Mitä tehdä marraskuussa?

avantouinti3.jpg

 

 

Meikä mandoliini hyppäsi tänään mereen ja se oli kyllä tämän harmaan kuukauden piristävin idea. Olin vähän mieli maassa, alkava pimeä kausi ahdisti aika kovasti. Päätin tehdä uusia asioita ja nyt kokeilin ensimmäistä kertaa avantouintia, se tunne kun veri kiertää koko kehossa, ihan kuin olisin enemmän elossa. Uinti piristi ihmeen kummasti, suosittelen suuresti! Me pulahdettiin laskujeni mukaan viisi kertaa mereen, se oli sopivasti.

Avantouinnilla on vaikka mitä hyviä puolia: aineenvaihdunta vilkastuu, verenkierto parantuu, solujen vanheneminen hidastuu ja mitä kaikkea – kuulostaa hyvältä. Mukaan uinnille kannattaa ottaa ehdottomasti jonkinmoiset tossut, itselläni oli pehmeät neopreenitossut, ei tehnyt tiukkaa lampsia laituria pitkin mereen ja sieltä pois. Veikkaan, että myös nukahtaminen onnistuu uinnin jälkeen paremmin, olen ihan töttöröö jo nyt.

Menkää, tehkää ja kokeilkaa – mottoni tälle marraskuulle.

 

Kommentit (10)
  1. Mä tykkään marraskuusta. meidän piha on ihan kesken ja pihavalojen veto tekemättä, ei ole kuin liiketunnistin valoa tuomassa. Siksikin olen jo pihalle jouluvalot virittänyt. Eilen tehtiin eka piparkakkutalo ja ensi viikolla kunnon siivousurakka ja sen jälkeen pikkuhiljaa joulujuttuja laittamaan… Kynttilät ja kuuma kaakao illalla, ihanaa. ihan kiva kun tulee pimeetä ja saa hyvin mielin lämmitellä takkatulen äärellä. Ja koiran ja muksun kanssa on kiva lenkkeillä kun vähän alkaa hämärtää. Huomioliivit ja villkkuvalot kaikille, niin tulee tunnelmaa. 

    1. Kuulostaa ihan täydelliseltä. Tää joulun odotus on ihan parasta! <3

  2. Loistava asenne!

    Hei mitä mallia ja puulajia tuo teidän Ikean keittiönpöytä tarkalleen ottaen on?

    1. Se on Norden-mallia ja materiaaliltaan koivua. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *