Yksin mutta en yksinäinen

Onhan tuossa kaikenlaista pojankoltiaista oveen koputtanut, elokuviin vienyt ja ravintolaillallisia tarjonnut, mutta juuri nyt haluan olla vain yksin ja se tuntuu oikealta. Täytän päiväni juuri itse itselleni luodulla ohjelmalla. Teen ja suunnittelen paljon omia projekteja ja ne pitävät minut sopivan kiireisenä.  Olen löytänyt ystävien kautta uusia liikuntaharrastuksia ja innostunut niistä. Joudun entistä enemmän myös keskittymään talousasioihin ja miettimään tarkemmin mihin mitäkin sijoitan; se on myös palkitsevaa.

Olen opetellut ihan kantapään kautta yksinolemisen ja sanoisin, että näin reilun vuoden jälkeen kaikki alkaa tuntumaan ihan normaalilta. Olen matkustellut paljon yksin ja oppinut niiltä matkoiltani suuresti, esimerkiksi sen että yksin matkaaminen ei ehkä olekaan minun juttuni.

Edelleen löydän edestäni tilanteita, jotka ovat minulle aivan vieraita – mutta jos muut niistä selviytyvät, niin totta mooses minäkin. Ja jos en selviydy, niin otanpahan opikseni ja ensi kerralla tiedän miten toimia. Ja on muuten täysin ok sanoa, että hei olen tässä yksin ja tarvitsen apua.

Aina ei voi olla kivaa, oli sitten yksin tai parisuhteessa. On edettävä rauhallisin mielin päivä kerrallaan. Tai tunti. Tai minuutti, kunhan ymmärtää ajan laadun ja sen tärkeyden. Tietää milloin poistua tai jäädä.