Tortillat syysiltoihin

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

Kaupallinen yhteistyö: Kariniemen

Tänä iltana käärin hihat ja ryhdyin tortillojen tekoon ihan itse alusta loppuun saakka. Mielestäni kaikki ruoat maistuvat sata kertaa paremmalta, kun ne valmistaa kokonaan itse. Syksy on täydellistä aikaa viettää aikaa kotona ja tehdä ruokaa vähän pidempään. Kesällä aika tuntui tuhrautuvan ulkona oleskeluun ja tilattiin useimmiten kotiin noutoruokaa kaupungin ravintoloista.

Etsin käsiini reseptin vehnätortillojen tekoon. Näitä olen aina halunnut valmistaa itse, eikä se oikeastaan vaadi mitään sen kummallisempaa. Littanaksi kaulittu vehnälettu paistuu hetkessä kuumalla valurautapannulla eikä ole läheskään niin vaativa tekele, kuin vaikka perinteinen lettu, jossa harvoin onnistun – malttamaton kun olen. Myös täyte oli nopea valmistaa, sillä käytin Kariniemen kotimaista kanaa, joka oli maustettu valmiiksi raikkaalla limellä ja korianterilla. Lime ja korianteri on ollut minun henkilökohtainen makuyhdistelmä jo vuosia. 

Taikina

2 kuppia luomuvehnäjauhoja

1 tl suolaa

3/4 kupillista vettä

3 rkl oliiviöljyä

Sekoita ainekset ja anna taikinan seistä jääkaapissa 10 minuuttia. Jaa taikina kahdeksaan osaan ja kauli jokainen pyöreäksi. Voit muotoilla tortilla täysin pyöreäksi vaikka leipälautasen avulla. Paahda tortillat minuutin molemmin puolin kuumalla pannulla – varo polttamasta. Jos taikina kohoaa kovin pannulla, iske sitä haarukalla. 

Täyte:

Kariniemen lime-korianterimaustetut kananpojan fileesuikaleita

Mozzarellaa

Tuoretta korianteria

Avokadoa

Punaista paprikaa

Lime-lohkoja koristeluun

Päälle ripaus mustapippuria ja sormisuolaa

Hyvän ruoan päätteeksi voitte ottaa osaa herkulliseen kilpailuun. Jaa oma lime-korianterimaustettujen kananpojan fileesuikaleiden resepti kilpailusivulla, jonka löydätte TÄÄLTÄMaku-lehden toimitus valitsee kilpailun voittajan omalla asiantuntemuksellaan ja julkaisee voittoisan reseptin somekanavissaan. Voittajalle lähetetään Iittalan Sarpaneva valurautapata – se on ihana!

Nautinnollisia syysiltoja,

Henna

Koti Ruoka ja juoma

Tulevaisuuden koti

Olen jo pikkuhiljaa alkanut miettimään tai ainakin tarmokkaasti haaveilemaan seuraavasta kodista. Kaikille varmasti selvää, että nykyinen koti on väliaikainen – se voi olla toki pidemmänkin aikaa, saa nähdä. Listasin tähän kuitenkin  minkälainen olisi unelmakotini, koska haaveilu on aika kivaa.

Värimaailmaltaan se voisi olla tämän kuvan kaltainen. Haluan suuren keittiön ja paljon säilytystilaa. Mustat raamikkaat ikkunat ja suora kulkuyhteys ulos pienelle helppohoitoiselle pihalle. Sijainti saisi olla mahdollisimman lähellä keskustaa.

tulevaisuuden_koti.jpg

Suuren keittiön lisäksi arvostan avaraa kylpyhuonetta ja unelmakotiini haluan kylpyammeen, sekä seinään upotetut hanat. 

tulevaisuuden_koti_2.jpg

Mikäli en löydä etsimääni keskustan alueelta, on rantatontti vaatimattomasti kakkossijalla. Malibu kiinnostelee.

tulevaisuuden_koti_3.jpg

Seuraavaan kotiin haluaisin toteuttaa myös kattoikkunan – se valo ja öinen tähtitaivas. Minulle on jokin obsessio tähtiin, voisin tsiikailla niitä loputtomiin ja bongailla tähtikuvioita. Olen jo nyt onnentyttö, sillä tästä kodistani löytyy kattoikkunoita kaksin kappalein.

tulevaisuuden_koti_4.jpg

Pidän paljon puun ja mustan yhdistelmästä! Se toimii aina!

tulevaisuuden_koti_5.jpg

Kaasuliesi ja teollisuusmainen keittiö kiinnostaa. Tyylipuhdas tyyli, ei mitään ylimääräistä.

tulevaisuuden_koti_6.jpg

 

Siinäpä minun suunnitelmat ja nyt kun muistelen, niin ajatukset unelmakodista ovat pysyneet vuosikausia samana, se onkin ihan älyttömän tärkeä seikka. Että koti kestää aikaa ja on jollain tapaa trendikäs vuosikymmeniä. 

 

Kuvat: All Over Press

Koti Sisustus