Sisustukseen pieniä muutoksia

Olen halunnut jo pitkään tuoda jotain pientä värinpilkahdusta kotiini. Vuoden 2020 Pantone väri on sininen ja se näyttää pitkästä aikaa todella raikkaalta ja uudeltakin. Minulla ei ole ollut varmaan koskaan mitään sinistä kotonani, se ei ole ollut lempivärini koskaan mutta nyt jo tuo sininen vanhempieni luota lainattu viltti piristää kummasti ja tuo energiaa.

Muinainen kiinalainen viisaus kehoittaa siirtämään 27 asiaa aika ajoin kotona. Minä noudatan pienempiäkin muutoksia sillä pienikin uudelleen somistus on piristävää! Oli se sitten uudet asetelmat pöydillä, keittiössä, petauksessa. Tärkein sisustusvinkki on kuitenkin ihan vaan siivoaminen. Kodin valmistelu uutta päivää kohden järjestelemällä se vähän toisin, jotta energia olisi myös visuaalisesti inspiroiva ja siellä olisi mahdollisimman hyvä viettää aikaa.

Laitoin makuuhuoneen yhteyteen avohyllyn päälle peilin ja tuosta nurkkauksesta on tullut todella käytetty paikka. Juuri sopiva paikka levittää aamu- ja iltavoiteet, suihkauttaa parfyymia ja toisinaan meikata. Meikkaaminen on muuten taas alkanut kiinnostamaan, kun hieman räjähtänyt kotilook on alkanut kyllästyttämään. Nyt innostun meikkaamaan ihan kauppareissujakin varten.

Raikasta loppuviikkoa ja pieniä kotimuutoksia toteuttamaan!

Henna

Koti Sisustus

Kotivappu

Vappu on tuntunut siltä kuin oleilisi mökillä tai lomakeskuksessa. Päivät ovat täyttyneet urheilulla, metsäretkillä, kokkailulla, tai vaihtoehtoisesti ravintoloista haetuilla illallisilla. Ollaan pelattu lautapelejä, nukuttu päiväunia, ajeltu ihan vaan jonnekin. Vappu 2020 on ollut kaikin puolin hyvin erilainen mutta olosuhteisiin nähden näin vietettynä välttämätön.

Ollaan mietitty paljon sitä millä tavalla elämä palautuu ”normaaliksi”, kun sen aika on. Palautuuko se edes normaaliksi? Tuleeko poikkeusoloista uusi normaali? Tieteen mukaan uuden tavan opetteleminen kestää keskimäärin noin 66 päivää, joten uudet tavat on jo opeteltu, kuinka nopeasti entinen käytösmalli vaikkapa ravintolaillallisiin palaa takaisin. Onkohan vaikkapa take away annokset uusi tapa viettää iltaa jatkossakin?

Koen, että ihmissuhteiden – lähimmäisten tärkeys korostuu. Olennaisten asioiden tarpeus ja huomio järkevöityy ja ainakin hetkellisesti kaikesta arjesta poikkeavasta tullaan nautiskelemaan. Oli se sitten juhlat, ystävien näkemiset, dinnerit porukalla, festarit... you name it!

Odottavan tunnelman vuoksi tuntuu siltä, että myös kodin sisustaminen odottaa uudenlaista aikaa ja innostusta. Nyt onkin otollinen aika kertoa postaustoiveita vaikkapa sisustamiseen ja/tai pihaan liittyen. Sen tiedän, että vihersisustaminen alkaa ihan minä hetkenä hyvänsä.

Näiden kuvien myötä toivottelen teille mukavaa ja reipasta uutta viikkoa!

Koti Sisustus