Hellepäivien juttuja

Ihana helle! Kesä on ihmisen parasta aikaa, varsinkin alkukesä, vielä kun se on erityisen lämmin!

P1011114.JPG

Lapset ovat olleet ulkona ihan nukkumaanmenoaikaan asti, välillä ollaan käyty sisällä syömässä ja pesulla. Tyttö sotkee ihan hurjasti, joten parempi heittää koko likka lavuaariin.

Poju oppi ajamaan ilman apupyöriä. Raukka on jo vuoden päivät selittänyt minulle, että hän kyllä osaa ajaa, että ottakaa nyt noi vauvojen apupyörät pois! Viikonlopun aamuna otettiin apupyörät pois, valmistauduttiin monen päivän harjoitteluun, mutta jätkä lähtikin siltä polkemalta pyöräilemään! Kaverista ei voinut aistia minkään näköistä epävarmuutta. Noi pikkuiset osaavat vaikka mitä, kun itse niin päättävät. Vielä kun poika oppisi seuraamaan liikennettä – nyt hän ihailee lähinnä jalkojaan ja kuinka ne polkevat (äitiinsä tullut).

p7082470.jpg

Nicolas Vahén uskomattoman ihana tryffelioliiviöljy – salaatti ei maistu enää miltään, ilman tätä. Löysin kyseistä eliksiiriä Turun läheltä Ruskolta Loviisan Aitasta – siitä viereisestä Riviera Maisonin talosta – hyllyistä löytyy kiitettävä valikoima Vahén tuotteita. Kannattaa ehdottomasti tutustua!

p1011512-tile.jpg

P1011528.JPG

Minun silmäteräni, alppiruusu kukkii nyt muhkeine kukkineen.

p1011567.jpg

P1011598.JPG

Pikkuiseni on pupufani, niin kuin minäkin. Tällä hetkellä hän nimeää kaikki eläimet ja linnut pupuiksi – myös muurahaiset ovat pupuja. Tyttö omistaa myös aika kivasti pupupaitoja ja ihailee niitä usein. <3 ”Pupu! Ooo, pupu!

P1011617-tile.jpg

Tytöt iltakävelyllä:

P1011624.JPG

Lämpimät kesäillat. Ulkona vielä nopee tsekkaus, että kukat ovat saaneet vettä ja sitten sisälle nukkumaan.

P1011610-tile.jpg

Lempiyöppäri.

P1011510.JPG

Tunnelmallisia hellepäiviä ja iltoja teille toivottaen.

Koti Sisustus

Kukkaisia vinkkejä juhliin

Anteeksi hetkellinen blogihiljaisuus, lämpimät kesäillat ovat pitäneet tämän äidin kiireisenä. Olen myös puuhaillut teille tätä kukkapostausta. Jee jee!

Suloinen ystäväni Maj menee kesällä naimisiin ja hän kyseli ideoita hääpöydän kukkiin. Ei mennyt pitkään kun jo innoissani selasin Pinterestiä ja mietin kivoja kukkia päivät pitkät. Yhteistyökumppanini Kukka Fiori sponsoroi kukat tätä postausta varten ja osan kukista poimin omalta pihaltani. Näitä kaikkia kukkia ei välttämättä saa juuri heinä/elokuussa, eli ovat suuntaa antavia.

Olemme huomanneet, että pidämme Maj:n kanssa paljon samoista asioista, joten toivottavasti hän löytää näistä inspiraatiota. Väreiksi valitsin eri vihreän sävyt, valkoisen ja persikkaisen. Alkuperäinen idea oli suuret keltaiset ruusut, mutta ihastuin persikan säyyn tällä kertaa enemmän. Ruusu saa olla muhkea ja hyvin auennut, sellainen vähän liiankin puhjennut ruusu on vain äärettömän kaunis!

Tässä tulee siis kuvasaldoa erilaisista kukista ja kattauksista. Perussääntönä oli rentous, yksikään kimppu ei ole sidottu vaan kaikki roikkuu enemmän tai vähemmän huolettomasti.

Ensimmäisenä runsas ja näyttävä sekakimppu, tämä on juhlava ja hienostunut pöydän keskipiste.

P1011358.JPG

Kuvasarjan ehkä rennoin kattaus. Viiniä purkissa, kotkansiipi ”kukkana” ja lyhty tuomassa tunnelmaa kaikessa yksinkertaisuudessaan.

P1011372.JPG

Tässä on ehkä kauneimmat värit. Mustaa, valkoista, vihreää ja keltaista.

P1011365.JPG

Tämä kattaus numero kolme on ihan luonnontilassa – Bloomingvillen kirjainmukiin on laitettu mustikanvarpuja. Kirjainmukeja voisi olla vaikka joka pöydässä, mukeissa tietysti hääparin nimien etukirjaimet.

P1011374.JPG

Pöydissä on oltava jotain pientä huikopalaa, sipsejä tai vaikka oliiveja. Kettlen sipsit ovat äärettömän hyviä!

P1011382.JPG

P1011395.JPG

Numero 4:stä tuli oma suosikkini. Kimpussa on käytetty oman pihan erinäköisiä vihreitä kasveja ja flamingonkukkaa. Serverttien narun sisään on pujotettu myös vihreää – mustikanvarpu olisi toki kestävämpi. Sipsit on laitettu Nicolas Vahén muffinssivuokiin.

P1011400.JPG

P1011403.JPG

Näitä kukkia pyöriteltäessäni huomasin aika pian, että yksinkertaiset kukat ovat omia suosikkejani. Lumipalloheisi on ihana juuri tällläisenään, pallomaiset kukat ovat aina hyvä valinta. 

P1011421.JPG

P1011427.JPG

P1011450.JPG

Näyttävä, mutta yksinkertainen vihreä kimppu:

P1011435.JPG

Seitsemäntenä romanttinen ja rönsyilevä kimppu, lähinnä luonnonkukista koottu:

P1011441.JPG

Juhlavalot ovat melkein pakolliset! En ehkä voi järjestää enää juhlia ilman tätä kaunista valoköynöstä. Tunnelma nousee kertaheitolla kun pöydän yläpuolella riippuu tunnelmalliset valot. Minun juhlavalot ovat Clas Ohlsonilta, löysin myös samanlaiset Kodin1:sen – Anno sarjasta.  Kannattaa tsekata muutenkin Anno-sarjan tekstiilit, kuten lautasliinat.

P1011450.JPG

P1011393.JPG

Kuten jo mainitsin, yksinkertainen näyttävä kukka on kaunis:

P1011482.JPG

P1011485.JPG

P1011489.JPG

P1011388.JPG

Perinteikäs romanttinen kimppu. Varma valinta!

P1011467.JPG

Tässä kohtaa yö teki jo tuloaan ja valot loistivat kauniisti. Oli ihan älyttömän hauskaa leikkiä kukilla, täytyy toteuttaa jotain vastaavaa taas pian!

P1011476.JPG

p1011402.jpg

Mikä näistä on suosikkisi? Kenellekkään tuskin jäi epäselväksi, että rakastan hulluna kukkia, pientä näpräämistä ja juhliensuunnittelua. Ihanaa hommaa kertakaikkiaan.

Koti Sisustus DIY