Anne Kontula: Pikkuporvarit
Pikkuporvarillisuus elää ja voi hyvin.
Ainakin, jos Anna Kontulaan on uskominen! Kontulan teos Pikkuporvarit kertoo ihmisryhmästä, joka nostaa normien noudattamisen moraalisten valintojen yläpuolelle. Pikkuporvareiden elämä on kuin hissimusiikkia, se on halua elää täysin häiriötöntä elämää ilman nousuja ja laskuja. Se on elämänvalinta, johon pikkuporvari yrittää pakottaa myös ympärillä olevat ihmiset. Pikkuporvarillisuus ei ole yhtä kuin keskiluokka, eikä sitä tule suoraan yhdistää palkkakuitin summiin. Se on mielentila, jossa materialismi ja rahan arvo nostetaan korkeammalle kuin mikään muu. Sen mukaan hierarkiat ja statukset määrittävät ihmisen oikeuden hyvään elämään.
Kuulostaako tutulta?
Anna Kontula: Pikkuporvarit – Pohdintaa aikamme hengestä
Into Kustannus,2021. 194 sivua.
Kontula on monelle tuttu vasemmistoliiton kansanedustajana. Hän on myös sosiologi sekä kirjailija, joista Pikkuporvarit on minulle ensimmäinen luettu Kontulan teos. Pikkuporvarit on parinsadan sanan mittainen pamfletti, ja ottaa napakasti kantaa porvarilliseen mielenmaisemaan. Voisi herkästi luulla sen olevan aika poliittisesti nimenomaan oikealle latautunut kritiikki, mutta Kontula ottaa mielestäni asiallisesti kantaa lähinnä porvarillisuuden ajattelumalliin yli puoluerajojen: hän kritisoi tästä ilmiöstä nimittäin myös itseään ja muita vasemmistolaisesti ajattelevia ihmisiä. Poliittista kritiikkiä se siis on, mutta puoluepoliittisesti se pyrkii nähdäkseni olemaan sitoutumatta mihinkään tiettyyn puolueeseen. Pikkuporvarillisuus on tapa ajatella, nähdä, kokea ja tulkita maailmaa. Vallitsevan hegemonian kyseenalaistus sekä analyysi on varmasti yksi demokratian kulmakivistä ja Pikkuporvarit onnistuu siinä aika tehokkaasti. Kontula toteaakin aika teoksen alussa, että jos ei tunnista pikkuporvarillisuuden kuvauksesta itseään, ei se kritiikki myös kohdistu juuri lukijaansa.
Itseäni kiinnostaa politiikka ja nimenomaan sen seuraaminen, ei osallistuminen. Oma poliittinen toimintani perustuu siten pääosin lukemiselle. Pikkuporvarit tarttui matkaani asiaa sen kummemmin miettimättä. Lähipiirissäni on useinkin keskiluokkaisuudella vitsailua, joten ajattelin tästä saavan hupia aikaan hieman samalla tyylillä, kuin esimerkiksi #vainkeskiluokkajutut Instagramissa meemien kautta tekee. Kontula kirjoittaa ytimekkäästi, turhia kikkailematta sekä selkeästi. Teos on kompakti ja lukujen jaot tekevät ilmiön hahmottamisesta helppoa. Ajoittain teksti sai minut jopa vähän naureskelemaan, enkä voinut olla miettimättä pamfletin satiirista ulottuvuutta. Lukukokemus oli nopea ja aika viihdyttävä siitä huolimatta, että itsensä tunnistaminen rivien välistä sai ajoittain kiusaantumaan.
Pikkuporvarillisuudella tarkoitan ilmiötä, jossa mukavuudenhalu ja häiriöttömän elämän tavoittelu kasvavat ainoaksi siedettäväksi olotilaksi. Arjen vaivattomasta soljumisesta muodostuu niin tärkeää, että se saa karttamaan normaaliin elämään kuuluvia tunnekuohuja ja vähitellen jopa kulttuurin representaatiota niistä: ihminen alkaa kuvitella, että elämä parhaimmillaan on tauotonta hissimusiikkia.
Jos olen ymmärtänyt oikein, on tämä provosoinut ja jopa loukannut joitain lukijoitansa, mikä ei sinänsä minua yllätä. Vaikka teos ei kohdistu itsessään välttämättä suoraan oikeistoon vaan porvarillisuuteen, olen huomannut siihen kohdistuvan kritiikin usein aika tulenaraksi alueeksi asianomaisille. Itsekin tunnistin monestakin kohdasta myös itseni. Monelle itseen kohdistuva kritiikki on arka paikka ja niin kiusallista kuin se ehkä onkin tunnistaa itsensä niin epäimartelevasta kuvauksesta, on Kontulalla silti juuri tässä kohtaa pointtinsa. Pikkuporvarillinen ajattelumalli on niin yhteiskunnan normeihin syöpynyt, että sen normien ulkopuolella elämistä pidetään hurjankin poikkeuksellisena – sekä myös vääränä. Tähän perustuu myös Kontulan perustelu ilmiön kritiikille: onko tosiaan vain yksi tapa nähdä maailma? Onko todella niin, että vain porvarillisuuteen liittyvät tavat nähdä ja kokea maailma on ”oikea”? Koska meitä on monenlaisia, on tähdellistä nähdä myös se, miten jokaisella on oikeus omanlaiseensa elämään. Pikkuporvarillisuus ei tätä suvaitse, vaan liikehdintään kuuluu oleellisesti myös ympärillä olevien pakottaminen samaan elämisen malliin. Tästä syntyy pikkuporvarillisuuden vaara ihmisille.
Itseäni pikkuporvarillisuudessa ahdistaa sen kykenemättömyys nähdä elämää sen kaikissa väreissä tai tunteissa. Pikkuporvarillisuus haluaa maailman tulevan harmaan ja beigen väreissä valmiiksi pureskeltuna, ilman kovia reunoja tai voimakkaita hajuja. Tähän liittyy mielestäni se, miten monesti ihmisillä ei ole varaa olla keskeneräisiä ja heikkoja, ei ole varaa sairastaa tai epäonnistua. On vain hierarkiat, täydellinen suoritus sekä osakesalkut. Elämä pyörii vain töiden ja rahan takomisen äärellä. Rauhan hakeminen elämään ei tule seesteisyydestä, vaan siitä, että ympäristöstä yritetään siloittaa kaikki rosoisuus pois. Kun pikkuporvarillisuuden yhdistää kasvavaan burnout-kulttuuriin ja ihmisten mielenterveyskriisiin, tämä näyttäytyy minusta hälyyttävältä. Yhteiskuntamme hegemoninen ajatusmalli vaatii ihmistä suorittamaan ilman virheitä, mikä ei tietenkään ole mahdollista ihmisten inhimillisyyden vuoksi. Ajatus elämästä tasaisena harmaana suorituksena kuulostaa suoraan sanottuna aivan pelottavan kamalalta.
[Tuomas] Niskakangas maalaa kommentaarissaan varsin masentavan kuvan myös pikkuporvarista, mustemman kuin mihin olen tällä yksinomaan parjaamiseen keskittyvällä kirjasellani kyennyt. Hän näyttää meille pikkusieluisen otuksen, jonka mielenrauha kasvaa muiden ihmisten epäoikeudenmukaisesta kohtelusta ja joka pitää sitä oikeana ja asiallisena asiaintilana.
– Lainauksessa Anna Kontulan kommentti toimittaja T. Niskakankaan kommentaarista (2018) koskien Sipilän hallituksen aktiivimallia
Pikkuporvarit on jakautunut seuraaviin lukuihin: pikkuporvarillisuuden historia, pikkuporvarillisuus tänään, hallinnan harha, ulkokultaisuus ja mukavuudenhalu. Näissä Kontula perehtyy siihen, mitä on pikkuporvarillisuus. Luku nimeltään Pikkuporvarillisuuden ekspansio kertoo siitä, mitä negatiivista tästä mielentilasta voi koitua ja miksi sitä tulisi kritisoida. Tässä löytyy pamfletin anti sekä myös teoksen vakavin luku. Pikkuporvarillisuuden riskit näyttäytyvät esimerkiksi äärioikeiston nousuna sekä siinä, ettei vallalla olevaa ympäristökatasrofia oteta aivan tosissaan. Siihen liittyy se, miten muita kyttäämällä, kontrolloimalla sekä rankaisemalla saadaan aikaan mielihyvää ja onnea itselle. Kontula on julkaissut teoksensa vuonna 2021, eikä kahdessa vuodessa tilanne ole kovinkaan paljoa kaunistunut. Päinvastoin, näyttää kamalammalta.
Lukukokemuksen perusteella aion mahdollisesti jatkossa tarttua Kontulan muihin teoksiin. Vakavan ja poliittisenkin aiheesta huolimatta teos huvitti, mutta myös herätti ajatuksia. Teos tuntui jollain saralla todella tärkeältä kritiikiltä tämänhetkiseen poliittiseen ympäristöön. Siksi tästä myös halusin kirjoittaa, halusin nostaa sen esille. Tein sen siitä huolimatta, etten jotenkin osannut ehkä sanoittaa täysin sitä, mitä on jo monesti aiemmin kirjoitettu tämän teoksen yhteydessä.
Joten lue, lue varauksetta ja avoimin mielin. Lue loukkaantumatta ja tuomitsematta. Maailmaan mahtuu monenlaista: myös muutakin, kuin hissimusiikki, raha, työ ja hierarkiat.