Yhden naisen lukupiiri – tästä se alkaa!

Tätä päivää olen kypsytellyt mielessäni jonkin aikaa ja miettinyt, näkeekö oma blogini ikinä päivänvaloa. Ja tähän ollaan nyt päädytty: mun pieni yhden naisen lukupiiri starttaa tästä ja nyt!

Olen Iida, 25-vuotias naisenalku. Viiniä rakastava feministi, kaunokirjallisuuden ja kahvin suurkuluttaja. Luen paljon ja laidasta laitaan, jonka lisäksi kompastellen yritän kirjoittaa myös itse. Paino sanalla kompastellen, mutta sentään yritän. Ja nautin siitä yrittämisestä täysin rinnoin, uskaltamatta kuitenkaan ihan vielä antaa kenenkään muun lukea niitä tuotoksia. Sille tulee myöhemmin parempi aika sekä paikka.

Olen pitkälti yksin lukuharrastukseni kanssa lähipiirissäni, ainakin siinä mitoissa kun itse sitä harrastan. Joskus olen kaivannut paikkaa, jossa keskustella lukemastani, jakaa ajatuksia ja ihan vain fiilistellä tai sitten kauhistella teoksesta aiheutuneita tunnekuohuja. Lukupiiri tuntui mielestäni kaukaiselta eikä Goodreads ole aikoihin tuottanut minulle sellaista iloa, kun olen siltä kaivannut. Kun ajatus blogista oli pyörinyt mielessäni hetken, tajusin, että se oli juuri se, mitä haluan. Paikan, johon kirjoittaa kirjoista ja jakaa se hurmio (ainakin toivottavasti) jonkun kanssa. Tämä tuntui täydelliseltä paikalta sille ja tässä sitä nyt ollaan, kirjoittamassa ensimmäistä kirjoitusta uuteen blogiini. Toivottavasti teitä kertyy myös sinne ruudun toiselle puolelle fiilistelemään kanssani!

Tässä muutama hassu fakta minusta:

  • Olen ikuinen Potter-fani, kuten varmasti muutama muukin milleniaali. Puuskupuh on tupani ja ylpeä siitä! ♡
  • Jos haluan herkutella lukemisen ohessa, valintani on ehdottomasti irtokarkit!
  • Lempikukkani on neilikka, joka varmasti vilahtaa tulevaisuudessa täällä bloginkin kuvissa muutamaan otteeseen ❁
  • Blogin nimi summaa hyvin mun kokemuksen lukemisesta: hyvä punkku, kirja ja sen luomat suuret ajatukset saavat aikaan jos jonkinmoista tuotosta!
  • Vaikka rakastan kirjastoja, mikään ei voita sitä tunnetta, kun palaa kirjakaupasta kotiin paperipussillisen kanssa. Kirjastoissa on oma tunnelmansa, mutta omiin kirjoihin kiintyy herkästi.
  • Olen ehdottomasti fyysisten kirjojen kannalla. Kuuntelen myös äänikirjoja, mutta valkkaan niissä aika tarkasti, mitä kirjoja kuuntelen. Minulle osa lukukokemusta ja sen rikkautta on visuaalisuus ja fyysinen tuntu sivuja kääntäessä!
  • Kirjojen lisäksi olen kova neulomaan, joten kevyitä äänikirjoja tulee usein valittua, jos menossa on jokin mukaansatempaava lankaprojekti.
  • Lempipaikkojani lukea on oman sohvan nurkka, parvekkeen löhötuoli sekä meren rannalla istuen. Kesää siis odotellessa!
  • Olen ollut nuorempana todella huono runojen kanssa, eivätkä ne ole ikinä kuuluneet omaan lempigenreeni. Nyt kuitenkin vähän vanhempana olen alkanut oikeasti vasta ymmärtää niiden päälle ja voinkin jo nyt sanoa, että rakastan! ♡
Paul Kalanithin ”Henkäys on ilmaa vain” oli viime syksyni yksi lemppareista. Itku on hyvä merkki lukiessa.

Alusta asti oli itselleni selvää, että haluan bloggailla Lilyssä. Tämä vaikutti sopivalta alustalta ajatuksilleni ja toiveilleni. Toivottavasti liittyisitte mukaani ja nautitte matkasta kanssani! Mut löytää myös Instagramista, mistä seuraamalla saa vähän nopeammin päivitystä lukutahdistani. Täältä pääset seurailemaan!

Iloisin terkuin, Iida ♥

kulttuuri runot-novellit-ja-kirjoittaminen kirjat