Kai mun täytyy tämäkin asia itselleni käsitellä. Eli mikä mun mielestä meni väärin viime erossa, tai ”erossa”. Eli tuossa kesän lopussa siinä miten eromme tapahtui Laurin kanssa. 

Ja se, mistä kirjoitin täällä.. palaan taas siihen prinsessasyndrooman v****ilukuvaan. Olen miettinyt, että miksi hän sen laittoi silloin jonkin aikaa eromme jälkeen? En tiedä tuliko hänelle vain jotenkin parempi mieli ja helpottunut olo kun sen julkaisi, vähän kuin mullakin helpottaa blogiin kirjoittaminen. Vai pitikö sillä todistella jollekin jotain? Ehkä halusi jotenkin, että ihmiset ajattelisi, ettei hänessä ole mitään vikaa, ettei hän ole tehny mitään väärin, vaan että selkeesti se, ettei me olla enää tekemisissä tms. olisi pelkästään vain ja ainoastaan mun vika? Halusiko hän esiintyä tässä stoorissa (taas) jättäjänä, vaikkei asia niin yksiselitteinen edes ollut tällä kertaa?

Hän ei missään vaiheessa edes jättänyt mua. Hän jättäytyi ja hivuttautui pois mulle kertomatta, ja sitten mä lopetin lopullisen homman kirjeellä, kun hän olisit jättänyt meidät siihen jollain tapaa häilymään eri muodossa.

Musta tämä koko juttu oli vaan väärin. Mä sanoin hänelle useamman kerran sen viimeisimmän yrityksemme alussa jo, ettei nyt saa toimia enää kuten aiemmin hän toimi erotessa musta, vaan että jos joskus joku tuntuu mättävän, niin siitä pitää puhua ja yrittää selvittää, eikä heti luovuttaa. Hän taas, vaikkei nyt kokonaan työntänyt mua pois, niin teki saman kun aiemmin, eli mietti itse, ei puhunut mulle siitä, päätti itse. Kun normaalit tekee niin, että miettii itse, puhuu toiselle, miettii yhessä, ehdottaa jotain, kokeilee ratkaisuja, puhuu onko asiat parantunut ja sitten yhdessä sopii. Ei siinä mennä niin, että toinen kulkee jonkin sortin suhteessa (mikä on sovittu), muuttaa sen muuksi kertomatta toiselle ja jatkaa kuin mitään ei olisi, samaan aikaan kun toinen siinä miettii, että mikähän tää on kun toi nyt vaikuttaa erilaiselta kuin ennen, mutta silti luulee että sama meininki on menossa, koska mitään asioita siihen liittyen ei ole puhuttu. Esimerkiksi lausetta ”oon nyt miettinyt että en tiiä haluunko mä enää mitään tällasta”.

Ja mä haluaisin tietää mitä hän ajatteli sillä hetkellä kun kirjotti sitä v****ilutekstiä musta. Selvästikin ajatteli jotain tiettyä vikaa. Mä vaan en vieläkään sitä tiedä, että mikä on mun niin ehdottoman kamalan iso virhe että ”ei vaan tajua että vika on siinä itsessä” ja ”sama virhe joka kerta”. Kun mä yritin kysyä asiasta, niin hän kiertää aiheen ja välttää vastaamasta. Mitähän jos joku muu kun mä, olisi häneltä kysynyt siihen julkaisuun, tai sen julkaisun nähtyä viestillä, et mikä se virhe oli mitä se aina teki, niin mitähän hän olisi niille vastannut silloin just sillä hetkellä? Sen syyn. Sen virheen. Sen mitä mä en tiedä itsestäni. 

Täsmennän vielä, että varmasti mussakin on virheitä. Mussa voi olla vaikka kuinka monia ja kuinka outoja virheitä. Varmasti onkin. Kukaan ei ole virheetön. Ei kyllä ole hänkään. Mutta virheet on sellaisia, mitkä kumppanilta kestetään, koska hyvät asiat merkkaavat enemmän. Mä kyllä kestin paljon hänen virheitä, enkä luovuttanut ja kaatanut koko juttua jonkun tietyn yhden virheen takia.

Mutta musta tuntuu väärältä, valheelta, kun mulle sanotaan, että ei ole mun vika ja ettei ole mitään sellaista kunnon syytä, että kunhan vaan on niin, ja että olisin muka ollut just hyvä ja ihana ja paraskin jopa. Ja sitten tuolla muualla huutelee ihan muuta. Tottakai se mua vaivaa, että minkä virheen teen joka kerta silloin kun annan kaikkeni mitä elämäntilanteessani voin, yritän olla hyvä ja reilu, ja välitän aidosti. Mä nään vaan niin, että tein sen väärin, etten enää niin pidätellyt tai valehdellut tunteitani, kuin aikaisemmin joskus. Ja että se oli hänelle liikaa ja pelästytti ja laitto taas pistämään jarrut päälle. Mun olisi pitänyt olla aina se IceQueen. Tai virhe on yksinkertaisesti olla väärä ihminen. Mutta miten se olisi ”virhe minkä teen joka kerta”. Samoin kuten tuohon kuvailuun, virheen tekemiseen, ei sovi se, että on lapsia ja että asuu 5-9 kilometriä liian kaukana.