Menneitä ja tulevia (asu)juttuja

P7200483.jpg

day2.jpgpa110281.jpg

 

Oh monday monday!

Rantaloma on ollut mielessäni aamusta saakka. En ole vielä osannut rauhoittua tai keskittyä tulevaan jouluun, oikeastaan mieli on jo vahvasti keväässä. Olen loma-ajatuksissani jo ehkä selannut kevään muotia, bikineitä, hellemekkoja ja aurinkolaseja. 

Kehittelen myös uusia postausideoita ensi vuodeksi. 7 päivää ja 7 asua postaussarja ei saa enää jatkoa, mutta luvassa on jotain muuta kivaa. 

Tiedän, että tulisi elää hetkessä ja päivä kerrallaan, mutta elän usein vahvasti tulevassa, erityisesti siinä suunnitteluvaiheessa, koska se on mielestäni olennainen osa kokonaisuutta. Nyt tulikin perhosia vatsaan, mitä vuosi 2016 tuokaan tullessaan, nimittäin 2015 on ollut ihan tajuton, kerron joskus lisää. 🙂 Uusi vuosi kuvastuu minulle valkoisena tyhjänä paperina, jonka tarinaan pystyy itse aika paljon vaikuttamaan, toisaalta ei ollenkaan ja se on kiehtovan jännittävää. Vähän niin kuin: The first blank page of a 365 page book. Write a good one!

Postausideoita saa tietysti heittää ilmoille, olisi ehdottoman kivaa kuulla mitä te toivoisitte?

 

Kommentit (6)
  1. Sinun kuvasi ovat kyllä mielettömän kauniita, kauniita niistä tekee se kun olet itse niin tyrmäävä ilmestys (ihannenainen) 🙂

    Mutta minkä merkkinen on tuo neule ja hame? etsin jotaain lämmibtä tähän taka juhannukseen;D

    1. Voi ihanuus! <3 <3 <3 Kiitos kauniista sanoistasi. 🙂

      Harmaa neule on lempparini, se on FilippaK:n ja olen käyttänyt sitä jo monet monet kerrat, ei ole mennyt miksikään. Hame on oikeastaan mekko, se on Lindexistä, viime kesänä ostettu.

       

  2. Minä olen siinä hyvin erilainen verrattuna moniin muihin, että tykkään eniten juuri syksystä ja eritoten joulunalusaika on ihan parasta! Jotenkin kaipaisin tämän ajan olevan pitempi! 😀
    Toivoisin kovasti teidän kodista postauksia eli sisustusasiat kiinnostavat suuresti 🙂

    1. Joulunalusaika on ihan ok, mutta marraskuun voisin viettää kokoaan jossakin muualla. Välivaiheet eivät kiinnostele niin paljoa.

      Kodista tulee varmasti postauksia taas pian, toivottavasti valoisuus lisääntyy. Yhden kaupunkikodin remontista on tulossa myös juttua… kunhan remontti vaan kunnolla alkaisi.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *