Kahden viikon päästä ollaan New Yorkissa, odottelemassa lentoa kohti Helsinkiä. Itsehän en edes ole uskaltanut ajatella mitä kaikkea tässä pitää tehdä ennen lähtöä tai mikä Suomessa odottaa, mutta huomaan ajatusten suuntautuvan pikkuhiljaa tulevaan. Tälläinen tänään kohtaamani maisemanvaihtofiilis kuitenkin iskee yhtäkkiä lähdön lähestyessä, ehkä se on pään keino totuttautua etukäteen uuteen elämäntilanteeseen? Ettei sitten sen koittaessa tipahda korkealta ja kovaa, vaan solahtaa erilaiseen arkeen pehmeästi. Tässä on pari vuotta elämästä menty semmoisella meiningillä, että tilanteisiin varaudutaan niiden koittaessa ja menty mukana positiivisessa hullunmyllyssä sen kummempia mitään analysoimatta. Positiivista kriisinhallintaa, sitä tämä elämä välillä on. Joskus ulkopuolisille selittäessä voi oma elämä omaankin korvaan kuulostaa vähän hupsulta tai monimutkaiselta. Vaikka yleisesti ottaen se tuntuu aivan normaalilta ja hallitulta. 

Tällä kertaa jätän tänne paljon. Rakkaat ystävät, omat rutiinit, liikkeet joihin on asiakkuuskortti lompakossa ja kaikki paikat täynnä muistoja ja vaikka mitä muuta. Kaikista tärkeimpänä kuitenkin mulla jää tänne koti. Lohdutuksekseni voin aina miettiä että omistan Amerikassa hienon ruokailuryhmän, sohvan ja vaikka mitä muita aikuisten huonekaluja. Vaatekaapin täynnä vaatteita ja meikkipussin. Kaiken mitä tarvitsen elämääni täällä ja tuon Suomesta lisää joka reissulla. Hetkeen ei tarvitse viedä mitään takaisinpäin, katsotaan sitä sitten parin vuoden päästä mihin nämä tavarat pakataan. Tämä 3kk oli välivaihe, joka oli pakko järkkäillä tähän väliin. Pisin mahdollinen pätkä, tällaisessa valmiissa elämässä mikä mullakin oli jo valmiina Suomessa. Ensi syksynä on taas uusi aika katsoa mitä mahdollisuuksia aukeaa mistäkin. Suomessa mulla on ihana kimppakämppä siskoni kanssa, meidän kaksi karvakamua ja sekopääarki. Meidän kotia voi kutsua rakkaudella ilotaloksi. Meillä on kohta sitäpaitsi uusi keittiö, kun isä käy ystävänsä kanssa semmoisen sinne taikomassa! 

Tiedän että seuraavista kuukausista tulee kiireisiä. Töitä, opinnäytetyön kiivasta kirjoittamista, opintojen viimeistelyä, ystäviä ja läheisiä, lemmikejä ja ihanaa Helsinkiä! Pään valtaa suomimood, elämä noudattaa tiettyä kaavaa, jossa ei ole mitään vikaa ja siitä osaa nauttia kaikinpuolin. Aamulenkkejä kylmässä Viikissä keskellä peltoja, lounasta Kaivopihan UniCafessa, viini-iltoja tyttöjen kanssa ja siskon kanssa istuskelua pihassa kun koira juoksee ympärillä vapaana. Raleighssa ikävöin välillä niitä hetkiä mitä Suomessa tulee lähes päivittäin, kun tajuaa miten laaja verkosto mahtavia ihmisiä on ympärillä arjessa. Kun aina naurattaa! Nyt taas kun ollut pidempään poissa, mulla on paljon hampaankolossa. Kun on kaukana, on helppo olla tavallaan lähellä kahdenkeskeisissä keskusteluissa, nyt mä haluaisin seuraavaksi olla oikeasti lähellä ystäviäni ja tehdä heille aikaa. Keväästä tulee varmasti yhtä hyvä kun viime keväästä, en oikeesti voi tarpeeksi painottaa miten mielettömän hyvä mun on olla myös Suomessa. Vaikka tällä kertaa mä jään sinne, Ruotsin ja Venäjän väliin, höpöttämään Skypeen vaimona ihan kreisit sormukset sormessa. Ei siinä sen kummempaa.