Etupihan uudistus, ennen ja jälkeen
Kaupallinen yhteistyö: Rudus ja Viherlassila
Etupiha ja autopaikka ovat viimein valmistuneet!
Sitä onnen tunnetta on vaikea edes sanoin kuvailla, kun lisäsimme viimeisen kiven paikoilleen. Itsetekemisen suurin onni on, kun näkee työnsä jälkeen.
Projekti ei ollut mitenkään helppo nakki vaan vaati monta työtuntia ja päättäväisyyttä. Tässä tilassa en todellakaan olisi selvinnyt itse, tuskin muutenkaan vaan apunani oli puolisoni ja monet ohikulkijat, jotka kannustivat ja ihailivat projektin etenemistä. Kaikki kasvit ja tarvikkeet tilasin Viherlassilasta Turusta, josta saa myös asiantuntejaa opastusta kasvien ja hoidon valintaan. Ystäväni ovat myös käyttäneet paikan pihasuunnittelua, josta on aina tekijöille suunnattomasti apua.
Reikälaatat ja kivituhkan tilasin Rudukselta, ne tuotiin kätevästä rekka-autolla pihalle.
Suosittelen ehdottomasti ammattilaista asennukseen mutta sanoisin, että kyllä projektista selviää itsekin.
Minun piha on saanut osakseen jo kaksi isoa sorakuormaa. Alimmainen hienojakoinen kivituhka oli täydellisen kova ja valmis pohja kivetyksellesillä sillä se on jo rakentamisen aikana pihalle tuotu. Uudempi karkea sora kuorittiin pois ja hienojakoinen sora tasoitettiin. Tärkeää on huomioida, että maa viettää talosta pois päin, jotta kaikki vesi valuu oikein talosta pois.
En ole nähnyt reikalaattaa aiemmin missään muualla, kuin julkisten rakennusten pihoilla. Paljon ideoita ja inspiraatiota sen sijaan löysin pinterestistä ulkomaisten kohteiden pihoilta. Halusin ehdottomasti tätä laattaa sillä se ei ole niin nähty ja on mielestäni mielenkiintoinen. Alunperin ajattelin sekoittaa kivituhkaan multaa ja nurmikonsiemeniä, jotta alue olisi vehreä mutta ihastuinkin pelkkään kivituhkaan reikien täytteenä.
Isoja laattoja pitkin kävellään talon pääsisäänkäynnille. Tämä laatoituspolku oli myös yksi haavelistalla oleva idea, jonka toteutin. Aluetta ja kasvillisuutta reunustaa särmikkäästi Kekkilän harmaat isot koristekivet. Riviin laitoin vuorotellen sinikatajaa ja heinää. Erilaisia koristeheiniä on paljon, itseäni kiehtoo eniten valkoraidalliset ja sellainen on esimerkiksi koristekastikka, joka on myös monivuotinen.
Kasveiksi halusin jotain vehreää vastapainoksi kaikelle harmaudelle. Tiedän, että havut olisivat olleet turvallinen valinta mutta mielestäni vähän tylsähkö. Vietän pihalla eniten aikaa keväästä syksyyn, joten minua ei haittaa lehdettömät puut talvisaikaan.
Tummanpunaiset pitkät vaahterat ’CrimsonSentry’ ja betoniruukuissa kasvavat Japaninvaahterat ’Orange dream’ rajaavat kauniisti autopaikkaa, samalla ne tuovat vehreyttä. Betoniruukut vuorasin styroksillä, sahasin ne vain vähän ohuemmaksi, jotta itse puu mahtuu myös kasvamaan. Toisena vaihtoehtona on saksia makuualustasta tai retkialustasta sopivat palat suojelemaan kasvien juuria talvipakkasilta. Joskus kasvit voivat menestyä myös siirtämällä ruukun ja kasvin lähelle taloa mutta tämä on aika tuuria selviääkö kasvi läpi talven. Näitä minun betoniruukkuja ei tuosta enää siirrellä. Piharuukuista olen saanut jo paljon kyselyitä, ne ovat Ruduksen Formento istutusastiat, koossa 400×400.
Tässä vielä ennen ja jälkeen kuvaa:
Betoniruukkuihin ostin kohdevalot, jotka sähkömies asensi hämäräkytkimen taakse. Syttyvät siis itsestään illan tultua ja aamunkoitteessa sammuvat omin neuvoin. Kohdevalaistut kasvit ja puut ovat mielestäni tosi kauniita pihalla, näitä haluaisin takapihallekin.
Kolme vaahteraa keksittiin integroida reikälaattoihin. Kasvien istuttamisessa on tärkeää kaivaa iso kuoppa istutettavalle kasville, lisätä multaa ja ravinteita. Lisäksi iso määrä vettä ja sen jälkeen kasvi tai puu maahan. Istutusta tulee kastella alkuun päivittäin, jotta se varmasti juurtuu.
Täällä maalla on ihanan yhteisöllinen meininki, sain tutun kaivurimiehen siirtämään nuo takana olevat kivet tuohon kohtaan ja sen viereen istutin kauniin lehtikuusen: Riippajapaninlehtikuusi ’Stiff Weeper. Samaan yhteyteen istutan syksyllä Magnolian, joka on tämän kesän ruukussa terassilla.
Aiemmin olen ostanut nuo vaahteroiden takana siintävät ikivihreät neljät laakerikirsikat, joita ihaillaan usein. Suosittelen tätä kasvia suurella sydämellä.
Suosittelen myös pihatöitä jokaiselle, sillä on suuri vaikutus palautumiseen töistä ja homma maadoittaa tekijänsä. Lopputulos palkitsee aina! On upeeta katsella miten istuttamasi kasvit kehittyvät ja kasvavat.
Kysymyksiä projektista saa mielellään esittää,yritän vastata parhaani mukaan tai välitän ne eteenpäin asiantuntijoille.
Ihania kesäpäiviä toivoen,
Henna
Upea, persoonallinen kivetys piha-alueella. Hienot istutusalueet ja kasvit. Ja totta on, että puutarhanhoito on erittäin terapeuttista. Fyysistä ja samalla tulee oltua ulkona eikä mielessä pyöri muut asiat. Joka vuosi tulee uusia ideoita kuin myös yllätyksiä. Itse löysin juuri kauhean kirva-armeijan mimosapensaista, joten hyvästi valkoinen kukkameri.
Suloinen auto sopii myös hyvin kuvaan.
Onpa hieno ja tyylikäs lopputulos! Olen myös ihastellut kuvia ulkomaisista pihoista reikälaattoineen. Piha pitää suunnitella juuri oman näköiseksi!
Juuri näin ja kiitos kannustuksesta.