”Mikset ottais tota sun poikaystäväks?”
Näin yksi yö tässä unta, että olin hetken tapaillut jotain miestä, ja joku kerta kun olimme yhdessä, hän sanoi mulle rakastavansa mua. Mä vastasin siihen, että ”häivy!” ja osoitin sen ulos täältä. Mies oli ihan ihmeissään miten nyt näin, ja selitin ettei hän todellakaan saa sanoa mulle noin, ettei ikinä saa sanoa mitään tollaista kun ei kuitenkaan tarkoita sitä. Ja työnsin sen pois, enkä kuunnellut tai antanut enempää selityksiä.
Ainakin tämä uni varmasti tuli jotenkin mun alitajunnasta, koska osaisin hyvin kuvitella, että jos edes alkaisin ketään tapailemaan niin tekisin varmasti juuri noin. Näin ei kyllä käy ainakaan pitkään aikaan, koska en aio tavata ketään, en ole edes kenenkään viesteihin vastaillut yhtään mitään. En mä koe olevani mitenkään valmis nyt mihinkään sellaiseen.
Mulla on nyt eilen ollut ihan hirvee päivä, ja samalta tuntuu kyllä tänäänkin. Valehtelematta olen itkenyt vähän väliä, en tiedä, miksi tää on nyt taas näin ja miksi mä en osaa ryhdistäytyä. Ei vaan paljon toimi ’unohda jo se idiootti’ -jutut. Eilenkin melkein vaan makasin sängyssä koko päivän. Mitä nyt pakolliset ruuanlaitot sun muut piti hoitaa. Ihmeen nätisti lapset antoi mun masennella ja itkeä rauhassa huoneessani. Tiedän kyllä, että mun täytyis ’vähän’ tsempata. Mut nyt on vaan tällainen kausi. En tiedä sitten kauan tämä kausi kestää.
Mun lapsi kyseli multa tässä äskettäin, että miksi mä eroon kaikista poikaystävistä. Täsmensin kyllä, etten ole eronnut kuin kerran. Se haluaisi kuitenkin mulle jonkun kenen kanssa olla pysyvästi. Vaikka kyllähän lapsenikin tietävät, etten mä halua edes ketään muuta kuin Laurin. Kai ne sitten ovat fiksumpia kuin mä, ja ajattelee että jos jotain ei saa, niin pitäisi hyväksyä joku toinen vaihtoehto. Mä en oikein osaa kuvitella että kukaan kundi olisi kovin otettu jos tietäisi olevansa mulle joku sadas vaihtoehto, ja että olisin sen kanssa vain huvikseen tai säälistä tai jotain muuta yhtä typerää.
Lapseni kysyi myös, miksei se englantilainen kelvannut mulle, että hänelle se olisi kelvannut. Tarkoitti sillä sitä englantia puhuvaa Losista kotoisin olevaa kundia kenet viimeksi tapasin, kaksi kuukautta sitten. Niistä treffeistä kerroin tässä postauksessa. Siis mun lapset ei ollut edes nähnyt koko kundia, itsekin tapasin vain kerran. Enkä sen jälkeen ole edes yrittänyt tehdä mitään tuttavuutta keneenkään enää. Toinen lapsi joku aika sitten kaupassa osoitti randomia miestä ja sanoi että ota toi sun poikaystäväks. Vitsit, ehkä tää on jo vähän säälittävää, lapsetkin huomanneet kuinka toivotonta mun on olla vaan yksin.
En haluaisin ajatella yksinäisyyttä mun kohtalona, mutta jotenkin olen kai koko elämäni niin ajatellut. Äskenkin kun vein lapsen päiväkotiin, niin näin yhden vanhemman naisen kävelemässä kadulla. Niin kauan kuin muistan nähneeni häntä, niin hän on aina kävellyt yksin. Ajattelin väistämättä, että siinä on mun tulevaisuus vanhana. En todellakaan toivoisi itselleni samanlaista tulevaisuuden roolia tässä universumissa.
