En ole kertonut tästä kenellekään – Puheenvuoroja abortista
En ole kertonut tästä kenellekään kertoo nimettömiä tarinoita abortista sekä avaa yhteiskunnallista keskustelua abortin ympärillä. Kirja sai alkuunsa OmaTahto-aloitteesta, jonka tarkoituksena olisi päivittää aborttiin liittyvä lainsäädäntö tälle vuosituhannelle: päästä eroon 1970-luvulla tehdystä vanhasta lainsäädännöstä, johon ei ole enää perusteita. Tarkoituksena olisi saada tasa-arvoon liittyvät oikeudet kohdullisille kuntoon, lisätä suostumus abortin myöntämisperiaatteisiin, yksinkertaistaa asiaan liittyvää byrokratiaa sekä vapauttaa lääkärien resursseja ylimääräisiä käyntejä karsimalla.
Kirjassa vaihtelevat esseemäiset artikkelit aiheeseen liittyviltä asiantuntijoilta sekä abortin kokemien henkilöiden tarinat siitä, millainen toimenpide on ollut kyseessä ja miltä se on tuntunut. Nämä kappaleet vuorottelivat läpi teoksen, mikä oli mielestäni ihan hyvä tasapaino: tieteellinen ote säilyi, mutta piti silti asian helposti lähestyttävänä. Kokemusasiantuntijoiden esseet pysyivät nimettömänä ihan aiheen arkaluontoisuuden vuoksi, mutta asiantuntijoiden esseissä on mukana muun muassa lääkäreitä, aktivisteja sekä Väestöliiton työntekijöitä.
En ole kertonut tästä kenellekään: puheenvuoroja abortista
Toim. Elina Venesmäki
Kustantamo S&S, Helsingissä 2021. 213 sivua.
Luin tämän teoksen julkaisusta ensimmäisen kerran S&S -kustantamon katalogista alkuvuodesta, jolloin lisäsin sen heti kirjastolainojeni pitenevään listaan. Naisten oikeudet (tässä kohtaa ehkä enemmänkin kohdullisten oikeudet) ovat sydäntäni lähinnä ja viime vuosien aborttikeskustelu on ollut sydäntä riipaisevan raivostuttavaa. Siksi olenkin aika pettynyt luku-urakkani jäljiltä, sillä minä en voi sanoa pitäneeni tästä teoksesta. Tarkoitus oli hyvä, mutta toteutus jäi vajaaksi. Teos oli hyvä muistutus siitä, miten aihe on edelleen pinnalla ja vaatii jatkuvaa ylläpitoa: vaikka ihmisoikeudet olisi joskus saavutettu, niiden puolustusta ei voi ikinä lopettaa.
Tällä kirjalla ei vain jollain tasolla ollut enää mitään annettavaa asialle. Kokoelma kokemuksia on tosin arvokas ja tärkeä osuus siitä tabujen rikkomisessa, mitä en halua vähätellä. On tärkeä saada abortista yksi lääketieteellinen toimenpide muiden joukossa ja sen saavuttaaksemme sen ympäriltä täytyy saada häpeä pois keskustelusta. Kuitenkin koen itse asiaesseiden annin olleen jotenkin vajaa, infoltaan ylläpitävä, ei niinkään asiaan mitään uutta tuova. Kirja oli niin sanotusti vain statement muiden joukossa. Hyvä sinänsä, muttei mitään uutta keskusteluun tuova.
En edes jaksa aloittaa kirjoittamaan aborttiin liittyvästä keskustelusta siitä, onko se ok vai ei (toisin kuin jotkut mieskolumnistit). Keskustelu abortin ympärillä tulee aina liittyä kohdullisten oikeuksiin, ei miesten kannanottoihin. Tämä olikin teoksen parasta antia, kun yhdessä esseessä otettiin kantaa siihen, miten iso osa maailmalla jyllänneestä keskustelusta perustuu miesten väliseen keskusteluun. Abortista on tehty lähinnä keppihevoskysymys, osa naisiin kohdistuvaa vallankäyttöä maailmaa johtavilta miehiltä. En edes jaksa avata sitä, miten väärä tämä lähtökohta on: se on niin uuvuttavaa. Pääsen itse helpommalla, kun en tartu siihen. En edes tiedä, miksi jaksan kirjoittaa tästä asiasta, sillä tunnen itseni välillä niin uupuneeksi ja väsyneeksi liittyen ihan perustavanlaatuisten ihmisoikeuden puolustamiseen. Milloin tämä loppuu? Välillä meininki on kuin suoraan Handmaid’s Talen kuvauksista eikä oikeasta elämästä. Tuntuu, ettei tällaista jaksa kauaa.
Jos kaipaat 101-pakettia koskien aborttia koskevaa informaatiota, tämä on teoksesi. Muuten aika peruskauraa muiden feminististen teoksien joukossa.