Etuhiusten muotoilu ja puoliponnari

Kiireisenkin päivän pelastaa tämä viime viikkoina käyttämäni kampaus. Minulla on projektina hiustenkasvatus ja olenkin saanut niitä mukavasti kasvatettua. Olen ymmärtänyt, että käytin ennen aivan liikaa kuivashampoota, jonka kuulin sittemmin häiritsevät hiusten kasvua ja kuntoa. Nyt pesen hiukset useammin ja olen myös turvautunut biotiiniin. Sain vielä vinkiksi, että piihappokapseleista voisi olla myös hyötyä.

Samalla olen kasvattanut etuhiuksia, jotka menin typeryyksissäni itse(!!) leikkaamaan. Ne ovat nyt hyvässä curtain bangs -mitassa ja muotoilemalla ne saa kauniisti kehystämään kasvoja. Muotoilen ne niin, että harjaan etuhiukset omaksi osiokseen eteen ja aloitan alimmaisista taivuttamalla ne loivasti kaartaen alaspäin suoristusraudalla. Kun etuhiukset ovat valmiita niin asettelen jakauksen ja annan niiden kehystää kasvoni.

Puoliponnarin teen niin, että otan ponnariin hiuksia vain sivuilta mukaan. Takaa jätän hiukset ottamatta, jotta sivulta katsottuna kokonaisuus on kuohkeampi. Lisää volyymiä saat laittamalla yhden clipsipidennyksen. Sitten vaan ponnari!

Siinäpä minun tämän hetken lempikampaus, joka onnistuu helposti!

Listaan tähän vielä omat hiustenkasvatusvinkit:

  • Älä pelkää hiustenpesua useammin. Se on parempi vaihtoehto kuin kuivashampoo, joka ”tukkii” päänahan.
  • Anna hiusten kuivua itsestään ja jos föönaat, käytä lämpösuojaa.
  • Käytä vähemmän hiustököttejä.
  • Biotiinista tai piihappokapseleista apua kasvatukseen.
  • Jos käytät paplareita, vaihda ne samettisiin tai vaahtomuovisiin versioihin.
  • Tee tarvittaessa olaplex-käsittely.
  • Suojaa hiukset saunassa pyyhkeellä.
  • Syö hyviä rasvoja ja monipuolisesti.
  • Anna hiusten levätä mahdollisimman usein.
  • Letitä hiukset yöksi.

Kommentit (2)
  1. Hei,
    Voisitko suositella minkä merkkinen hiusklipsi olisi hyvä ja laadukas. Kiitos:)

    1. Mulla on sellainen, jonka olen tilannut dreamhair.fi sivuilta. Vaikuttaa ihan hyvältä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *