Muutama vinkki kylpyhuoneeseen

Rakastan suurta kylpyhuonettani, se on tarpeeksi tilava oleskeluun ja spa-hetkiin. Tila on luonnollisesti täynnä laattapintoja ja olen jo vuosikausia käyttänyt tuota liilaa Sinin kylppäriliinaa joka on vaan paras! Se kuivaa, kiillottaa ja poistaa kalkki- ja rasvatahrat. Kuivaan laatat jokaisen suihkukerran jälkeen. Tämä on oikeasti todella hyvä hankinta isoon ja pieneen kylppäriin! Kestää konepesua ja on vielä lukuisten pesukertojen jälkeen yhtä tehokas. Minulla on pienoinen pakkomielle kiillottaa hanat ja tämä on siihenkin hommaan passeli!

Tästä olen aiemminkin vinkannut, mutta kerta kiellon päälle: kankaiset kenkä- ja laukkupussukat ovat käteviä kaikenlaiselle jokapäiväiselle tavaralle kylppärissä. Minä säilytän toisessa hiustenkuivaajaa ja toisessa paplareita. Ovat aina käden ulottuvilla. Mustat seinäkoukut ovat Granitista.

Minusta kierrättämisestä ei voi liikaa muistuttaa. Minä olen ottanut opikseni ja kierrätän parhaani mukaan kaiken. Uusiokäytän lasipullot ja esimerkiksi lasisiin kasvoseerumipulloihin voi kätevästi kaataa suuremmasta pullosta tarpeellisia kosmetiikkatuotteita, kuten vaikka tässä tapauksessa hiusöljyä, jota laitetaan vain muutama tippa per kerta.

Mikäli teillä on lisää vinkkejä niin laittamaan kommenttia tulille.

Kommentit (4)
  1. Moi! Mistä nuo kätevät pussukat on ostettu?

    1. Nuo ovat siis ihan kenkien ja laukkuostosten mukana tulleita kangaspusseja. 🙂

  2. RAKASTAN kylppärisi kaakeleita. Sinne meni mun kotihaaveita kansioon.

    1. Hello! Onpas kiva kuulla, ne ovat kyllä ihanan yksinkertaiset joihin ei heti kyllästy(ne). 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *