Carla B

2.1.2019 carlab

Hetkiä ja pelkoa

Painan huuleni Gian lämpimään niskakuoppaan. Se tuoksuu tutulta. Istumme olohuoneen lattialla keskellä lelujen merta ja hän on peruuttanut syliini. Luen kirjaa, mikä kertoo maatilan eläimistä ja jokaisella sivulla seikkailee pieni sammakko. Gia osoittaa jokaisen sivun kohdalla sammakkoa ja toteaa ”ka-ka-kko”. Hän nostaa katseensa minuun ja pienillä kasvoilla loistaa ylpeys siitä, kuinka hän löysi sammakon jokaiselta sivulta.

Iltapala on syöty, hampaat pesty ja Gia istuu isin, joka pukee hänelle yöpukua, sylissä sohvalla. Kumarrun heidän eteen ja toivotan Gialle hyvää yötä. Sanon, kuten olen sanonut joka ikinen ilta tähän mennessä, että äiti rakastaa häntä koko maailman eniten. Hän katsoo minuun, tarttuu pienillä käsillään kasvoistani kiinni ja kumartuu antamaan poskelleni pusun. Tuossa hetkessä tuntuu, että kaikki se rakkaus häntä kohtaan läikehtii yli.

Kuume on paahtanut lapsen hohkaavan lämpimäksi. Kurkkuun tekee kipeää kun yskänpuuska ottaa vallan ja Gia puhkeaa itkuun. Kyyneleet valuvat pitkin kasvoja ja kädet ojentuvat pyytämään syliin. Pieni vartalo painuu omaani vasten ja hän nojaa päänsä vasten rintakehääni. Itku katkeilee raskaaksi hengityksesi ja lopulta sammuu kokonaan.

Istumme ruokapöydässä ja Gia syö lounasta. Televisiosta kantautuu musiikkia ja hän alkaa hyräillä mukana heiluen tuolissaan musiikin tahdissa. Hän katsoo meitä molempia vuoronperään hymyillen. Kuin sanoen, että katsokaapas miten hienosti teen!

Näen ikkunasta, että Gia on herännyt päiväuniltaan ja haen ulkona nukkuneen lapsen sisälle. Katse on vielä pöllämystynyt ja uninen, kun riisun ulkovaatteet pois. Annan maitoa ja hän rauhoittuu vielä hetkeksi syliini. Unesta ja maidosta tankattu energia villitsee lapsen möyhimään pitkin sohvaa, piiloutumaan viltin alle ja kikattamaan. Pyydän, saanko halauksen ja hän takertuu kaulaani rutistaen koko voimillaan.

Olen vienyt silmiä hierovan lapsen nukkumaan ja istun sohvalla osaamatta tehdä mitään. Välillä on näitä hetkiä, kun koko kroppaa vavisuttaa ne valtavat tunteet omaa lastaan kohtaan ja lamaannuttaa kokonaan. Mietin minun omaa, vielä niin pientä tyttöä tuhisemassa unta omassa sängyssään, turvassa kaikelta. Ja sitten mietin että en halua ikinä ajan kuluvan. Kaiken kattava pelko siitä, että kaikki valuu liian nopeasti ohi. Osaanhan nauttia jokaisesta hetkestä tarpeeksi? Osaanhan olla joka päivä tarpeeksi hyvä äiti? Ja muistanhan kaikki nuo pienet, kauniit hetket koko lopun ikäni? En koskaan halua unohtaa.

Perhe Lapset Vanhemmuus

1.1.2019 carlab

Toiveita ja odotuksia tälle vuodelle

Kuten menneenä vuonna päätin olla lupaamatta, en tänäkään vuonna tee mitään konkreettisia lupauksia. Kirjoitin lähes päivälleen vuosi sitten toiveista, odotuksista ja päätöksistä tulevalle vuodelle ja saman aion tehdä myös nyt. En pakota itseäni mihinkään, vaan ohjaan lempeästi kirjoittamalla ne ylös.

Viime vuonna listalta löytyi opintojen päättäminen, aktiivinen liikkuminen, positiivisempi ajattelu ja pinnan kasvattaminen sekä vedenjuonnin lisääminen. Kuinka sitten kävikään? Listan ensimmäinen kohta ruksittiin yli kesäkuussa kun valmistuin Haaga-Heliasta journalismin koulutusohjelman linjalta. Listan toisen kohdan kanssa kävikin vähän hassusti, sillä en ole koskaan ikinä liikkunut niin vähän kuin menneenä vuonna. Positiivisempi ajattelu ja pinnan kasvattaminen onnistui ainakin jossain määrin – sitä se taaperon kanssa eläminen teettää 😀 Entäs sitten se listan viimeinen ja perisyntini, liian vähäinen vedenjuonti? Tekisi mieli keksiä tähän lista selityksiä, miksi se ei toteutunut mutta taidan vain todeta että näin kävi. Sain huutia jopa kiropraktikolta joka ihmetteli totaalijäykkää selkärankaani ja lapoja kunnes tiedusteli juonhan riittävästi vettä. Niveleni ovat niin kuivat ja se aiheuttaa mitä luultavimmin jatkuvia kiputiloja. Lupasin pyhästi juoda enemmän vettä, mutta olen saattanut toisinaan unohtaa..

Se menneestä ja katse eteenpäin – mitä toiveita ja odotuksia mulla on tulevalle vuodelle?

Onko noloa jos toivon samoja juttuja kuin viime vuonna? Oli tai ei, listan kärkipäästä löytyy aktiivinen liikunta. Salia, lenkkeilyä tai kotitreeniä, kaikki käy kunhan tulee tehtyä. Kroppa ei tunnu vieläkään oikein omalta, ryhti on huonompi kuin ennen ja lihakset on kadotettu aikoja sitten, joten eiköhän ole aika kaivaa se vanha treenaamista rakastava Carla ylös kotisohvalta.. Ja tähän yritän todellakin panostaa, sillä uskon että se tulee vaikuttamaan positiivisesti myös uneen. Toivon nimittäin ihan sairaan paljon, että tänä vuonna saisin vihdoin nukkua taas kunnolla.

Toivon että innostun entistä enemmän ruoan laittamisesta ja jaksan panostaa siihen, että syödään kaikki yhdessä samaa ruokaa. Eikä mitään ihmeellistä, vaan ihan tavallisia kotiruokia.

Olisi ihanaa saada omaa aikaa vähän enemmän, vaikka muutama kokonainen päivä ihan yksin, niin että saan tehdä mitä tahansa tai olla tekemättä yhtään mitään. Loppuvuosi oli jotenkin niin intensiivinen kun oltiin pitkällä reissulla ja käytännössä ympäri vuorokauden ympäri yhdessä koko perhe. Mä olen sellainen joka tarvitsee omaa aikaa latautuakseen ja sellaiselle tuntuisi olevan nyt tarvetta.

Haluan tarjota elämyksiä Gialle, joka ymmärtää nyt jo niin paljon kaikesta ympäröivästä. Olisi ihana näyttää tulevana vuonna kotieläintiloja, kiertää erilaisia leikkipuistoja, käydä piknikillä monta kertaa aina sään salliessa ja tietenkin lähteä Muumimaailmaan. Viettää aikaa, kokea uutta ja nauraa yhdessä mun lemppareimman ihmisen kanssa<3

Odotan löytäväni itsestäni viherpeukalon jotta saisin vihdoin laitettua kuntoon meidän takapihan. Haluaisin istuttaa kukkia, repiä irti jokaisen rikkaruohon ja ehkä laittaa nykyisen kukkapenkin tilalle omenapuun. Meidän piha on ehdottomasti yksi asunnon parhaista puolista, mutta ei todellakaan ole edukseen tällä hetkellä.

Aion myös kokeilla josko tänä vuonna onnistuisin lisäämään vedenjuontia..

Perhe Hyvä olo Mieli Vanhemmuus