Muutos on hyvästä

Ihan pienestä pitäen olen aina vaihtanut järjestystä. Se alkoi omasta huoneesta ja laajentui nopeasti koko taloon. Kun vanhemmat olivat pois kotoa minulla oli hyvin aikaa ahertaa sisustushommien kimpussa. Inspistä sain siihen aikaan televisiosarjoista, Melrose Place, Beverly Hills 90210 ja Kauniita Rohkeita on katsottu sillä silmällä. Tein aika suuriakin muutoksia, eikä äiti ja iskä onneksi koskaan sanoneet mitään poikittaista sanaa vaan antoivat minun aina toteuttaa itseäni. Ai että niitä aikoja. <3 

Samat hommat jatkuu edelleen, pidän todella paljon muutoksista mitä tulee kodinsisustukseen. Kyllästyn helposti ja kaipaan uutta katseltavaa; kulmia, nurkkia ja niin edelleen. Suuri yläkerta mahdollistaa kaikenlaisille kokeiluille ja tänä yönä nukutaan näin:

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

Hyvää yötä !!!

xxxx

Koti Sisustus DIY

Poikkesin Löylyyn

image.jpeg

Olin tänään tapaamassa yhteistyökumppaniani ja palaverin loputtua jengi kehotti minua lähtemään kotiinpaluun sijasta Hernesaareen, jossa sijaitsee kuvankaunis Löyly, jota jo niin monessa paikassa hehkutettu. Eikä turhaan, sillä paikka on ihan uskomaton. Sinne vaan marssit sisään aurinkoa ottamaan! Siemailin raikasta Vihta -nimistä coctailia ja katselin merelle. Harmittelin, että koko lähdin reissuun yksin, sillä sää ja lokaatio olivat täydelliset jonkun kaverin kanssa jakaa. Ota siis kaiffari matkaan ja suuntaa Löylyyn! Sieltä löytyy kolme saunaa, ravintola ja terasseja. Taidokasta arkkitehtuuria, yksityiskohtia ja puuntuoksua ei voi muuta kuin ihailla, merinäkymistä puhumattakaan!

image.jpegimage.jpeg

 

image.jpeg

LÖYLY Hernesaarenranta 4, Helsinki

x

Koti Sisustus Matkat