Hei hei mitä kuuluu?
Pitkän hiljaisuuden jälkeen voisin palata näppäimistön ääreen. Edellinen postaus oli varsin synkkä, mutta kaikessa synkkyydessään rehellinen. En jaksanut kirjoittaa, sillä olin toistuvasti osastohoidossa, menetin tajuntaani toistuvasti kipujen vuoksi eikä voimavaroja kertakaikkiaan ollut. Pikkuhiljaa olen saanut taas elämästä kiinni kipujen hellitettyä jonkin verran, ainakin toistaiseksi. Pitäkäämme siis sormet ja varpaat ristissä!
Olen ollut todella itsepäinen tarvittaessa käytettävistä opiaateista eroon pääsemisessä ja lähipiiri onkin ollut menettää hermonsa minuun tämän vuoksi. Tovi sitten puolisoni änki väkisin suuhuni lääkettä, kun hän näki minun olevan niin kipeä, että seuraavaksi olisi muutoin soitettu ambulanssia. Viimeisen puolentoista kuukauden aikana olen päässyt eroon kolmannen polven opiaateista systemaattisella sinnittelyllä, ennakoinnilla, riittävällä apuvälineiden ja avustajien hyödyntämisellä, armollisuudella itseäni kohtaan, monin lääkkeettömin kivunhoitokeinoin sekä neuromodulaattorien uudelleen säätämisellä.
Kivun vähenemisestä, tai pikemminkin sen paremmasta hallinnasta on tietysti seurannut psyykkisen voinnin kohentuminen. Pikkuhiljaa olen saanut kerättyä voimavaroja siten, että olen voinut tehdä minua kiinnostavia asioita ja osallistua minua kiinnostaviin tapahtumiin sekä tapaamisiin. Olen saanut uusia ystäviä tämän ”aktivoitumisen” myötä. Olen saanut myös haalittua itselleni (vapaaehtois)tehtäviä, joiden kautta saan itselleni merkityksellisyyden tunnetta sekä olemaan avuksi muille.
Uusina harrastuksina minulla on planner ja bullet journal. Manuaalista kalenteria olen käyttänyt tähänkin asti, mutta nyt kalenterin kanssa puljaaminen on vedetty aivan uudelle tasolle! Bullet journal on minulla hyvinvoinnin seuraamisen sekä kehittämisen apuväline. Seuraan mm. kipujen kanssa selviytymistä, unen määrää, avun käyttöä, psyykkistä vointia, lääkkeellistä ja lääkkeetöntä kivunhoitoa yms.
Lantion alueen kivut ovat siis olleet kohtalaisen hyvin hallinnassa, mutta nivelet ovat menneet kovaa vauhtia huonompaan suuntaan. Fysioterapeutin ja toimintaterapeutin kanssa haetaan minulle tarpeellisia tukia. Nykyiset rannetuet eivät enään riitä, sillä peukaloiden tyvinivelet ovat vallan holtittomat ja kipeät. Sormien tyvi- ja kärkiniveliin tulee myös tuet. Tunsin itseni muumioksi lähdettyäni apuvälineyksiköltä taksilla kotiin, sen verran oli tässä mammassa tukia.
Nivelissä on kovaa leposärkyä ja rasituksessa kipu pahenee. Kädet alkavat olemaan melko hyödyttömät. Pyörätuolilla kelaaminen on myös mennyt niin kivuliaaksi touhuksi, että erinäiset ammattilaiset suosittelivat jo sähköpyörätuolia. En kuitenkaan haluaisi sähköpyörätuolia (ainakaan vielä), mutta jonkinlainen kelausavustin/SmartDrive minulle on ilmeisesti tulossa.
Loppukaneetiksi sanottakoon, ettei se elämä vieläkään mitään kevyttä ole, mutta ehkä olen alkanut pikkuhiljaa hyväksymään moninaisen sairastamiseni. Latvan (ja ruhon) kanssa on kuitenkin vielä varsin paljon tehtävää.