Huolta ja helpotusta – silmälääkärin tuomio

Tänään päästiin vihdoin Silmätautien Lastenyksikköön tarkastamaan Gian silmien tilanne. Viime viikkojen aikana on tuntunut että karsastusta on ollut entistä enemmän, mutta toisaalta en tiedä onko pelkkä huoli ja stressi saanut kuvittelemaan niin. Onneksi tutkimus oli vihdoin tänään ja nyt ollaan aiempaa viisaampia. Huojentuneita, mutta vähän myös huolissaan.

”Niin te epäilette lapsellanne karsastusta?” oli lääkärin ensimmäiset sanat kun pääsimme huoneeseen ja istuimme alas. ”Ei me mitään epäillä, vaan Gian silmät karsastaa” totesin, sillä ihan vähän nyppi se aloitus. Meillä on satoja kuvia joista se käy ilmi, olen lapsen kanssa päivittäin ja sen näki myös neuvolalääkäri.

Gia jännitti tutkimista suunnattomasti ja heti kun lääkäri tuli lähelle erikoisen näköisen laitteen kanssa, alkoi poru. Pientä itketti niin kovasti, että lopulta jouduttiin pitämään kolmen ihmisen voimin lasta aloillaan, että lääkäri näki mitä piti. Siinä oli lähellä myös ettei äiti ratkennut itkemään, niin pahalta tuntui itkusta tärisevän lapsen vartalo sylissä. Karsastusta tutkittiin muutamin erilaisin kokein ja lopuksi laitettiin laajentavia silmätippoja ja silmien mahdollinen taittovika sekä huono näkö suljettiin pois. Odotusajan Gia leikki osaston leikkihuoneessa, eikä olisi millään malttanut lähteä leikkikeittiön lieden äärestä 😀

Summa summarum, silmien rakenteessa eikä näössä ole mitään vikaa. Karsastusta on satunnaisesti ulospäin ja mitä todennäköisimmin se on vain ominaisuus. Karsastusta esiintyy vain kauan katsoessa, eikä lääkärin mukaan lainkaan silloin kun lapsi katsoo lähelle. Mitä sille sitten voi tehdä? Ei mitään, paitsi seurata tilannetta ja käydä vuoden päästä uudessa tarkastuksessa. Karsastus harvoin poistuu ja lääkärin mukaan se saattaa vain vahvistua iän myötä. Mikäli sitä esiintyy puolet valveillaoloajasta, harkitaan leikkausta ennen kouluikää. Tämä siksi, ettei siitä aiheutuisi sosiaalisia ongelmia.

Ja se miksi mä olen yhtäaikaa huojentunut että huolissani, johtuu juuri siitä. Ihanaa ja helpottavaa ettei Gialla ole mitään rakenteellista vikaa tai heikkoa näköä, mutta sydäntä puristaa ajatuskin siitä että mun pientä tyttöä kiusattaisiin joskus sen vuoksi että silmät karsastaa. Sen ajatuksen hirveyden, että omaa lasta kiusattaisiin voi varmasti tuntea jokainen vanhempi. Iloitsen kuitenkin nyt siitä, ettei mistään vakavasta ole kyse ja yritän olla miettimättä mitä vuosien päästä saattaa tapahtua. Sillä onhan se niin, että etukäteen murehtiminen on ehkä typerintä ikinä.

Kommentit (2)
  1. Voi, tiedän niin ton tunteen kuinka yrittää olla murehtimatta, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Onneks ei tosiaan mitään rakenteellista vikaa löytynyt!

    Ja I feel you, pelkkä ajatuskin, että omaa tai ketään lasta kiusattaisiin tekee mut niin surulliseksi.

    Aina välillä, kun tulee mietittyä liikaa asioita etukäteen, yritän vaan hokea itelleni, että entä jos pelkään ja murehdin ihan turhaan. Onneksi kuitenkin enimmäkseen osaa keskittyä niihin positiivisiin asioihin 🙂 Ihana Gia!

    1. No sanopa se, järki sanoo toista kun tunteet. Ja nimenomaan, tärkeintä on ettei kyse ollut mistään vakavasta ja siitä jos jostain pitää iloita eikä murehtia jotain mitä joskus saattaa käydä.

      Kiusaaminen vaan tänä päivänä tuntuu olevan niin käsittämättömän julmaa ja niin paljon moniulotteisempaa kun sillon kun itse oli koulussa, että ihan kammottaa :/

      Mutta kuten sanoit, mäkin haluan keskittyä niihin positiivisiin asioihin, koska niitähän riittää!<3 Ihanaa viikonloppua sulle!<3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *