä teoksesta. Olin kuullut, miten kirja sisältää lähinnä Instagram -ja Tumblr -runoutta, jotka on kliseisiä eivätkä anna mitään syvällistä koettavaa. Mielestäni on vähän hölmöä lähteä kritisoimaan runoja sen pinnallisuuden tähden, kun kuitenkin jokaisen lukukokemus on omanlaisensa. En halua itse lähteä missään nimessä vähättelemään, jos joku on saanut siitä iloa tai vaikka trauma-apua, sillä sehän olisi loistava asia. Oikealla asennoitumisella on tosi paljon merkitystä aina lukiessa – jos olisin lähtenyt liikkeelle odottaen jotain uutta Eino Leinoa, olisin tietenkin pettynyt kovasti. Kohdeyleisö on minusta tässä teoksessa hieman eri, kuin runoissa yleensä. Mutta jos ”Instagram-runous” saa nuorta sukupolvea tarttumaan kirjoihin, sen pitäisi olla vain plussaa.

Tuli minullekin lukiessa yllätyksiä, vaikka olin odottanut kaikkea muuta. Tämän postauksen ensimmäisenä oleva ote kirjasta kolahti omaan psyykkeeseeni kovaa ja korkealta, kaikessa minimalistisuudessaan. Henkilökohtaisiin kipukohtiin osuminen (joita en ymmärrettävistä syistä avaa tässä sen enempää) tuli ehkä itselleni yllätyksenä, mutta kuitenkin jälkikäteen olen siitä tyytyväinen. Sillä mikä olisi parempaa runoja lukiessa, kun omien tunteidensa käsittely. Siihenhän tämä teos oman tulkintani mukaan on tähdännyt. Kirja on ymmärtääkseni ollut itse Kaur:lle askel kokemuksistaan toipumiselle ja uskon, että se tarjoaa eniten juuri niille, jotka kipuilevat samojen asioiden kanssa.

Oikeaan aikaan, oikealle mielentilalle ja oikealle asenteelle, kokonaisuudessaan vallan mukavaa luettavaa, eli suosittelen!

3,5/5