Mitä kuuluu?

Sormet on eksyneet näppäimistölle monena iltana, mutta niiden tuotettua pari hassua riviä epämääräistä tekstiä koin järkevämmäksi luovuttaa. On ollut aikaa kirjoittaa, mutta siitä ei ole tullut mitään. Ollaan vietetty viikonloppuna aikaa mummin luona ja päivät on olleet täynnä ohjelmaa mutta tuntuu että mä olen haukotellut ne läpi aamusta iltaan. Väsymys on ollut melkein lamauttavaa.

Selitys saamattomuudelle ja kirjoitusblokille on väsymys ja puolestaan selitys väsymykselle on ne iänikuiset uniongelmat. Meni viikkoja kun sain nukuttua joten kuten hyvin, en kiitettävästi, mutta paljon paremmin kuin pitkään aikaan. Siksi ehkä nyt, kun yölliset heräilyt ja tuntien valvomiset on taas täällä, tuntuu väsymys vielä painavammalta. Turhauttavaa ja turhaa, kun voisi ja saisi nukkua mutta ei vaan pysty. 

On mulle hyvin epätyypillistä valittaa väsymystä tässä mittapuussa mitä mä olen viime päivien aikana tehnyt. Tuntuu että iltaisin Gian mentyä nukkumaan, kun on vihdoin sitä vapaata aikaa parisuhteelle ja rauhassa syödylle iltapalalle, en kykene edes siihen iltateen keittoon vaan kaadun suoriltaan sänkyyn. 

Halusin vaan tulla sanomaan, että olisipa kiva kirjoittaa tänne ja piru vie, olla valittamatta tätä väsymystä mutta just nyt vallitseva ja aika hallitseva tilanne on tämä. Mutta että hyvää kuuluu muuten, ei olla saatu vielä kukaan noroa ja arki on vähintäänkin menevää.