Viikon vinkki

Sängynpäätyni on valvonut uniani jo useamman kuukauden ja siitä on nähty kuviakin samalla mitalla. Sen tekemisestä ajattelin nyt ensi kertaa kertoa Viikon Vinkki -teemalla.

Olen usein ideoitteni kanssa malttamaton ja haluan saada ripeästi valmista. Onneksi tämä sängynpääty hoitui suhteellisen nopeasti ja pärjäsin likimain yksin. Ideointiapua sain ja onneksi osasin pyytää rakennusinsinööriltä ja niin ikään ystävältäni Riialta. Onkin viisasta pyytää usein apua, yksin ei tarvitse selvitä kaikesta, sen olen itse oppinut ihan kantapään kautta.

Yritin parhaani mukaan havainnollistaa tukirunkoa jonka ympärille pääty rakentuu:

Hommaan tarvitset:

  • 4 kappaletta liimapuulevyä. Minä ostin kaksi kapeaa ja kaksi vähän leveämpää.
  • tarkan sahan, sähyrin. Muista suojalasit ja väljät työtilat!
  • tukipuiksi käy likimain mikä tahansa käsittelemätön puu. Itse käytin karkeahöylättyä 50×50 kuusipuuta, jota oli jäänyt talonrakentamisessa yli.
  • ruuveja ja ruuvinvääntimen.
  • vatupassin
  • Kalkkimaalia (jos haluat). Minä maalasin Vitro paint -kalkkimaalilla, sävyssä Paloma.

Mallaile mihin kohtaan haluat sängynpäädyn. Minä halusin päädyn olevan melkein koko seinän levyinen ja pistorasiat saivat jäädä piiloon, sillä tason päälle tulee upotettavat pistorasiat – tähän tarvitsee sähkömiestä! Aloita tekemällä huolellisesti tukipuut. Minä tein kehikon karkeahöylätystä puusta, päällimmäisiä lautoja en ruuvannut kiinni, jotta päällimäisen levyn saa nostettua ja päädyn sisään mahtuu tavaraa, jota ei usein tarvitse. Tällä hetkellä sängynpäätyni säilöö pätkiä jalkalistoista.

Pääty rakentuu kuin itsestään, tärkeintä on tukirunko jonka päälle liimapuulevy tulee. Sivuosat jätin laittamatta jotta pääsen siivoamaan helpommin, eikä sivuja edes näy sen koomin.

Taitavampi kuin minä asentaa saranat päällimmäiseen levyyn ja sängynpäädystä tulee samalla säilytystila.

Haluan vielä painottaa, etten ole ammattilainen vaan tekijä joka oppii tekemällä. Tämänkin sängynpäädyn  tekemisessä on varmasti monta tapaa, tämän koin itselleni helpommaksi toteuttaa. Minun kohdallani myös homman nopeus oli pelkkää bonusta, en jaksa säheltää liian pitkään.

Kommentit (1)
  1. Satu // Life with Satu
    21.8.2020, 08:33

    Tulipas siitä kaunis ja niin kovin yksinkertainen sitten kuitenkin tehdä. Siis näin amatöörin näkökulmasta tämä helppous. Tosi kiva idea.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *