”No onkos teillä ajatuksissa toinen?”

”Ootteko te toista miettineet?”

” Onko toi teidän ensimmäinen? Nyt olis kuule just hyvä ajankohta kun esikoinen on ton ikäinen. Se parin vuoden ikäero on ihan täydellinen!”

” Ai et siis nyt oo raskaana?”

”Haluatteko toisen lapsen?” Mä kyllä halusin heti mahdollisimman pian ekan perään.”

” No mites, ootteko sisarusta ajatelleet?”

Se alkoi suunnilleen vuoden vaihteen jälkeen ja kevääseen mennessä vauhti vain kiihtyi. Kuulin tutuilta, tuntemattomilta, kosmetologilta ja kerhoissa sekä puistoissa viettävien lasten vanhemmilta näitä uteluita ainakin kerran viikossa. Sain vinkkejä hyvistä ikäeroista ja muun muassa siitä, mihin vuodenaikaan kannattaa se pikkukakkonen hankkia. Varmasti kaikki vain hyväntahtoisia small talk aloituksia, mutta kesään mennessä aloin olla jo kurkkua myöten täynnä niitä.

Viime vuoden lokakuussa päätettiin, että toinen lapsi on tervetullut. Olin ottanut hormonikierukan pois ja lääkäri sanoi raskautumisen olevan mahdollista välittömästi. Muisto edellisestä yllätysraskautumisesta oli mielessä ja sen varassa kuvittelin että raskautuisin myös nyt kuin itsestään. Toisin kuitenkin kävi ja ehdin jo kuukausien ajan pelätä tulisinko lainkaan raskaaksi. Oliko hormonitoiminnassa jotain vikaa? Ovuloinko enää ollenkaan? Kävin gynekelogilla keväällä ja sain helpottavan tuomion. Kaikki oli kunnossa, ovuloin normaalisti ja asiantunteva lääkäri kannusti lopettamaan huolehtimisen. Olisi täysin normaalia yrittää vuoden, jopa toisen. Melkein jokainen joka ei ole tullut raskaaksi siitä ensimmäisestä tai toisesta kierrosta, voi varmasti jossain määrin ymmärtää sen pienen pelon mielen sopukoissa. Entäs jos… Vaikka faktat kertovat jotain muuta, on mieli välillä arvaamaton.Kaiken lisäksi tiedän heitä, jotka ovat yrittäneet vuosia ja päätyneet lopulta saamaan lapsen hoitojen avulla – tuntui siis älyttömältä kokea stressiä ja pelkoa tuolloin vain kuukausien jälkeen. Mutta mieli, minkäs teet.

Keväällä tein kaksi muutosta ja muutaman kuukauden kuluttua olin raskaana. Sattumaa? Ehkä, ehkä ei. Jo edellisessä raskaudessa kärsin raudanpuutteesta ja koska en ollut tehnyt asian suhteen mitään viimeisen kahden vuoden aikana, päätin aloittaa lisäraudan. Toiseksi, varasin ajan homeopaatille. Käynti oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, sillä en tiennyt yhtään mitä odottaa. Istuin haastateltavana lähes kaksi tuntia ja lähdin resepti kourassa kotiin. Homeopaatti määräsi hormonitasapainoa vahvistavaa lääkettä sekä lääkettä, joka poistaisi mahdolliset hormonikierukan aiheuttamat jäämät. Ehdin lopulta ottaa lääkkeitä pari kuukautta ja tein positiivisen raskaustestin heinäkuun alussa.

Kerroin kevään aikana muutamalle ystävälle vauvahaaveista ja peloista. En halunnut miettiä asioita yksin oman pääni sisällä ja pelkästään jo se, että sanoi asioita ääneen helpotti. Niille muille, jotka utelivat kevään ja kesän mittaan toisesta lapsesta, vastasin aina kohteliaasti että kyllä vain, olisi ihanaa saada vielä toinen lapsi. Aihe lapsen yrittäminen (mikä ei terminä ole kyllä kovinkaan kiva) on mun mielestä tosi henkilökohtainen. On tahditonta ja epäkohteliasta kysellä ja neuvoa. Eivät kaikki halua lainkaan lapsia, saati sitä toista. On myös sekundaarista lapsettomuutta, keskenmenoja ja pitkään yrittämistä. Koskaan kun ei voi tietää mikä on toisen totuus, olisi vain paras olla sanomatta mitään vaikka kuinka kutkuttelisi udella.