Liikkuminen synnytyksen jälkeen

Kaupallinen yhteistyö: Felicitas Mehiläinen

En ymmärrä missä kohtaa meidän pieni vastasyntynyt noin jo konttaa ja ylös kipuaa seisomaan. Aika on mennyt älyttömän nopeasti ja päivät ovat helposti toistaneet itseään. Niin helposti uppoutuu tiettyihin kaavoihin ja rutiineihin, toisaalta rakastan rutiineja.

Vauvan syntymästä lähtien pitkät vaunulenkit ovat kuuluneet päiväohjelmaan. Jossain kohtaa, noin neljän kuukauden jälkeen synnytyksestä otin päiviin mukaan sykettä nostavat nopeat ja pitkät kävelylenkit.

Kolmen sektion jälkeen vatsa ei ole tietenkään tikissä vaan kauniin arven lisäksi se on vaatinut entistä enemmän keskittymistä. Vatsalihasliikkeet tulee tehdä oikealla tavalla, jos pitoa ja jännitystä ei ole niin tietyillä vatsalihasliikkeillä tekee enemmän hallaa kuin hyvää. Periaatteessa jokainen liike on sallittu mutta jos lihakset eivät ole hallussa ja tuki puuttuu ei niitä kannata vielä harjoittaa. Keskivartalossa tapahtuu valtavasti muutoksia synnytyksen jälkeen eikä ole edes luonnollista, että vatsa palautuisi heti.

Äitiysfysioterapian vastaanotolla.

Olen saanut vatsalihasten erkauman, joka oli yksi suurimmista syistä miksi halusin ehdottomasti osaavaan äitiysfysioterapiaan.

Felicitaksen äitiysfysioterapian vastaanotolla halusin tietää mikä keskivartaloni tilanne on. Tiesin jo erkaumasta mutta en sen leveydestä tai mitä liikkeitä juuri minun kannattaisi harjoitella. Netistä löytyy paljon tietoa mutta se mikä toimii juuri itsellä ei voi kukaan ennalta tietää. Viisainta on selvittää lähtötilanne ja lihasten toimivuus ammattilaisen vastaanotolla. Erkauma ja vatsalihasten toimivuus saadaan jo yhden käynnin jälkeen selvitettyä erilaisilla liikkeillä ja tutkimuksilla, jonka jälkeen voidaan jo lähteä miettimään voimistavia liikkeitä. Yksikin käynti antaa jo paljon tietoa ja vinkkejä palautumiseen, vaikka sanasta ”palautuminen” en niin pidäkään, sillä jokainen raskaus jättää oman jälkensä.

Vastaanotolla käytiin läpi liikuntatottumukset, vartalo, erkauma ja vahvistettiin kehoyhteyttä. Oli alkuun haastavaa hengittää ja jännittää vatsalihaksia juuri oikeaan rytmiin. Ymmärsin miten tärkeää on paikantaa vatsalihakset ja saada niihin yhteys – mikäli tätä ei ole niin liike ei ole puhdas eikä tuloksellinen hengitystekniikka mukaan lukien. Äitiysfysioterapia Felicitaksella ei ole ainoastaan erkauman kuntouttamista vaan kokonaisvaltaisempaa fysioterapiaa.

Yksikin käynti antaa jo paljon eväitä jatkoon ja minä ihan videoin pari minun vatsalihaksille kuntouttavaa liikettä, joita olen sitten myöhemmin jatkanut ja lisännyt uusia liikkeitä treeneihin.

Miten olen lisännyt liikuntaa arjessa.

Liikunnan lisääminen vauva-arkeen on ollut melkoista säätämistä joinain päivinä. Olen huomannut, että joutilaana olo lisää tehottomuutta ja taas rutiinit pitävät järkevän rytmin päivän tekemisissä. Uskon, että tälläistä toimintatahtoa pystyy harjoittamaan ja aktiivisuus lisää toimintatahtoa. Sanomattakin on selvää, että kaiken kivan tekeminen on helppoa mutta ikäviltä tuntuvat asiat tuottavatkin enemmän haastetta. Kun menee vähän epämukavuusalueelle huomaakin yks kaks  asioiden menevän eteenpäin vauhdikkaammin ja tehokkaammin.

Toimintatahtoa ja aktiivisuutta tässä nyt sitten ylläpidetään ja harjoitetaan. Yritän pitää itseni sopivan kiireisenä, sillä se näyttää pitävän minut paremmin hereillä, aktiivisena ja iloisena. Felicitakselta saadut liikkeet ja harjoitteet ovat pysyneet mukana ja olen hiljalleen pystynyt treenaamaan vatsoja hallitusti ja tehokkaasti. Kun pito ja keskittyminen löytyy niin liike on tehokas, kehittävä ja kiinteyttävä.

Suuret kiitokset Felicitakselle, että sain käydä vastaanotolla ja läpi vatsalihasten erkauman, joka on painanut mieltäni ja treeniä valtavasti jo vuosia. Näillä eväillä kohti tehokkaampaa treeniä ja vahvempaa keskivartaloa.

hyvinvointi liikunta raskaus-ja-synnytys
Kommentit (1)
  1. PIRKKO BECHINIE
    1.11.2022, 20:02

    Hei. 50 vuotta sitten synnytin Pariisissa yksityisklinikassa , helppo synnytys pätevän teamin ympäröimänä.Heti synnytyksen jälkeen sain tiukan korsetin .(kuulemma sama homma myös Japanissa)
    siihen aikaan oltiin 10 päivää klinikassa. kotiin palatessani saatoin suoraan käyttää vaatteitani ja vatsa oli
    kuin ennen raskautta.(Lääkäri vahti myös painoa tarkasti koko rsaskauden ajan)
    mielenkiintoista on tuo korsetti ja ettei sitä ilmeisesti enää käytetä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *