Pihasuunnitelma numero 1

Pihasuunnitelma numero 1

  Sormet ristissä, että kaivurimies ehtii tasoittamaan pihamaan pian, jotta pääsisin toteuttamaan ensimmäisen pihaprojektin ihan talon eteen. Tänä vuonna terassia ei tule, mutta haluan jonkinlaisen oleskelualueen talon edustalle. Hyvin yksinkertaisena suunnitelmanani on sijoittaa mahdollisimman suuria (70×70) betonilaattoja kuvan mukaisesti. Olen todella viehättynyt tästä tyylistä, joita olen bongaillut erityisesti -50 luvun modernistisen aikakauden taloissa. Töihin olisi tarkoitus ryhtyä […]

Muodonmuutos

Muodonmuutos

Nuorena tai oikeastaan jo ihan pienenä minulla oli tapana järjetellä lapsuudenkotini huonekalut täysin uuteen uskoon. Vanhempani ovat olleet aina todella myötämielisiä tempauksilleni ja antaneet minun toteuttaa itseäni näiden innostuksieni vallitessa. Muistan katselleeni televisio-ohjelmia siihen aikaan ja innostuneeni elokuvien ja sarjojen sisustuksista yhtä paljon, kuin nyt innostun myös sisustusartikkeleista. Tällä viikolla porukat ovat olleet muilla mailla ja […]

Sunnuntai talolla

Sunnuntai talolla

Helteinen tervehdys kaupungista. Olin talolla loppuviikosta kääntymässä ja sen jälkeen seinien tasoitukset ovat edenneet jo huimaa vauhtia. Melkoisen rivakasti päätin myös talon sisäseinien maalisävyt. Valkoisen ystävänä valinta oli sinäänsä helppo vaikka valkoisen värejä on järjettömästi. Pienen konsultaation jälkeen päädyin Tikkurilan Valkoiseen (värikoodi: TIKV) joka on luonnollisen värinen valkoinen. Tämä kauniin lämmin valkoinen sointuu hyvin listojen […]

kesäasu ja ihana mojito pienellä twistillä

kesäasu ja ihana mojito pienellä twistillä

      Tässä teen juuri lähtöä mökkimaisemiin ja eväskorissa on mukana ihanat drinkkiainekset, sillä ystäväni täyttää vuosia. Vien hänet mökille ja suunnitelmissa on ottaa aurinkoa, uida, saunoa, syödä hyvin ja kokeilla tätä kesäistä drinkkiä, jota varten keittelin eilen muina muoreina kuusenkerkkäsiirappia. Tuoksu oli keittovaiheessa pöyristyttävä mutta lopputulos ihanan makea ja kuusenkerkkävivahteinen. Mitä kaikkea luonnonantimista […]