Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia
”Sikäli kun tiedän, ainoa ihminen, joka on kääntänyt The Beatlesin kappaleen Yesterday japanin kielelle – ja vieläpä Kansain murteelle – on mies nimeltä Kitaru. Hänellä oli tapana laulaa sitä kylvyssä kovaan ääneen.”
Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia
Suomennos Kustannusosakeyhtiö Tammi 2016
Alkuteos: Onna no innaai otokotachi 2013, eng. Men without women 2014
276s
Olen Murakamin suhteen aika ummikko, mutten täysin kokematon. Hänen tuotannostaan olen lukenut vain kaksi kirjaa, Norwegian Wood’n ja Värittömän miehen vaellusvuodet. Jälkimmäisestä pidin kovastikin, ensimmäisestä en välittänyt miltei yhtään. Norwegian Wood on ymmärtääkseni Murakamin yksi suosituimmista teoksista ja monet ystäväni hehkuttivat sitä valtavasti aikoinaan. Luettuani sen olin lähinnä pettynyt, enkä osannut yhtyä kavereideni hehkutuksiin. Murakami on minulle siis (valtaväestöön vissiin poiketen) aika ristiriitainen kirjailija, kun aikaisemmat lukemani ovat niin radikaalisti jakaneet mielipiteitäni.
Tähän novellikokoelmaan tartuin aika neutraalein odotuksin, mielenkiinnolla odottaen, muuttuuko mieleni tästä kyseisestä kirjailijasta vihdoin.
Miehiä ilman naisia on seitsemän novellin kokoelma. Nimensä mukaisesti se käsittelee juuri miehiä, jotka jollain tavalla elävät ilman naista tai ovat jostain syystä menettäneet tämän. Ymmärtääkseni tästä on annettu palautetta paljonkin heteronormatiivisuuden ja sovinisminkin vuoksi, minkä kyllä itse myös voin ainakin osittain allekirjoittaa. Toisaalta minusta kirjan nimi antaa jo osviittaa vahvasti, mitä aihetta nyt käsitellään, joten minua ei häirinnyt miesnäkökulma itsessään ollenkaan. Teos käsitteli minusta oivallisesti suuria tunteita, surua ja kaipuuta, eli teema on varsin melankolinen. Kuitenkin surullisia aihepiirejä lähestyttiin paikoitellen kaihein mielin eikä katkerin, joten asetelma oli paikoitellen kaunis. Pidin siitä. Joskus tekee hyvää lukea sydänsuruista myös siitä aspektista, ettei saa happy ending -tyylistä helppoa loppuratkaisua, joka käy paikoitellen tylsäksi.
Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta Murakamin teoksissa toistuu ymmärtääkseni varsin usein miehen näkökulma ja tarina, missä ei ole sinänsä mitään pahaa. Itseäni on eniten Murakamin teoksissa ärsyttänyt nimenomaan se tapa, millä hän puhuu naisista: aina kauneuden, ulkonäön, miehen haluttavuuden katseen alaisena toimijana, jonka markkina-arvon määrittää seksikkyys. Jos nainen ei ole kaunis, sitä korostetaan tarpeettoman kovasti, mutta kuitenkin annetaan jokin vähän tyhjänpäiväisempi mukakohteliaisuus tilalle, kuten jotain älykkyydestä tai poikkeuksellisista ajotaidoista. Tämä kaikki ihan kuin naisen muut ansiot ovat yhdentekeviä, mutta on iso menetys, jos ei ole kaunis – ja nimenomaan miehen mielestä kaunis. Muutaman Japanin kirjan jälkeen olen kuitenkin myöntynyt ajatukseen, että tämä piirre johtuu yksinomaan Japanin kulttuurissa isosti vaikuttavista sukupuolirooleista ja -odotuksista. Naisten arviointi särähtää korvaani ikävästi, vaikka se onkin vain pieni yksityiskohta Murakamin teoksissa. Olen yrittänyt sivuuttaa havaintoni nauttiakseni kirjailijan muuten hyvästä tekstistä näistä pikku yksityiskohdista huolimatta, mutta en ole voinut mielipahalleni vielä ainakaan mitään, myöskään tämän yksilön kohdalla.
Kyseiset huomiot eivät silti vieneet itseltäni tämän novellikokoelman lukuiloa kokonaisuudessaan pois, vaikka se sitä vähän kolhi.
Tykkään valtavasti Murakamin mielikuvituksen lennokkuudesta, eivätkä osa näistä novelleista jättäneet kylmiksi. ”Rakastunut Samsa” -novelli ehkei ollut oma suosikkini, mutta varsinkin kirjan aloituksen virkaa ajava ”Drive my car” –novelli tempasi mut mukaansa. Olin aluksi skeptinen novelleihin, mutta ne olivat ennakkoluuloistani huolimatta mukavaa vaihtelua. Kokoelma oli kuin pieni paluu lapsuuden iltasatuihin, (miinus seksipuheet tosin…) kun pienet tarinat veivät mukanaan niin, että olisi vain halunnut lisää. Murakami on taitava tarinankertoja ja hänen tekstinsä ovat missä muodossa tahansa antoisaa luettavaa, vaikka jostain kohdista voikin antaa (osin myös aiheellista) kritiikkiä.
Hyvää ajanvietettä, melankolisuudestaan huolimatta kevyt ja nopealukuinen kirja. Itse ainakin annan Murakamille jatkossa mahdollisuuden taas uudestaankin.
3/5 tähteä