Mullan käyttö voi helpottaa kevättöitä

hyötypuutarha_coco_lily.jpg

Toivottavasti puutarhajutut kiinnostavat teitä yhtäpaljon kuin minuakin.

Koin tänään uuden ahaa-elämyksen, kun lueskelin lehdistötiedotetta. Olen tähän mennessä stressannut kovin pudonneista lehdistä kukkapenkissä, kitkenyt, haravoinut ja tuskaillut niiden kanssa. No tänään sain kuulla, että kukkapenkkiin voi huoletta heittää uutta multaa päälle ja samalla siistiä pihan ilmettä.

”Englannissa ja Ruotsissa olennaisena osana kevätpuutarhan kunnostukseen kuuluu katemullan käyttö. Samalla kun katemulta tekee kukkapenkeistä nopeasti siistin näköiset, se myös edistää kasvua.

Katemulta on tarkoitettu pihan monivuotisten kasvien kasvupaikan helppoon ja nopeaan parantamiseen. Multa levitetään haravoimalla kasvien juurelle. Talven jäljiltä maahan jääneet lehdet ja muut kasvinosat voi jättää maatumaan tumman ja kuohkean katemullan alle.

”Näemme, että katemullan levittäminen tulee jokakeväiseksi toimenpiteeksi myös suomalaisiin pihoihin. Ero siisteydessä ja kasvuun lähdössä on huomattava, ja samalla katemullan alle jääneet edellisvuotiset lehdet ja varret saadaan ravinteeksi uudelle kasvulle”, toteaa Kekkilän puutarha-asiantuntija Mari Kaartokallio.” Lähde

Miten kätevää! Olen luullut, että vanhat lehdet tekevät kasveille hallaa, mutta asiahan näyttää olevan ihan toisin päin. Kyllä minusta vielä kunnon puutarhuri leivotaan, oppimista ei voi estää. Kaikki tälläiset niksit ja puutarhatöitä helpottavat vinkit otan todella mielelläni vastaan!

/my kitchen garden, year 2013

 

Kommentit (9)
  1. Kiitos kovasti näistä kaikista vinkeistä. Ja kiitos inspiraatiosta istutusaltaisiin. Tänän kesänä olisi tarkoitus pistää pihaa aivan kunnolla uusiksi ja vähän samantapaista hyötypuutarhaa olisi suunnitteilla. Ja kun en todellakaan ole koskaan mikään hortonomi ollut, niin kaikki ideat ja vinkit on enemmän kuin tarpeen. 🙂

  2. Hahaa, tein siis tänään vahingossa aivan oikein, vaikka ajattelin vaan meneväni sieltä mistä aita on matalin =)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *