Vuosi 2022: ajatuksia ja tunnelmia

Olen viimeksi

julkaissut täällä tekstin 30.5.2021. Siitä on nyt vähän reilu vuosi ja viisi kuukautta. Tässä välissä olen kehittänyt niin ison kynnyksen itselleni kirjoittamiselle – tai lähinnä niiden julkaisulle, että viikko viikolta paluu tekstin pariin on tuntunut hankalalta. Siltikin, vaikka kutkutusta asian äärelle on ollut.

Toukokuussa 2021 olin vielä fuksi, ensimmäistä (hiljaista) opiskeluvappuani juuri viettänyt. Korona oli vielä erillä tapaa julkisessa keskustelussa mukana. Ukrainassa ei ollut sotaa. Kandidaatintyö oli kaukainen ongelma, johon ei pistänyt vielä paljon ajatusta ja murhetta. Tein paljon enemmän töitä, kuin jaksoin opiskella. Asuin Helsingissä, enkä Espoossa (sis. ironiaa, ei ollut isoin muutos). Haikailin sosiaalisen elämän pariin, missä kursseilla saisi istua luentosaleissa Zoomin sijasta.

Mitä mulle sitten nyt syksyllä 2022 kuuluu?

• Olen vihdoin päässyt kiinni opiskelijaelämääni: olen kokenut niin vujut, sitsit kuin approtkin sekä luennoille täytyy oikeasti lähteä aamulla kotoa johonkin muuhun pukeutuneena kuin pyjamaan. Käyn viikottain useasti syömässä opiskelijaruokaloissa sekä näen tuttuja kursseilla – sekä tutustun uusiin. Tämä kontrasti on niin hurja verrattuna vuoden 2021 kevääseen, että se tuntuu miltei absurdilta muistella korona-ajan sosiaalista eristymistä. Samalla kaipaan viikonloppuja, jolloin saisi hyvällä omatunnolla erakoitua yksin kotiin ja ainut aktiviteetti olisi jokalauantainen saunavuoro (heh).
• Opinnoissani olen edennyt kandivaiheeseen ja ensimmäinen seminaarini alkoi syyskuussa. Samalla pelottavaa, samalla vaikuttaa palkitsevimmalta työltä mitä yliopistossa on tähän saakka saanut tehdä.
• Olen käynyt pari kertaa ulkomailla: Ensin Pariisissa vuosi sitten, kesällä Puolan Gdanskissa. Maskittomuus sekä koronapassin deaktivointi on ollut omituista, kun saakin lähteä maasta vähän pienemmällä varautumisella.
• Aloitin kesällä kirjakauppa-urani: Olin kesätöissä Nide Kirjakaupassa! Olen löytänyt paikkani maailmassa ja se on kirjahyllyjen ympäröimänä päivästä toiseen.
• Olen innostunut podcasteista. Lemppareitani tähän mennessä ovat Mikä meitä vaivaa? sekä Jäljillä -podcast. Politiikka ja true crime yhteen soppii.
• Mulla oli aika pitkään todella vaikea lukujumi tuossa viime keväästä nyt alkusyksyyn. Tuntui, etten saanut luetuksi riviäkään ilman kauheaa taistelua sen eteen. Olen lohduttautunut sillä, että elämäntilanteeni on ollut aika rankka ja jaksaminen on ollut kortilla. Se vero lähti tällä kertaa keskittymiskyvyn muodossa, mutta onneksi väliaikaisesti.

Kuvat muokattu Unfold -sovelluksella.

• Kuvista päätellen sekä blogini nimelle uskollisena: viiniä olen juonut. Tosin pinnalla jo hetken ollut sober curious –ilmiö on rantautunut myös omaan kuplaani sekä mieleeni ja olenkin miettinyt alkoholin käytön miellekkyyttä. Monen muun alkoholituotteen olen jättänyt vähemmälle (epätyypillisesti opiskelijalle), mutta viinistä olen nauttinut. Viininmaisteluissa kuin ystävienkin kesken. Hyvä punkku on aina hyvä punkku.
• Olen innostunut pitkästä aikaa urheilusta. En ole ikinä ollut mikään kovin hurja himoliikkuja, mutta sali ja varsinkin juoksu kiehtoo. Kehitystä on huimaa ja mielekästä seurata. Olen myös kokeillut uusia lajeja, mm. tennistä, kiipeilyä sekä sulkapalloa.
• Kodissa on nykyään aika lämmin tunnelma, joko kaksin tai kolmin koiran kanssa. Elämä on aika lempeää juuri niin yksinkertaisena ja simppelinä.
• Viime aikoina minua ovat inspiroineet Kirjamessut. Vähiten kiinnostaa ja inspiroi marraskuu. Edes kynttilät eivät pelasta väsymykseltä, mutta onneksi luonnon mukana on oikeus ja kohtuus vähän itsekin torkahdella pitkin päivää.
• Tällä hetkellä eniten odotan joulua. Ja kunnon talvea. Sitä, että lumi narskuu kenkien alla eikä olisi ihan jatkuvasti niin ytimiin ulottuvan märkää.

Tällä hetkellä:

Mulla on kesken Maggie Nelsonin Vapaudesta sekä kaunon puolelta Iida Rauman Hävitys – Tapauskertomus. Äänikirjana kuuntelen Anu Kantolan toimittamaa Kahdeksan kuplan –teosta. Sen lisäksi olen raivolukenut kotimaisen autofiktion kentän eri teoksia viime vuosilta, sillä valitsin kandin aiheekseni autofiktiivisen romaanin. Kaikkein eniten toki joudun (tai saan lukea) lukemaan tutkimuskirjallisuutta, jota kutsutaan myös opiskelijan oikeaksi päivätyöksi.

Katsotaan, miten mun käy. Lukujumi selätetty, jos kirjoitusjumi peloteltu ainakin hetkeksi pois.