Muistan lukeneeni tuon lauseen keskustelupalstalta koskien itseäni ja ai että se on siitä asti ärsyttänyt ja varmaan niin kommentin kirjoittaja on halunnutkin. Mieleni teki muistuttaa tämän kommentin kirjoittajaa siitä, miten vanhanaikainen, alas päin lyövä hänen olettamuksesta on ja kuinka tuollaisella ajatuksella maailma ei muutu yhdenvertaiseksi vielä pitkään aikaan!

Tiedän ärsyyntyväni helposti, mikäli kykyjäni naisena kyseenalaistetaan. Voi olla, ja varmasti näin onkin, että sellainen periksiantamattomuus kulkee minulla veressä. Lapsuudenkodissa on ollut äiti, minä, isosisko ja isä. Äitini kainuulaisena muorina on laittanut aina hommiin vauhtia ja osoittanut, että me tytöt osataan aivan varmasti mitä vaan! Minua potkii eteenpäin vielä enemmän sellainen ”jos muut pystyy, niin pystyn minäkin”mentaliteetti. Monesti toisten mielipiteet on vaan parempi jättää omaan arvoonsa mutta mielestäni on oikein sanoa, että tietyt mielipiteet ovat kertakaikkisesti väärin eikä edistä sitä tulevaisuutta, jollaisen toivoisin tyttärelleni. Ajattelen usein maailmaa oman tyttäreni kautta.

Kautta aikojen miehet ovat olleet vahvasti äänessä ja päätöksentekijöinä. Mitään muutosta ei tapahdu jos lähtökohtaisesti ajatellaan, että menestynyt nainen on saanut varansa perinnöllä tai vaikka puolisolta. Tässä mennään pahasti pieleen ja aliarvioidaan meidän naisten kykyä pärjätä yhteiskunnassa tasa-arvoisesti miesten kanssa. Uskon, että suurin osa teistä ajatteleekin, että me naiset seistään vahvasti omilla jaloillamme, emmekä ole lähtökohtaisesti riippuvaisia kenestäkään. Kehitystä yhdenvertaisuuteen ei tapahdu, mikäli kyseenalaistetaan ja vähätellään naisten kyvykkyyttä tienata ja tehdä oma elämänsä hyväksi yksin. Yksin tai muiden tuella, ei siinäkään ole mitään väärää tietenkään. Aivan yksin ei kenenkään tarvitse sitä paitsi pärjätä!

Tiedän montakin menestynyttä naista ja sen, ettei heidän tarinansa ole todellakaan ollut mitenkään helppo. Uskon, että monenkin on täytynyt lunastaa paikkansa ihan itse. Itse en pidä oman talon rakennuttamista mitenkään suurena asiana, sitä se on ollut enemmänkin muille. Rakennuttaminen yksin oli minulle luonnollinen vaihtoehto ja haave, sillä olen ollut siitä kiinnostunut jo pidemmän aikaa. Tottakai minun piti käydä epämukavuusalueella, tehdä paljon itse ja tinkiä muutama kuukausi asumismukavuudesta mutta sillä sinnikkyydellä olen tässä ja nyt. Otsikkoon viitaten siihen ei siis liity vanhempieni rahat mutta heidän suuri tuki, rakkaus ja turva kyllä. Tiedän, että olen heistä todella onnekas kuten myös ystävistäni.

Haluan myös laittaa teidät pohtimaan sen enempää itse kantaa ottamatta, koska en tiedä tarpeeksi mutta miksi Business Finlandin tuen saajista parjattiin lähinnä naisyrittäjiä, kun taas miespuoliset olivat lähinnä vain hyviä bisnestyyppejä? Korjatkaa jos ajatukseni on väärä mutta tälläisen kuvan mielestäni media ja yleisö toivat ääneen. Naisia toimii yhteiskunnan ja talouden johtopaikoissa edelleen miehiä vähemmän. Isyysvapaita käytetään edelleen vähän, äitiyspakkaus on edelleen ÄITIYSpakkaus. Vuonna 2018 naisten ansiot olivat koko työmarkkinoilla keskimäärin 84 prosenttia miesten ansioista.

Itsenäisyys on tärkeää, sillä elämän haurauden tunnistaa sen synkimmillä hetkillä eikä mitään tule pitää itsestään selvyytenä. Omana itsenäni, omalla tarinallani ja jonkinlaisena vaikuttajana toivon, että olen saanut teitä ihania naisia uskomaan itseenne. Että me naiset pystytään mihin tahansa, ei ole miestentöitä tai naistentöitä, molemmat osat pystyy tekemään kuka tahansa. Vaikka minä usein teenkin projekteja yksin, niin korostan sitä, että yksin ei tarvitse pärjätä. Sanoisinkin, että joskus on jopa tyhmää luulla pärjäävänsä yksin. Sellainen henkinen hyvinvointi ja sinnikkyys hyvässä balanssissa on elintärkeää. Ja mikä tärkeintä: välillä levätään jotta jaksetaan taas.

Siinä missä mies voi olla vaikka kahden lapsen isä, johtaja, liikemies, sijoittaja, säästäjä…ei saa poistaa sitä, etteikö me naiset voitaisi olla ilman syyllistämistä tai leimaantumista.  Jännä nähdä tuleeko vielä aika, kun vanhemmista toinen saa päättää kumpi jää lapsen kanssa kotiin ja kumpi jatkaa työelämää.

Enkä väheksy yhtään sitäkään, että lapsi saa tukea. Ihan varmasti myös minä tukisin omaa jälkikasvuani, jotta hän saa toteuttaa omia unelmiaan tässä maailmassa. Se ei ole tietenkään keneltäkään pois.

Olen opetellut kantapään kautta laskemaan tulot ja menot uudelleen, totutellut elämään yksin. Riippumattomuudesta on tullut minulle päivä päivältä tärkeämpi asia vaikka toden totta olen joskus käpertynyt vain peiton alle surusilmänä, että pitääkö kaikesta selvitä yksin. Minusta se on kuitenkin välttämättömyys joka jokaisen tulisi jollain tapaa sisäistää sillä moni asia elämässä on vaihe.

Ja mitä ihanaa elämä vielä tuokaan tullessaan! Se antaa suurta lohtua vaikeiden ja tiukkojen aikojen keskellä.