Vuosi sitten

©Anni (http://anninjorinat.blogspot.fi/) Kuva liittyy. Näihin olotiloihin ja näihin muisteloihin siis.
 

Kun aloitin blogini, niin mulla oli tietty tavoite. Omaan henkiseen hyvinvointiini liittyen. Päästä yli eksästä. En nyt tiedä onko siinä päästy mihinkään, mutta tässä edelleen kirjoittelen. Ensimmäinen oikea postaukseni täällä oli tämä puoli vuotta sitten -postaus, mikä nyt tänään voisi olla nimellä vuosi sitten. Tästä kaikki siis alkoi. Kunnes pian myös loppui. Bussilla nukkekotiin on kuitenkin tullut jäädäkseen.

Vuosi sitten oikeasti toivoin ja kuvittelin, että tästä koko hommasta olisi tullut paras juttu ikinä. En mä olisi mihinkään alkanutkaan, jos sen olisi tiennyt heti päättyvänkin, eikä saa vaatimattomasti edes ’sitä kahtakymmentä vuotta’. Vielä tämän ajan jälkeenkin hetkittäin mietin, mitä jos asiat olisivat menneet toisin ja olisimme vielä yhdessä. Että me olisimme me, kuusi- tai seitsemän henkisenä perheenä. Tai edelleen haaveilen yhteenpaluusta. Tai olisiko mun pitänyt alunperin tyytyä olemaan vain pelkkä säätö, jos sen ylemmäksi en voi nousta ja seurustelu pilasi kaiken. Jos sitten en olisi menettänyt kaikkea. Typeriä nämä ”entä jos” ajatukset. Kuitenkin joskus hetkittäin musta on tuntunut samalta kuin mitä Nelli Matulan uudessa biisissä ”Tää ei oo ohi” lauletaan. Se ei ole musiikkityyliltään mun makuun (tykkäsin kyllä hänestä paljon Tähdet Tähdet -ohjelmassa), mutta hän on näemmä tehnyt biisin mun ajatusten mukaan. Noh.. ei siitä sen enempää.

Jos vähän päivitän tilannettani, niin edistystä on tullut siltä osalta, etten enää tee mitään. En enää käy Kingdom Palacen* keikoilla, enkä laita viestiä, kirjeitä ym. Vaikka en mä silti hyvin voi. Mua edelleen sattuu ja olen edelleen sekaisin, enkä tiedä kuinka kauan tulen olemaan. Oma historiani huomioiden varmaan kauan. Näiden lisäksi olen saanut hetkittäistä vihantunnetta esiin, mikä ehkä on myös yksi edistysaskel. Näistä vihantunteista kirjoitin äskettäin täällä. 

Erehdyin jo pari päivää sitten ’valmistelemaan’ itseäni tähän, lukemalla screenshotteja vanhoista viesteistä. Noin tasan vuoden takaisia, ja vähän vanhempia. Ei olisi pitänyt. Tuntui ihan kamalalta. Tuntui itsemurhalta. Niin surullista, kun silloin on ollut tyhmä ja luullut sanojen olevan totta ja merkitsevän jotain. Kun nyt tietää miten pohja on vain vedetty alta. Jos ei tietäisi niin niistä viesteistä ja sanoista olisi luullut välittyvän aito välittäminen, usko ’meihin’, halu olla juuri sen toisen kanssa juuri sellaisena kuin toinen on, ja jokin rakkauden esiaste. Mä olisin halunnut merkitä niin paljon kuin niistä sanoista oletin, haluaisin merkitä. Tekee kipeää lukea sellaista nyt, kun tietää kaiken olleen pelkkää harhakuvitelmaa. Toivottavasti en enää ikinä erehdy lukemaan niitä. Mun täytyy ajatella, ettei hän ole sama ihminen, mikä kuvittelin hänen olevan. Sitä ei ollut edes olemassa. Tiedän ainakin, etten mä itse pelkästään leikkinyt tässä minkään asian kanssa, kun olen ottanut tämän kaiken näin tosi kovasti. Mä muistan millaista oli tasan vuosi sitten, kun luulin, että vihdoinkin kaikki tulisi olemaan täydellistä. Mutta näin se elämä koettelee. Ei tullut olemaan mitään mitä kuvittelin. Enkä tiedä annanko millekään sellaiselle enää uutta mahdollisuutta.

Jessica Simpson on jo teiniajalta yksi mun lemppari ”hömppien rakkauslaulujen esittäjä”, ja tämä on yksi mun lempibiisi hänen rakkauslaululurituksistaan, ja tämäkin liittyy.

https://www.youtube.com/watch?v=8FHVqM3K48U

*bändin nimi muutettu