Miten surra lapsen edessä?

 

Aihe, joka on ollut menneen viikon ajan mielen päällä. Jokainen joka on kokenut surua tietää, että silloin kun itku on tullakseen se yleensä tulee. Ainakin näin omalla kohdalla on viime päivien aikana tullut todettua, että pakottamalla ei silmät ole pysyneet kuivina. Oikeastaan päinvastoin.

Vein Gian viime viikon torstaina kerhoon, jotta lapsen ei tarvitsisi katsella pelkästään äidin surkeaa naamaa. Että lapsi pääsisi leikkimään ja riehumaan muiden lasten kanssa. Katsellessani pienen tyttöni syöttävän nukelle lusikalla ruokaa, tarraavan ohjaajaa kädestä ja vievän kasaamaan palapelejä, tulvahti siinä keskellä kerhotilan lattiaa valtava rakkaus omaa lasta kohtaan ja siinä samassa suru. Kyyneleitä oli mahdoton estää, ehdin sentään vessaan kuivaamaan silmiä.

Samainen tunne on iskenyt viikon aikana ruokapöydässä, autossa ja kesken leikkien. Ajattelen että surun täytyy saada tulla ja itku puhdistaa. Tuntuu pahalta, mutta kuitenkin hyvältä saada purettua tunteita itkun muodossa. Se mitä mä kuitenkin olen miettinyt, on sureminen ja itkeminen lapsen läsnäollessa. Aiheutanko tässä nyt pienelle traumoja? Miten lapsi kokee sen, kun äiti yhtäkkiä purskahtaa itkuun?

Gia ei ole herännyt yön aikana enää kuukausiin, mutta viime viikolla, sen päivän jälkeen kun olin käytännössä itkenyt aamusta iltaan, lapsi heräsi itkien puolenyön jälkeen. Ja mietin että mahtoiko se johtua siitä, kun oli nähnyt minun itkevän. Suru on myös osaa elämää, enkä tietenkään halua sulkea lastani onnelliseen lintukotoon, missä kaikki on pelkkää onnea ja hymyä. Elämässä tulee vastaan pettymyksiä ja vastoinkäymisiä ja vaikka kuinka haluaisin, en voi suojella lastani niiltä lopun ikää. Silti mietin että täytyykö hänen nyt vielä tässä vaiheessa nähdä surua ja itkua, voisinko jotenkin välttää sen? Kertokaa, paremmin tietävät.

Vastapainoksi itkuisille kasvoille yritän tarjota Gialle ennätysmäärän pusuja, haleja ja syliä.<3

Kommentit (4)
  1. Kovin pientä voisi auttaa ehkä aikuisen tunteiden sanoittaminen. Että jos kertoo lapselle mikä on kun itkettää ja on paha olla. Siinä lapsi oppii myöskin huomaamaan erilaisia tilanteita, ja kuitenkin niin että ei ole mitään hätää vaan nämä on asioita jotka kuuluu elämään eikä niitä tarvitse pelätä. Pikkuinen ei välttämättä heti asiaa (sanoittamista) aina ”tajua” mutta kyllä siitä positiivinen jälki jää joka kehittää turvallista tunneilmaisua kohti. Voimia!

    1. Tämä on totta ja näin täytyykin toimia, kiitos neuvosta 🙂 <3

  2. Kommentoin taas, vaikken todellakaan ole mikään asiantuntija 😀 Mä oon ainakin huomannut, että oma lapsi (1 v.) aistii tosi herkästi mun tuntemukset. Esim. tänään kun ”säikähdin” jotain ja mulla oli kai vähän pelästynyt ilme niin lapsi alkoi itkemään. Mut on kyllä nähnyt mun itkevänkin, tosin vaan silleen että kyyneleet valuu ja oon ollu vähän surullinen, ja silloin on lähinnä ollut ihmeissään. Luulen, että surun ja itkun näkeminen saattaa noin pientä kuitenkin hämmentää. Mutta minkäs teet…ymmärrän hyvin et itkua on vaikea pidättää ja varsinkin jos yrittää niin menee vaan pahemmaksi. Ja oon samaa mieltä, että kaikenlaiset tunteet on hyvä näyttää lapsen edessä, mutta ehkä joku viisaampi osaa sanoa, että miten noin pieni lapsi sen kokee.

    Taisin muuten tänään ostaa just ton saman paidan tytölle Zarasta, ja harmittelin et se oli vielä vähän liian iso käytettäväksi 😀 Mut hyvä että teillä käytössä 🙂

    1. No mäkin kyllä uskon että Gia vaistoaa tosi helposti mun tunnetilat ja niiden muutokset. Täytyy vaan yrittää selittää, vaikka ei ymmärtäisi ja muilla tavoin ilmentää että ei ole mitään hätää. Vaikeita juttuja! Tuo on niin nätti paita, aivan ihanat värit! Hyvä ostos :D<3 kiitos kommentistasi 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *