Ensimmäisiä kuvia omalta terassilta

Viime päivät ovat olleet ihan hulluja! Olen sellainen, etten osaa helpolla pyytää apua vaan minulla on sellainen itse teen –mentaliteetti loppuun saakka. Melko useinkin hommat eivät mene ihan putkeen ja sitten myöhemmin saattaa harmittaa, miksi en olisi voinut pyytää vähän jeesiä.

Nyt terassin ollessa kyseessä päätin kuitenkin kysyä rakennustaitoisilta ystäviltäni apua pahimpaan hommaan, eli rungon kasaamiseen sillä jo ruuvipaalujen osalta en olisi selvinnyt hommasta yksin.

Terassista piti tulla alunperin paljon suurempi mutta sitten tuumasin, että mihin minä oikeastaan tarvitsen niin suurta terassia, joka on loppupeleissä vielä vaikeampi sisustaa. Tälläinen 8 metriä leveä 4.20 metriä syvä terassin on täysin riittävä, tilavakin etten sanoisi.Terassipuut halusin samaan suuntaan mitä sisätilojen lattia, jotta ”sisätilat kohtaavat ulkotilat”-vaikutelma tulisi selkeämmin.

Kasvit pääsivät myös ulkoilemaan, iltapäiväksi lupasivat vesisadetta. Pidän terassin kevyestä sisustuksesta jo nyt ja en periaatteessa kaipaa tähän rentoon oleskelupaikkaan mitään muuta. Valkoiset pyöreät valaisimet muuten ostin juuri tänään uutta terassia varten, melkoisen hyvä löytö 20 euron kappalehintaan.

Terassissa on paljon vielä viimeistelmättä mutta tässä nyt ensimmäiset kuvat uunista ulos. Kirjoitan vielä erikseen terassipuusta ja kaikista tarvittavista materiaaleista, mikäli näistä on jollekin apua.

Ihanaa viikkoa!

Koti Piha ja puutarha Sisustus

Uutta kontrastia olohuoneessa

Mun koti on kyllä ihan parhaimmillaan kesällä. Kaikki tuo vehreys, varjot ja ilta-aurinko tuo vaihtelevaa upeutta tähän tilaan. Ikkuna-alaa on paljon ja olen jo pitkään miettinyt vähän suurempia tummia ruukkuja, jotka sijoittuvat niin, että ne rajaavat oleskelualueen omaksi osakseen. Avokeittiö ja olohuone näyttää helposti hajanaiselta mikäli näitä tiloja ei ole jotenkin koonnut yhteen. Isot matot muuten ovat parhaimpia apukeinoja näissä ryhmityksissä, siitä kannattaa lähteä liikenteeseen.

Olohuoneessa tärkeää on myös riittävän iso sohvapöytä. Sekin antaa ryhtiä tilaan, pienistä sohvapöydistä ei ole oikein mihinkään. Tämä sohvapöytä on edelleen se tee se itse-malli ja nyt kanneksi on vaihtunut ruokapöydän marmorilevy. Se antaa vähän ylellisyyttä tilaan. Sohvapöydän mustat jalat ovat siis betonia ja ne (4 kpl) on ostettu rautakaupasta. Ovat oikeasti istustusalueiden betonireunusten nurkkapaloja. Joka viikko siivoan pöytäpinnat tyhjiksi ja asettelen niihin taas uuden asetelmat – mieleni kaipaa tälläistä muuttuvaa ympäristöä. Usein kasaan siistejä lehti ja kirjapinoja sohvapöydälle ja availen niistä kiinnostavimmat jutut esille, jotta voin palata niihin monta kertaa viikossa. Joskus nautin siitäkin, että kaikki pöydät ja hyllyt ovat tyhjillään – tyhjä tila antaa rauhaa ainakin minulle.

Olohuoneen valaisin meni yksillä teekutsuilla rikki, siitä muistona enää tuo musta osa. En ole vielä keksinyt vastaavaa valaisinta pöydän yläpuolelle. Vinkkejä saa antaa. Se voisi olla jokin ei niin helposti särkyvä. 😉

Täytyy tunnustaa, että oleskelen harvoin olohuoneessa. Saatan tehdä töitä säkkituolissa istuen tuon sohvapöytäni ääressä mutta muuten tila on enemmänkin läpikulkua varten. Minusta tuntuu, että suurin syy tähän on sohvattomuus. Minimalistinen sohva onkin ostoslistalla, ehkä numerolla 8 sillä listalla on aika paljon muutakin.

Koti Sisustus