Simone de Beauvoir – Erottamattomat
Simone de Beauvoir on itselleni vielä toistaiseksi ollut tuotannoltaan tuntematon,
mutta tänä vuonna olen päättänyt korjata tämän asian. Kirjailijan kenties tunnetuin teos Toinen sukupuoli on hyllyäni lämmittämässä valmiina odottamassa aikaa, jolloin siihen ehdin opiskeluiltani tarttua. Kosmos-kustantamon kevään katalogia lukiessani huomasin kirjailijalta ilmestyvän postuumisti tämän henkilökohtaisesta elämästä inspiraatiota ammentava pienoisromaani Erottamattomat, joka kertoo kirjailijan lapsuudesta ja ystävyydestä tämän koulutoveriinsa. Tämä tuntui hyvältä teokselta aloittaa tutustuminen Beauvoiriin ja aihepiiriltään suloiselta vaikuttava teos veikin sitten myöhemmin mennessään!
Beauvoir on nimenä minulle tuttu lähinnä feminismistä, sillä kovinkaan perehtynyt en koe olevani ranskalaiseen kirjallisuuteen – mutta feministiseen genreen kylläkin! Erottamattomat oli yllätyksekseni kuitenkin aika mukava aloitus kirjailijan tuotantoon, sillä se selvensi Beauvoirin taustoja aika hyvin, toki fiktiivisyyden rajoissa. Erottamattomat on kirjoitettu jo ymmärtääkseni 1950-luvulla, mutta itse kirjailija ei halunnut teosta julkaistavan elinaikanaan sen henkilökohtaisuuden vuoksi. Kirjan esipuhe selventää hyvin kirjan tarinaa ja sen todenpohjaisuutta, vaikka henkilöhahmojen nimet onkin muutettu: teos kertoo Beauvoirin kasvusta ja ystävyydestä hänen lapsuutensa parhaaseen ystävään, Èlizabeth Lacoiniin. Tytöt esiintyvät teoksessa nimillä Sylvie (Simone) ja Andrée (Èlizabeth). Lacoinin kohtalo on lukijalle tuttu jo esipuheesta, sillä nuorena aivokuumeeseen kuolleen naisen kohtalo liikuttaa jo ennen itse teosta aloittaessa.
Simone de Beauvoir: Erottamattomat
Kosmos kustannus 2021, 168s.
* pyydetty kustantamolta arvostelukappaleeksi *
Ajattelin teoksen olevan ”hyvän mielen viikonloppulukemistoa”, johon voi tarttua opiskelujen lomalla palautumisen merkeissä. Odotus oli sinänsä paikkaansa pitävä, mutta myös tietyllä tavalla naiivi. Ystävyys ja siihen liittyvä läheisen rakastaminen ovat teemoina kirjassa vahvoilla ja ystävättärien elämää seuratessa lukijalle välittyy Beauvoirin rakkaus nuorena kuolleena ystäväänsä kohtaan. Kuitenkin mielestäni enemmän teoksessa välittyy ystävyyden sijasta uskonnolliset rajoittavat perinteet, kuolema ja onnettomuus romanttisissa rakkaussuhteissa. Ei siis ihan kevyttä sunnuntailukemista siis, mutta ainakin sai ajatukset opinnoista muualle.
Tapahtumat sijoittuvat Beauvoirin lapsuudenmaisemiin – Pariisiin ja Ranskan maaseudulle. Teos on jaettu kahteen eri osaan: tyttöjen lapsuuteen 1910-luvulle ja myöhemmin 1920-luvun loppuun nuorten naisten kipuiluun aikuisuuden kynnyksellä. Teos on kieltämättä erittäin ranskalainen ja tiettyjä tapoja ja dialogia seuratessani tunsin itseni vähän junttimaiseksi. Kuka lapsi teitittelee parasta ystäväänsä? Miksi niin pienet lapset pelkäävät helvettiä? Tiukka ja hurskas katolinen kasvatus ja yläluokkaisuus paistavat myös teemoina läpi teoksen, mikä ei välttämättä ole ehkä ollut aikanaan kirjailijan tarkoituksena nousta teoksesta päällimmäiseksi, mutta aika on tehnyt siinä tehtävänsä. Nykyaikaisena nuorena aikuisena luin sen vahvasti modernista näkökulmasta, joten tietyt sosiaaliset hierarkiat nousivat silmilleni paljon enemmän, kuin itse kirjailijan (oletettavasti) aiottu teema eli ystävyys.
Teoksen maailmankuva oli itselleni välillä vähän liikaa, sillä en järin nauttinut selvästi lapsia kurittavasta ilmapiiristä ja tunnelmasta teoksessa. Nuorten naisten hurskaat vanhemmat ja tiukat lapsuudenkodit tuntuivat ahdistavilta ja pelottavilta, enkä aina ihan ymmärtänyt ranskalaisen kulttuurin tapoja ja kielenkäyttöjä. Siitä huolimatta koin kirjan maailman myös kauniiksi, joskin ehkä vähän traagisella tavalla. Vaikka välillä populaarikulttuurissa tunnenkin hämmennystä ranskalaisten kulttuuria kohdatessani, oli kiinnostavaa tutustua sata vuotta vanhaan eurooppalaiseen idylliin – on se maailma muuttunut, niin hyvässä kuin pahassa.
Reilu sadan sivun mittainen kertomus rakkaudesta ja sen kaipuusta ranskalaisessa idyllimaisemassa on eskapismia parhaimmillaan korona-ajan arkeen. Sinänsä ajankohdaltaan tämä oli sopiva kyseisellä tarinalle, sillä ainakin elämän realiteetit ja omat etuoikeudet tuli ainakin itselleni selväksi teosta lukiessa. Samalla, kun olen itkeskellyt ja harmitellut harrastusten tauoista ja opiskelun sakkaamisesta etäaikana, on ollut hyvä herätys itselleni, että on oikeastaan ihan kivaa, että opiskeluun kannustetaan omassa perheessä. Beauvoirin elämän ongelmien rinnalla voin olla kiitollinen siitä, miten maailma on muuttunut – ihan kaivattu perspektiivin muutos!
Tämän pienoisromaanin ehdottomasti parasta antia
olivat loistavan esipuheen lisäksi aidot kirjeet ja valokuvat ystävätärkaksikon elämästä. Olen edelleen sanaton niiden sisältämästä kauneudesta, tunteista ja välittämisestä. Sanonta siitä, miten kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, pitää näiden kohdalla paikkansa. Näiden kuvien rinnalla kirjoitettu tarina herää henkiin ja salpaa hengen.