Huikeet idikset

1394723776_382326_IMG_2174.JPG

 

Olenkohan kertonut, että olen aika äkkipikainen ja todella päättäväinen. 

Vaikka tiedostan omat rajani ja sen, että olen aika heiveröinen, asuu minussa kuitenkin todella paljon sisäistä voimaa. Olen enemmän kuin kehoni, sanoisin. Innostun äärimmäisen helposti asioista, inspiroidun ihmisistä ja milloin mistäkin. Hommiin pitää ryhtyä heti, sillä muuten käy helposti niin, että tylsistyn, kiukustun ja turhaudun. Lapsenakin vanhempieni kodin järjestys muuttui tiuhaan, siirtelin isoja sohvia ja kaapistoja sinne tänne. Edelleen käyn siellä laittamassa paikkoja kondikseen.

Alkukesästä sain idean rakentaa pihallemme ison alueen liuskekivistä. Juuri sillä innostuksen hetkellä kukaan ei ollut kotona, joten aloin itse roudaamaan liuskekiviä paikasta A paikkaan B. Hikisen urakan jälkeen polvet olivat haavoilla ja mustelmilla, mutta minä sain kuin sainkin sen oman liuskekivialueen.

Pari viikkoa sitten päätin, että sohva saa lähteä. Turhauduin siihen, koska se on olohuoneeseemme liian iso ja tumma. Nyt on kaupat tehty ja sohva haettiin eilen illalla sitten pois. Minulla on rahat kourassa, eikä meille ole sohvaa, haha! En ehkä ajatellut asiaa tämän pidemmälle, mutta tämä onkin niin minua. Nyt on avaraa ja tilaa hengittää.

Mieheni usein tokaisee, että: ”Et sitten mulle kertonut”. ”No e.”

”Mä vaan meen ja teen.”

 

Kommentit (11)
  1. Ihana sinä! Ihailen kyllä tuollaista tarmoa ja aikaansaantia. Musta on tullut liian harkitseva nykyään, vaikka ennen olin juuri tuollainen, että asiat piti saada tapahtumaan nytheti ja tein vaikka sitten iha ite 🙂 Hyvä luonteenpiirre ja uusi, oikeampi sohva löytyy kyllä tilalle, olen siitä ihan varma 🙂

  2. Hih, ihan ku itsestäni oisin lukenut! 😀 Myöhemmin saattaa (joskus) kaduttaa, mutta onneksi tulee aina uusia parempia ideoita! :DD

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *