Kesä tähän mennessä

Niin se kesälomakin puolivälissä ja se tuntuu ihan uskomattomalta!

Mieli jopa ehkä vähän kaihoisa, kun mietin miten ainutlaatuisia nämä elämän kaikki päivät ovatkaan. Mitä ja missä mahdan luuhata ensi vuonna tähän aikaan, jännittävää! Niin se elämä menee eteenpäin ja kaikki muu siinä samalla. Ajattelinkin jakaa tähän muutaman kuvan kesästä tähän päivään saakka.

Instagramia seuranneet ovatkin ehkä huomanneet, että pikkuterassi on ihan viittä vaille valmis! Sen viereen rakensin ja istutin alkukesästä säntillisen puutarhan, joka voi edelleen mainiosti yhtä kirsikkapuuta lukuunottamatta.

Terassi on vakiintunut toiseksi olohuoneeksi ja siellä olen istunut varjon alla monet etätyöpäivät tietokonettani naputellen, siitä muistona ruskettuneet sääret. 🙂 Tänä kesänä myös rakensin pöydän, josta olen tykännyt ihan älyttömästi! Parhaita juttuja on selkeesti sellaiset, jotka hitaasti mielessä kypsyvät ja jalostuvat toteutukseen.

Helsingissä olen ehtinyt käymään treenaamassa, töissä ja ihastelemassa Kanervan kuntosalia: Punavuori Health Club, jonka suunnittelussa olen saanut olla apuna.

Niin monen moista on tullut tänäkin kesänä tehtyä, että kelpaa lekotella rauhassa muutama lomaviikkonen syksyn tuomasta rauhasta puhumattakaan. Toivon niin tämän syksyn tuovan paljon hyvää mukanaan, kuten tämä kesäkin on minulle tuonut.

Tänä kesänä talo on edistynyt monella tapaa, sen katolla komeilee aurinkopaneelit, joista olette toivoneet erikseen vielä juttua – siitä kuulette pian kuvien kera! Sähköskootterikin latautuu aurinkoisella säällä ilmaiseksi näiden paneeleiden avulla, huippua!

Jospa aurinkoa vielä piisaisi ja pääsisin mökille vielä lomailemaan, siellä kyllä mieli lepää! Onhan sitä kesää vielä jäljellä, onhan?!

Ihanaa lomaa, uutta työviikkoa, lepoa ja terveyttä!

Henna

Kommentit (5)
  1. Tähän Aikaan Ensi Vuonna Miten Tehty | Porvoo Elokuvat
    1.9.2020, 17:03

    […] Kesä tähän mennessä – Coco Sweet Dreams | Lily – Kesä tähän mennessä. 4 Niin se kesälomakin puolivälissä ja se tuntuu ihan uskomattomalta! Mieli jopa ehkä vähän kaihoisa, kun mietin miten ainutlaatuisia nämä elämän kaikki päivät ovatkaan. Mitä ja missä mahdan luuhata ensi vuonna tähän aikaan, jännittävää! Niin. […]

  2. Sulla on tosi kivoja hymyileviä kuvia kun selaa IG vanhempia kuvia. 🙂 Toivottavasti nähtäisiin hymyä useammin nykyäänkin. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *