Helppo kampaus

Helsinki on tullut tänä vuonna yhä vain tutummaksi ja näin juurtuneena turkulaisena ja sittemmin maaseudun rauhassa asuneena stadin kiemuraiset tiet ja spotit ovat tulleet tutummaksi. Helsingissä on vaikka mitä ihania paikkoja, jotka ehkä parhaiten tulevat tutuksi kun kävelee paikasta toiseen. Linnunlaulu -alue on nyt viimeisin itselleni uusi alue, joka oli niin kaunis paikka kävellä ja tarkastella. Talvipuutarha on ollut jo pitkään place to go -listallani ja yllätyin positiivisesti miten visuaalinen paikka onkaan, eikä sisäänpääsymaksuakaan ollut. Hyvä tapa viettää vaikka rauhallinen sunnuntai kierrellen tuolla. Seuraavaksi listallani on Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, näyttää kuvista katsottuna ihanalta mestalta!

Minulla on nyt hiustenkasvatus ja parannus jakso meneillään. Paljon apua olen saanut biotiinista ja ostoslistalla on vielä lukijani vinkkaamaa piihappoa. Kynnet, iho ja hiukset kiittävät. Kasvatusoperaatio on vähän tuskallinen ja hiukset eivät aina näytä ihan parhaimpia puoliaan auki pidettynä. Siispä uusin hiustyylini on nykyään kaunis ja simppeli ranskanletti! Letittäminen, kun lepuuttaa hiuksia ja pitää ne hellästi kiinni katkomatta hentoja hiuksia. Ranskanletti antaa raikkaan olemuksen vaikka sen tekemiseen menee hetki ja itselleen tekeminen vaatii vähän keskittymistä.

Olen myös pitkästä aikaa saanut vähän väriä hiuksiin, ne on nyt raidoitettu vaaleilla raidoilla, joka virkistää kokonaisuutta ja väri tuntuu tehneet hiuksista helpommin käsiteltävät. Olen ennen käyttänyt paljon kuivashampoota mutta kuulin, että sen käyttö tukkii päänahan ja huomaankin, että hiukset nauttivat paljon siitä, kun niitä ei kyllästä päivittäin kuivashampoolla, on ihan ok pestä hiuksia vähän useammin. Minä pesasen hiukseni nyt joka toinen päivä.

Kesän ja auringon jälkeen olen myös tarkastellut vähän meikkivalikoimaani ja huomasin, että päivettynyt ihoni on kyllästetty aivan liian vaalealla meikkivoiteella. Pieni ripaus tummempaa sävyä antaa raikkaan ja terveennäköisen ihon. Liian vaalea tekee siitä mielestäni elottoman ja harmaan, huomiota kannattaa myös kiinnittää määrään. Vähempi on parempi meikkivoiteen ja meikin suhteen muutenkin. Meikittömiä päiviä tulee onneksi pidettyä nyt enemmän kotitoimistopäivien vuoksi. Meikittömyydestä puheenollen, minua kiinnostaisi kokeilla kulmien laminointia ja ripsien kestotaivutusta ystävieni innoittamana. Vinkkejä hyvistä tekijöistä Turun tai Helsinginseudulla otan mielelläni vastaan!

Koko kesän luottovaatteena on toiminut tuo River Islandin liehuva mekko, joka ei purista eikä kinnaa mistään. Kelpaa syödä masu pulleeksi ja helteellä liehumekko pitää sopivan viileänä. Toivottavasti niitä hellepäiviä vielä tulisi monia! Ihan vielä en ole valmis kaihoisaan syksyyn, vaikka se onkin lempivuodenaikani.

Aurinkoa päiviinne!

Henna

Kommentit (3)
  1. Vähempi on parempi meikkivoiteen ja meikin suhteen muutenkin. Meikittömiä päiviä tulee onneksi pidettyä nyt enemmän kotitoimistopäivien https://vidmate.bet/ vuoksi. Meikittömyydestä puheenollen

  2. Suvi Vartiainen Naantalissa taivuttaa ripsiä hyvin 🙂

    1. Kiitos vinkistä! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *