Saavuin Raleighin lokakuun puolessa välissä ja jo ennen kuun loppua tihrustin sinistä, haaleaakin haaleampaa viivaa testissä. Niin toivottu, mutta ei todellakaan näin äkkiä odotettu. Tässä hommassa kun kuulemma menee aikaa ja nuoruuden terveystiedon tunneilla varoiteltu ”kerrasta raskaaksi”, on monien läheisten ja ei-niin-läheisten kohdalla ollut lähinnä absurdi vitsi. 

Ensimmäistä viivaa ei kuitenkaan uskottu. Näillä päivillä minkään lähteen (vauva.fi, Libero yms. luotettavat) mukaan ei voi vielä plussata, joten pyysin miestä tuomaan kaupasta punaviiniä ja tapaksia iltapalaksi. Jos nyt viimeistä kertaa. Viini jäi yhteen huikkaan koska omatunto valtasi heti ja näin kaikenlaisia kauhukuvia päässäni. Aamulla testi näytti negaa, sillä vain kääntelemällä ja vääntelemällä auringonvaloa vasten sain jonkinmoisen idean viivasta näkyviin. Ajattelin aiemman haamuviivan olleen väärä hälytys, vaikka pieni toivo oli jo herännyt. Maanantaina 31.10. olimme illallisella mieheni esimiehen kanssa ja sen jälkeen päätettiin että käydään ostamassa lisää testejä, sillä malttamattomana en pystynyt odottamaan kahta päivää Amazonista tilaamieni testien saapumista. Loruilin teatraalisesti miehelle kuinka ihanaa on, kun voidaan kertoa myöhemmin kuinka valittiin testejä yhdessä lähikaupassamme. Kotona sain kuitenkin valtavan kiukkupuuskan kun testiin ei piirtynyt mitään viivaa, edes kontrolliviivaa. Heitin testin kauas ja aloin Googlailemaan luotettavista lähteistäni myöhempiä mahdollisuuksia plussata ja onko testi edes luotettava. Mies optimistina noukki testin talteen ja huomasi kahden vahvan viivan muodostuneen oikeaoppisesti testiajan puitteissa.

(En voi uskoa että julkaisen kuvia pissatikuista, rajasin sentään sen pissaosan pois. Nämä kädessä kipitin ympäri asuntoa. Lähes kuukauden, kunnes sain ekan ultrakuvan.)

Testailut eivät jääneet tähän (ne Amazonista tilatut, you see). Seuraavan viikon testailin innokkaasti eri testeillä ja ”jep, raskaana vieläkin” oli normaali huuto vessareissuiltani. Kannoin pissatikkuja ympäri asuntoa ja tuijoteltiin niitä yhdessä. Kerroimme plussasta perheillemme ja ihan muutamille ystäville, sillä on huomattavasti helpompi pitää yhteyttä läheisiin täältä kaukaa, mikäli voi jakaa moiset ilot heidän kanssaan. Ja tietysti mahdolliset surut, nimittäin ajattelin alusta asti että sitä ei oma pää kestä, mikäli jotain sattuu ja en ole pitänyt edes muutamaa ihmistä matkassa ihan reaaliajassa.

Olo oli mitä normaalein, tietysti kuvittelin kaiken raskauden piikkiin, mutta rehellisyyden nimissä on myönnettävä että normaalinakin viikkona fyysinen oloni on ailahtelevampi.

Yöunet menetin useaksi yöksi, ihan vain siksi että olin niin innoissani.

—–

Raskauden viides viikko kului aivan sfääreissä. Aamuisin, ulkoiluttaessani koiria hymisin ja melkein itkin onnesta, että saan ihan totta elää tässä hetkessä ja kokea ensimmäisen raskauteni tällaisessa elämäntilanteessa. Kaiken ollessa uutta ja jännittävää, olin niin kiitollinen siitä, että saan keskittyä tekemään vain sitä mitä haluan ja tekemään myös ei-mitään niin halutessani. Treenasin paljon, katsoin kaikki Girlsin tuotantokaudet, söin terveellisesti, ostin extrasafenontoxic-pesuaineet ja tutkin syvien lihasten ylläpitoa. Kyselin äitiystäviltäni kaiken heidän raskauksistaan ja annoin itselleni luvan hurahtaa tähän uuteen asiaan. Jouduin myös kysymään mieheltä miltä närästys tuntuu, sillä ihmeellinen olo valtasi minut aina ruokailujen jälkeen.

Muita mahdollisia oloja olisi ollut mahdoton tulkita mitkä kuuluivat raskauden piikkiin ja mitkä eivät. Huomasin puolessa välin viikkoa alaselkäni kipeytyneen ja yhtäkkiä tajusin nojailevani shopping mallissa kaiteisiin joutuessani seisomaan kymmenisen minuuttia. Tutkin ja totesin sen kuuluvan asiaan, ei tietystikään vatsan painon vuoksi (hehheh) vaan kohdun kasvusta aiheutuvan kivun säteilyn. Opin että tällä viikolla sekä alkion että kohdun kasvu on nopeaa ja minuutissa sisälläni muodostuu noin 100 000 uutta hermosolua ja raskaushormonini nousevat kohisten. Pikkuhiljaa alkoivat myös asiaankuuluvat pelot tulla kuvioihin, sillä edessä oli vielä niin monta viikkoa keskenmenolle riskialttiimpaa aikaa ja aloin tiedostamaan että myös myöhemmissä vaiheissa voi sattua mitä vain. Enää ei huvittanut kertoa kenellekään asiasta, vaan pitää tieto ihan omana. Hätäännyin hiukan tajutessani kuinka niin vähän aikaa olemassa ollut asia voi tulla näinkin tärkeäksi ja todella isoksi osaksi omaa elämää.

Poikettiin miehen kanssa Targetin vauvaosastolla toteamassa että way too much tällä erää ja kokeillaan myöhemmin uudestaan, onhan tässä aikaa. Liiaksikin.