Hyviä uusia ja edullisia löytöjä kotiin

Sunnuntait ja erityisesti sateiset sellaiset ovat yleensä pyhitetty meillä kotona oleskeluun. Minusta on ihanaa juoda kahvia monta tuntia ja järjestellä kotia uutta viikkoa varten.

Perjantai-illan kauppareissulta löysin taas Lidlistä jotain erityistä. Sieltä tekee toisinaan mukavia ja yllättäviäkin löytöjä. Kylpyhuone on tilana valtava, joten olen jo pitkään kaivannut pientä kevyttä hyllyä jakamaan tilaa. Tämä kätevä ja huomaamaton teräshylly sopi tyyliltään tähän pelkistettyyn kylpyhuoneeseen eikä maksanut kuin jotain parisenkymppiä.

Sen lisäksi, että hylly ryhmittää ja jakaa tilaa, niin siihen saa kerättyä kaikenlaiset tarpeelliset pikkujutut, joita tarvitsen päivittäin. Lähiaikoina meinaan hankkia kylppäriin vielä kunnolla kaappitilaa seinille – olen ajatellut näitä seinäkaappeja riviin.

Rakastan pieniä harkittuja yksityiskohtia, joilla on jokin merkitys. Minusta kotiin ei oikeastaan kannata mitään merkityksettömiä esineitä/asioita tuodakaan.

Esimerkiksi tämä mattapintainen musta lasta, joka kiinnittyy magneetilla on ollut todella käytännöllinen laatojen kuivaamisessa. Laattoja on tärkeä kuivata jokaisen suihkureissun jälkeen, jotta puhtaanapito on helpompaa.

Kynttilät palavat tässä kodissa jatkuvasti ja ympäri vuoden. Nyt kun illat ovat jo oikeasti hämäriä ne antavat niin levollista tunnelmaa ettei tosikaan.

Kylpyhuone on melko kylmä tunnelmaltaan ilman kynttilöitä. Lämpöä tuo myös puinen taso kylpyammeessa. Sekin on uusi ja ostettu Clas Ohlsonilta. Kaunis Oiva Toikan Flora -sarjan lasi on pr-lahja Iittalalta. Metallisia pillejä olen metsästänyt jo hetken, kunnes löysin niitä Ruohonjuuresta jokin aika sitten. Kalliita ku mitkä, mutta varmasti maksavat itsensä takaisin.

Niin ne päivät vierähtävät illan puolelle ja niin tämäkin sunnuntai. Ihanaa viikkoa kaikille, olkoon se hyvä ja tuokoon se teille ihania lempeitä hetkiä!

Kommentit (9)
  1. Miten puhdistatte metallipillit? Olen pohdiskellut sellaisten hankintaa itsekin, mutta hygieenisyys mietityttää.

    1. Niitä varten on sellainen miniharja, jonka kanssa ne saa putsattua.

  2. Kiitos vinkistä ,löysin vielä hyllyn kylpyhuoneeseen Lidlistä

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *